Mua ei kiinnosta puklut, kakan väri, tissittelyt!

Vaikka mulla on 3kk:n ikäinen poika, niin ei siltikään! Tällaistako tämä nyt tulee ihmisten kanssa sitten olemaan, että en ole enää oma persoonani, vaan vauvan jatke ja äiti?

Pojan syntymän jälkeen ovat vanhat ystävät jälleen alkaneet olla yhteyksissä enemmän ja uusiakin on tullut. Ymmärrettävää sinänsä, että yhteydenpito on tihentynyt, koska heillä on lapsia ja nyt minullakin. Mutta ihan oikeasti, luulisi ihmisillä olevan muutakin puhuttavaa kuin otsikossa mainitsemani asiat..

Kun nähdään tai soitellaan, niin juttu pyörii ainoastaan noissa aiheissa. Rasittavaa. Ehkä meillä on sitten vain niin erilainen suhtautuminen vanhemmuuteen. Minulle lapsi on OSA elämää, ei itseni jatke tai koko elämä, vapaa-ajallani ystävien seurassa keksin heti suorilta ainakin 20 mielenkiintoisempaa puheen aihetta kuin tissimaito, rintapumput ja kakkapyllyt. Mua ahdistaa. Ikinä ei kysytä mun kuulumisia, vaan aina kysytään, että "mitä vauvalle kuuluu".

En halua osallistua synnytyskeskusteluihin a)koska ei kiinnosta ja b) omani syntyi suunnitellulla sektiolla, joten minulta ei saa vastausta tai mielipidettä kovinkaan moneen asiaan. Enkä myöskään koe ongelmalliseksi rahan puutetta, koska säästin ja tein töitä ennen lasta, rahasta ei ole pulaa, joten miksi kysytte, jos se vain aiheuttaa kuitenkin vitutusta? Ja juu, meillä isä on kotona, koska se nyt on niin, päivittelisitte sitä edes päin naamaa ettekä selän takana. On aikaa käydä omilla asioilla ilman lasta, koska hoitajia löytyy ja isä on tosiaan kotona. Musta tuntuu, että mä olen vain päivittelyn ja paheksunnan kohde muille mammoille, silti haluavat mut aina mukaan joka paikkaan.

Mä tunnen itseni niin ulkopuoliseksi lapsellisten ystävien seurassa. Mä tiedän, että meillä on asiat harvinaisen hyvin, koska lapsi on helppo, palauduin nopeasti (ilmeisesti pelkosektiosta ei saisi toipua niin hyvin), mulla on riittävästi omaa rahaa, jota voin surutta syytää vaikka laatukosmetiikkaan tai laskuvarjohyppyihin, saan mennä harrastamaan tai asioimaan aina, kun tahdon ja isä on kotona.

Mutta, miksi ihmeessä noita asioita pitää kaivella aina esiin ja tentata, kun se ilmeisen selvästi aiheuttaa kateutta ja ärsytystä muissa? Saavatko jotkut jotain tyydytystä siitä? Eikö joskus voisi vain vaikka jättää lapset kotiin ja mennä rennosti kahville tai vaikka kuuntelemaan jotain bändiä ja jutustella mukavia? Tuntuu, että kaikki rakentuu nykyään kateuden,paheksunnan, tissien, maidon, kakan, äitiyspäivärahan, väsymyksen ja puklun ympärille.

 

joo, ihme homma että täytyy tulla mussuttamaa tollasista asioista jos on vauva. luulisi että ihmisellä ois tarve keskittää ajatuksensa johonkin muuhunkin välillä.

 

jos he ovat ystäviäsi, ehkä voinet heille kertoa, että tämä asia on sinua mietityttänyt jne. saatat yllättyä,joukosta voi hyvinkin löytyä samanlaisia ajatuksia.
älä myöskään tuomitse liian rankasti heitä,jotka "hullaantuvat" lapsiin ja vauvoihin

 

Se on toisinaan hirveää, mutta samanhenkisiäkin on.
Mulla on muutamia loistavia kavereita (myös äitejä) jotka ovat edelleen ihan omia persooniaan, ja vauva on ihan oma, erillinen henkilönsä :xmas:

Älä sie yritä ketään muuttaa, äläkä kanna painetta muuttua itsekään. Teet niinkuin parhaaksi tuntuu etkä kuuntele liikoja lässytyksiä.

 

Heh, kyllä mäkin ton jättäsin ja lähtisin keikalle. Mut aijuu. Sehän syö tissiä, se ei nuku kolmee tuntii kauempaa, eikä oo hoitajaa. Voisin puhua muustakin kun kakasta ja pulautuksesta, mut se painaa mieltä kun on ongelmia suolistos. Ehkä en siis lähtiskään vaa jäisin vauvan vieree nukkuu :heart:

 

No joo. Tavallaan ymmärrän sua, tavallaan en.

Ainakin itse ajattelen asian niin, että lapsi on aina ennen minua. Aina. Hyvin tähän rooliin oonki muokkautunu, mutta olihan se alkuun vähän hankala hyväksyä, että goodbye se elämä, jollon minä päätin kaikesta ja mentiin mun tahtiin. Sitä ei vaan enään ole, eikä tule. Nyt mennään tästä edes lapsen tahtiin.

Kuitenki tavallaan tajuan sua. Itsekkään en tykkää aina puhua vauvoista ja lapsista ja vaan niistä ja niiden jutuista ja leikeistä ja asioista. Pitää välillä muistuttaa itseään siitä, että on muutakin kuin äiti. Ei saa kokonaan upota sinne äidin maailmaan, koska no.. On varmaan jokanen nähny tai voi kuvitella semmosen ihmisiä, mitkä ei enään elä ollenkaan elämää kuin lapsilleen ainoastaan.. Semmoseksi kai ei kukaan halua. Mut se, että muut kyselee vaan vauvasta ja puhuu vauvasta, niin se menee kyllä ohi aikanaan. Multaki alkuun vaan lapsesta kyseltiin, mutta sitten ku lapsi ei enään ollukkaan niin "tuore", niin sitten siitä kysyminenki loppu.

Monille nuo asiat, joita mainitsit, on niin iso osa sitä arkipäivää, että eipä niitä puheenaiheita oikeen muualta keksi. Kaikkihan ei käy oikeen muualla kuin kotona. Mut joo, ymmärrän tavallaan yskän.

 

Aamen. Ja musta on todella kiusallista kun töissä pienten lasten äidit alkaa kahvipöydässä (jossa siis muitakin) alkaa mullekin höpöttää niitä lapsijuttuja. Ihan ok kertoa välillä lapsistaan, mutta ei musta voi olettaa, että kaikkia kiinnostaa mun lapsen toilailut tai korvakierteet. Yks työkaveri on hyvä, se kertoo aina sen koiranpennusta kun joku alkaa puhuu sille omasta lapsestaan, mammojen ilmeet on joka kerta näkemisen arvoiset kun tää nainen kertoo koiransa metkuista ja vertaa niitä lapsiin Ja tekee tämän siis ihan tahallaan.

 

Vaikka mulla on 3kk:n ikäinen poika, niin ei siltikään! Tällaistako tämä nyt tulee ihmisten kanssa sitten olemaan, että en ole enää oma persoonani, vaan vauvan jatke ja äiti?

Pojan syntymän jälkeen ovat vanhat ystävät jälleen alkaneet olla yhteyksissä enemmän ja uusiakin on tullut. Ymmärrettävää sinänsä, että yhteydenpito on tihentynyt, koska heillä on lapsia ja nyt minullakin. Mutta ihan oikeasti, luulisi ihmisillä olevan muutakin puhuttavaa kuin otsikossa mainitsemani asiat..

Kun nähdään tai soitellaan, niin juttu pyörii ainoastaan noissa aiheissa. Rasittavaa. Ehkä meillä on sitten vain niin erilainen suhtautuminen vanhemmuuteen. Minulle lapsi on OSA elämää, ei itseni jatke tai koko elämä, vapaa-ajallani ystävien seurassa keksin heti suorilta ainakin 20 mielenkiintoisempaa puheen aihetta kuin tissimaito, rintapumput ja kakkapyllyt. Mua ahdistaa. Ikinä ei kysytä mun kuulumisia, vaan aina kysytään, että "mitä vauvalle kuuluu".

En halua osallistua synnytyskeskusteluihin a)koska ei kiinnosta ja b) omani syntyi suunnitellulla sektiolla, joten minulta ei saa vastausta tai mielipidettä kovinkaan moneen asiaan. Enkä myöskään koe ongelmalliseksi rahan puutetta, koska säästin ja tein töitä ennen lasta, rahasta ei ole pulaa, joten miksi kysytte, jos se vain aiheuttaa kuitenkin vitutusta? Ja juu, meillä isä on kotona, koska se nyt on niin, päivittelisitte sitä edes päin naamaa ettekä selän takana. On aikaa käydä omilla asioilla ilman lasta, koska hoitajia löytyy ja isä on tosiaan kotona. Musta tuntuu, että mä olen vain päivittelyn ja paheksunnan kohde muille mammoille, silti haluavat mut aina mukaan joka paikkaan.

Mä tunnen itseni niin ulkopuoliseksi lapsellisten ystävien seurassa. Mä tiedän, että meillä on asiat harvinaisen hyvin, koska lapsi on helppo, palauduin nopeasti (ilmeisesti pelkosektiosta ei saisi toipua niin hyvin), mulla on riittävästi omaa rahaa, jota voin surutta syytää vaikka laatukosmetiikkaan tai laskuvarjohyppyihin, saan mennä harrastamaan tai asioimaan aina, kun tahdon ja isä on kotona.

Mutta, miksi ihmeessä noita asioita pitää kaivella aina esiin ja tentata, kun se ilmeisen selvästi aiheuttaa kateutta ja ärsytystä muissa? Saavatko jotkut jotain tyydytystä siitä? Eikö joskus voisi vain vaikka jättää lapset kotiin ja mennä rennosti kahville tai vaikka kuuntelemaan jotain bändiä ja jutustella mukavia? Tuntuu, että kaikki rakentuu nykyään kateuden,paheksunnan, tissien, maidon, kakan, äitiyspäivärahan, väsymyksen ja puklun ympärille.

Hei! Tuo on kyllä totta,että nykyään on paljon tuota kateutta. Ja saa oikeasti miettiä kuka on se oikea ystävä? Itse en mainostele tulojani tai menojani ja asummekin onneksi niin pienessä kämpässä,että sekään ei aiheuta kateutta. Vaikka emme tietenkään siksi asu näin ettei kellekään tulisi kateus,mutta vedin sen nyt tuohon kummiskin. Elikkäs en leveile enkä surkuttele elän vain ja annan muidenkin elää tavallaan. Ja kyllä nykyään isäkin voi jäädä kotiin. Mutta kun kaikista ei vain ole siihen. Liian hyvä mieskin voi muuten olla kateuden aihe-eikö olekin kamalaa... Mutta voimia ja kyllä ne tosi ystävät erottuu... Ja aina voi ottaa etäisyyttä heihin joiden pälli alkaa ärsyttämään liikaa

 

jos he ovat ystäviäsi, ehkä voinet heille kertoa, että tämä asia on sinua mietityttänyt jne. saatat yllättyä,joukosta voi hyvinkin löytyä samanlaisia ajatuksia.
älä myöskään tuomitse liian rankasti heitä,jotka "hullaantuvat" lapsiin ja vauvoihin

Kyllähän meillä on tapana ollut ystävien kanssa puhua avoimesti, mutta aina ne tietyt asiat nousee esille, vaikka luulisi, että ne on jo puitu läpi. Viittasin nyt siis meidän perhe-elämään. Mutta muuten ei ole toivoa, että löytyisi samanhenkisiä tyyppejä, me olemme niin erilaisia näissä asioissa, heille äitiys on ura ja elämä, mulla se ei mene niin.

Enkä mä tuomitse, mutta jos itseäni ei niin paljon kiinnosta, niin miten se on keneltäkään pois?

 

EN jaksanut lukea kokonaan, mutta niin se vaan on. Arki syö sinut (ja minut)

 

Aamen. Ja musta on todella kiusallista kun töissä pienten lasten äidit alkaa kahvipöydässä (jossa siis muitakin) alkaa mullekin höpöttää niitä lapsijuttuja. Ihan ok kertoa välillä lapsistaan, mutta ei musta voi olettaa, että kaikkia kiinnostaa mun lapsen toilailut tai korvakierteet. Yks työkaveri on hyvä, se kertoo aina sen koiranpennusta kun joku alkaa puhuu sille omasta lapsestaan, mammojen ilmeet on joka kerta näkemisen arvoiset kun tää nainen kertoo koiransa metkuista ja vertaa niitä lapsiin Ja tekee tämän siis ihan tahallaan.

Niin ja siis lisäys: mulla on itselläni pieni lapsi, mutta silti mua ärsyttää kun mua yritetään vetää siihen mammakerhoon töissä. En mä halua kaikille kertoa kaikkea mitä mun muksu tekee enkä halua kuulla kaikkea muiden muksuista.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Paskapuhetta.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Paskapuhetta.

Ei kuule ole. Ap: n lässytys sen sijaan on hyvin tyypillistä lähiöpuhetta.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Että mä inhoon tota "Voi kuule, ootahan" -lausahdusta. Ihan kuin oikeasti olisi niin, että kaikkien äitien pitäisi olla samasta muotista ja olisi vain yksi oikea tapa olla äiti - pullantuoksuinen, uhrautuva, muulta maailmalta silmänsä sulkeva. Luojan kiitos omat kaverini (sekä lapselliset että lapsettomat ) pitävät mua edelleen MINUNA ja voin viettää heidän kanssaan aikaa sekä lapsen kanssa, että ilman.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Ottaisikin mammailuelämä vallan, niin olisi aika paljon helpompaa tämä Enkä mä erikoisuus halua ollakaan

Jos minuun viittasit tuolla ikinuorella, niin nuorihan mä olenkin, 26 tuli juuri täyteen. En voi myöskään vielä sanoa itseäni varsinaisesti korkeakoulutetuksi, koska gradu on vasta työn alla. Damn.

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Ottaisikin mammailuelämä vallan, niin olisi aika paljon helpompaa tämä Enkä mä erikoisuus halua ollakaan

Jos minuun viittasit tuolla ikinuorella, niin nuorihan mä olenkin, 26 tuli juuri täyteen. En voi myöskään vielä sanoa itseäni varsinaisesti korkeakoulutetuksi, koska gradu on vasta työn alla. Damn.

Ihanko meinasit, että työn alla oleva gradu tekee jotenkin vaikutuksen? 26 -vuotiaaksi olet harvinaisen epäkypsä.

 

Mä keksin yleensä paremmin jutun juurta sellaisista asioista mitkä on mun elämää lähellä. Tällä hetkellä se on mun vauva ja opinnot. Kavereiden jutut kuuntelen ja keskustelen, mutta ei mulla ole energiaa keksimällä keksiä keskustelun aiheita viime viikonlopun bileistä tai uutuus ripsiväristä kun ei ne ole mun elämää tällä hetkellä.

 

hassua että sua ärsyttää tuo kun ihmiset ei kysy SUN kuulumisia, vaan vauvan. Mua taas ärsytti aina se kun kysyttiin mitä kuuluu ja kerroin että olen vauvan kanssa kaikkea puuhannut, niin kysyvät uudestaan että mutta mitä SULLE kuuluu? ööh...vauva vei sillä hetkellä mun kaiken ajan, sitä mulle kuulu... Näin meitä on eri juniin

 

Ei se mammailuelämä heti ota valtaansa Sulla on päällä ihan normi hormonihuurukieltäymystila, ja kuvittelet olevasi jotenkin radikaalimpi + erilaisempi taimitäikinäketääneikiinnosta äiti.

Et ole mikään erikoisuus. Monikin erityisesti huonosti koulutettu/ alempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva ikinuori ei halua muuttua äidilliseksi.

Ottaisikin mammailuelämä vallan, niin olisi aika paljon helpompaa tämä Enkä mä erikoisuus halua ollakaan

Jos minuun viittasit tuolla ikinuorella, niin nuorihan mä olenkin, 26 tuli juuri täyteen. En voi myöskään vielä sanoa itseäni varsinaisesti korkeakoulutetuksi, koska gradu on vasta työn alla. Damn.

Ihanko meinasit, että työn alla oleva gradu tekee jotenkin vaikutuksen? 26 -vuotiaaksi olet harvinaisen epäkypsä.

No en meinannut Minustakin tuntuu, että olen ehkä epäkypsä, ehkä mä vielä joku päivä tästä aikuistun, toivottavasti.

 

Mä en tajua, miksi äitiä ei muka kiinnostaisi lapseen liittyvät asiat? Eikö se nyt herranjumala olisi syytä kiinnostaa, jotta lapsella on hyvä olla.