MTV Uutiset: ”Lumo-tornitalossa on ollut jatkuvia järjestyshäiriöitä ja huomattavan sotkuista”. Asuuko siellä paljon mamuja?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Haisevia jätteitä, hajonneita hissejä, hengenvaarallista toimintaa katolla – Tällaisiin ongelmiin Helsingin kohutut tornitalot ovat ajautuneet

Kalasatamaan syntyy vuoteen 2027 mennessä kahdeksan tornitaloa. Nykyisten kolmen tornitalon ongelmat ovat olleet esillä pitkin kevättä.
 
vierailija
IL

Tornitaloissa on ollut myös vaarallisia tilanteita. Tornitalosta on esimerkiksi heitetty tavaroita kadulle 134 metrin korkeudesta. Viime viikolla Iltalehti uutisoi, että nuoret olivat päässeet kattoluukun kautta oleskelemaan Loisto-tornitalon katolle. Kattoluukku on nyt suljettu, eikä siitä pääse kulkemaan.

Palaute on tärkeää
SRV on saanut palautetta tornitaloista. Sepän mukaan tornitalot ovat uusi asia Suomessa ja ne kiinnostavat ihmisiä.
 
vierailija
Asuu miljonäärejä jotka nauttivat upeista maisemista. Ymmärrämme hyvin että olet katkera.

ja kun kaikilla ei ole varaa niin sinne majoitetaan meidän kustannuksellamme etelän läpsyttelijöitä
Miljonäärit ovat ostaneet asuntonsa niistä viereisistä taloista, jos ovat torniin halunneet muuttaa. Lumolla asuu vuokralla ihmisiä, joilta se ostaminen ei ole onnistunut ja heiltä ei myöskään onnistu vuokranmaksu ilman sossua tuossa tornissa. Koska jos se 1500 euroa kaksiosta löytyisi taskusta, niin sillä maksaisi jo sen pankkilainankin pois. Toki joku nuori pari voi pari vuotta maksaa siitä ilosta muikeaa preemiota, että saa asua "pilvenpiirtäjässä" tuolla sijainnilla, mutta silloinkin se sopii hyvin ketjun teemaan eli ei mikään stabiili harmaa eläkeläisvuokralainen, vaan bilekämppä.

Ihan kivoja kämppiä kyllä.

 

Yhteistyössä