A
apua kaipaan -ov-
Vieras
Lapsella on nyt menossa kuukauden osastojakso ja tänään hän sai ensimmäisen kerran Concertaa (18 mg) aamupäivästä noin 9:00.
Soittelin miehelle iltapäivästä (noin 16:30) ja kyselin miten lääke oli lapselle tepsinyt? Hän vastasi vain, että osastolla lapsi oli ollut tänään rauhallisempi ja levollisempi, mutta nyt lapsi on jälleen saman oloinen mitä aina ennenkin. Sanoi vielä lisäksi, että lapsi saattaa olla puheliaammalla tuulella kuin mitä yleensä.
Sanoin kyllä sen jälkeen miehelle, että älä missään nimessä mene nyt sanomaan sairaalassa, että "no ei se lääke kauheasti auttanut." Jatkoin vielä, että "kehu vain miten hyvä lääke olikaan".
Ihan vain siksi, että minusta näin pienelle olisi hyvästä syödä nyt rauhassa aikansa tätä miedointa annosta ja sitten jos ei tepsi niin sitten vasta vahvempi annos käyttöön. Ei se ole minusta hyvästä, jos lapsi vain hetken syö tätä mietoa annosta ja sitten lääkitystä kovennetaan. Seuraava annosmäärähän oli muistaakseni 25 tai 28 mg.
Ja ylipäätään ei minusta alle 7v lapselle kannata kovin "tuhtia" lääkettä syöttää, ettei hänen elimistönsä menisi liiaksi sekaisin lääkkeestä tai että kehon oma toiminta jotenkin muuttuisi huonompaan suuntaan.
Kauhistutti kyllä eilen lukea mitä huonoja puolia Concerta - lääkitys oli aiheuttanut 6 - 8v ikäisille lapsille. Yksi oli lopettanut nauramisen ja hymyilemisen, toinen makasi passiivisena peiton alla, yhdelle ei ruoka maistunut, yksi valvoi yömyöhään ja heräsi aamulla kukon laulun aikaan ylös, yksi lateli vanhemmilleen tappouhkauksia jne jne.
Onneksi joukossa oli myös myönteisiäkin kertomuksia, että lääke oli auttanut ja keskittymiskyky oli lisääntynyt.
Saas' nähdä miten meidän käy?