Mten selvitä lapsuudentraumasta jota ei muista?

["welle"]

Olen viime aikoina pohtinut kovasti menneisyyttäni ja lapsuuttani. Säännöllisesti aina iskee masennus ja ahdistus pintaan ja uskoisin että alkoholistiperheessä kasvamisella on ollut tähän vaikutus.
Yksi toinenkin trauma minulta löytyy lapsuudesta, kun olin 7v, äiti muutti pois siskojeni kanssa ja jätti minut ja yhden siskoni isälle.
Äiti on kertonut että itkin hysteerisesti kun kävimme katsomassa heidän uutta kotiaan ja huusin että ottaa minut mukaan.
Itse en muista tuosta mitään (vaikka muistoja 7-8v ikäsenä muuten onkin) vaikka varmasti on vaikuttanut minuun, tuollainen hylkääminen.
Mutta miten tuota asiaa voi edes käsitellä kun ei vaan muista?

 

["..."]

Psykologin juttusille. Tottakai vaikuttaa tuollainen.

 

["..."]

Miksi äitisi "jakoi" laspet?

 

["welle"]

Käyn jos psykologin luona pari kertaa, tuostakin asiasta on puhuttu mutta ei siitä paljon juttua riitä kun ei siitä muista mitään.
Meidät lapset jaettiin periaatteella että koulua käyvät jäävät asumaan vanhaan osoitteeseen isän luo.

 

[adsf]

Ei itse tapahtumaa tarvitsekaan muistaa. Lähde työstämään tämän hetkisiä tunteita; ahdistusta, hylkäämisen kokemusta, masentuneisuutta.

 

[hupm]

[QUOTE="welle";24573362]Käyn jos psykologin luona pari kertaa, tuostakin asiasta on puhuttu mutta ei siitä paljon juttua riitä kun ei siitä muista mitään.
Meidät lapset jaettiin periaatteella että koulua käyvät jäävät asumaan vanhaan osoitteeseen isän luo.[/QUOTE]

Tollasen aukaiseminen ei hoidu parilla käynnillä. Perille pääset vaan pitkän työstön jälkeen. Se muisto aukeaa niin että kertaat uudelleen ja uudelleen asioita joita muistat - ja pikku hiljaa asiat palaa mieleen.

Kokemusta on, takana nyt 2 vuotta psykoterapiaa, 2 kertaa viikossa...

 

["welle"]

Joo tarkoitus onkin jatkaa käyntejä, olen vasta ehtinyt käymään pari kertaa.
Mietin vain onkio mahdollista saada tätä asiaa edes käsiteltyä kun sitä ei muista.
Tuo tunteiden käsittely kuulostaa hyvältä, jos se riittää.
Äitini soitti minulle tänään ja juteltiin tuosta hänen lähdöstään, hän kertoi siitä minulle ja omista syistään ym.
Minulle tuli tosi ahdistava olo jutellessamme, se sama olo joka vaivaa ajoittain muutenkin, sellainen kuolemanpelonsekainen ahdistava olo.
No puhelun jälkeen itkin pitkästä aikaa, itkin sitä ahdistavaa oloani ulos itsestäni. En usko että se oli nyt siinä, ehkä jotain edistystä kuitenkin?