Monikulttuurisuus on rikkaus jota ilman Suomi ei tule toimeen!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äänestän persuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äänestän persuja

Vieras
Romaniliiga iski raha-automaateilla Helsingissä
Lauantai 13.11.2010 klo 18.40

Viiden romanin liiga teki ainakin kahdeksan varkautta tai varkauden yritystä lauantaina Helsingissä.

Poliisi sai päivällä kiinni porukasta kaksi tekijää, mutta kolme oli illansuussa yhä etsinnässä.

Helsingin poliisin mukaan liiga iski uhreihin raha-automaateilla ydinkeskustan alueella. Uhreja oli esimerkiksi lyöty lehdellä näiden nostaessa rahaa ja napattu hässäkässä rahat.

Kiinniotetut nuorukaiset ovat 16-vuotiaita. Kaksi paossa olevista miehistä ovat 15-20-vuotiaita, ja he ovat pukeutuneita hip hop -asusteisiin. Kolmas on tummassa asussa liikkunut muita vanhempi mies.

Päivystävä komisario Tom Packalén kertoo, että liigan jäsenet ovat Romaniasta. Poliisi ei vielä tiedä, milloin porukka on saapunut maahan.

Kaikki uhrit eivät ole tehneet ilmoitusta poliisille. Poliisi pyytää heitä ja mahdollisia muita varkauden tai sen yrityksen kohteeksi joutuneita soittamaan kello 8-18 välisenä aikana numeroon 071 877 4169 ja muina aikoina numeroon 071 877 4002.

STT
 
Monikulttuurisuus toimii ihme kyllä. Suomalaisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuuus. https://youtu.be/ko4v0hBTKIY - https://youtu.be/xVpQ7AM9PYI - https://youtu.be/ouV0tPRnoAE - Eihän maahanmuutosta mitään harmia aiheudu. Kaikki toimii kuten ennenkin, jopa paremmin.
 

Yhteistyössä