Monikko-odottajat vuonna 2014, keväällä <33

Tulppu, varmaan ihanaa että saa käydä vessassa! Aika vähältä toi kalorimäärä kuulostaa, mutta ehkä siinä on pointtinsa kun vuodelepohn ei sinänsä paljoa kuluta.
Lepäämisestä multa lääkäri kielsi jo mm. Siivoamisen. Hän painotti että ottamalla rauhassa jo nyt, voi hyvällä tuurilla ennaltaehkäistä loppuraskauden sairaalalepoa. Saas nähdä. Olen kyllä ollut niin väsynyt, että sohva onkin tuntunut ainoalta oikealta paikalta :D.

Uusiäippä ja öttiäiset x3 14+2
 
Tänään oli normi neuvolakäynti rv 17+6 ja kuunneltiin sydänääniä, mut neuvolan täti ei löytänyt kun yhden sykkeen tai sit molemmilla on kuulemma samallainen syke tai sitten toinen vauvoista on niin syvällä ettei ääniä kuule... Vähänkö tuli huolestunut olo.... Omasta mielestäni olen tuntenut molemmilla puollilla vatsaa pieniä potkuja, mut jotenkin nyt tuntuu etten ole enään varma mistään.. Täs sitä odotellaan rakenneultraa, joka on kahden viikon päästä.

Onko kenelläkään ollut vastaavaa, ettei molempien sydänääniä olisi kuultu ?

Kait sitä pitää nyt nukkumaan mennessä vähän kuunnella ja ihmetellä, että mistä suunnista niitä liikkeitä tuntuu. Päivällä rauhoittuminen on niin mahdotonta kun 2-vuotias poika pyörii koko ajan ympärillä.

Tsemppiä teille kaikille odotukseen !!

Talvilomaileva tulppaani ja pallerot 17+6
 
Jos heillä olisi vaan niin samanlaiset sykkeet :) Meillä on aikasemmilla viikoilla saanut oikein etsimällä etsiä että löytynyt molemmat sydänäänet. Sulla varmaan pääsee vielä niin hyvin piiloon toisen taakse että sen takia ei välttämättä kuule. Mutta jos huolestuttaa niin soita sinne neuvolaan huomenna ja pyydä päästä kuuntelemaan uudestaan äänet :)

Tsemppiä sullekin odotukseen ja nautihan lomastasi :)
 
Terkkuja kotisohvalta!!! :) Pääsin kotiin tänään! Lääkäri kehui kuinka olin niin hyvin parantunut. Turvotus oli lähtenyt ja suppareita vähemmän. Kohdunkaulakin oli jopa paremman mittainen. Viikko sitten näytti vain 0.5 cm, nyt sentáän 1.1. En edes tiennyt että voi "kasvaa takaisin". Dieetti ja lepäily jatkuu nyt kotona. Eiköhän tuo viikko nyt opettanut, että pitää ottaa loppuaika iisisti ja kontrolloida ruokailuja. Vauvoilla kaikki hyvin, mutta vähän huolettaa, kun yksi on pikkaisen pienempi. Lääkärin mukaan kuitenkin ihan normaalin rajoissa vielä. Mittaaminen kanssa joka kerta vaikeampaa. Nyt alkaa kasvuissa kolmosuus näkyä. Tähän asti ovat kasvaneet ihan kuin yksikötkin, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa vissiin kasvu hidastua. Painot oli n 835, 1011 ja 1036. Ilmeisesti virhemarginaali on melkoinen kun edellisessä mittauksessa viikko sitten A-vauvan paino oli 890 g ja nyt näytti vähemmän :/ Istukka ja napavirtaukset kuitenkin kunnossa, joten turha tässä on kai sitten murehtia. Nyt omaan sänkyyn nukkumaan :)
 
Wau, hienoja uutisia Tulppu!:heart:

Kaisuli miten meni äitipolilla?:heart:

Tulppaani ei kannata huolestua, neuvolassa on välillä ollut haastellista kuunnella sydänääniä minultakin. Monesti etsii ääniä aivan liian ylhäältä tai sitten B vain on syvemmällä piilossa ja ääneton kuuluneet aina ns. huonommin/jostain kauempaa.

Huomena 27+5 äitipoli täälläkin=) Masu kasvaa kyllä silmissä nyt! Aivan piukea ja kivikova, kuin kantasin suurta kiven murikkaa sen sisällä. Likkeet on muuttuneet kovemiksi ja kipeämmiksi mutta johan pojilla alkaa kokoakin kivasti olemaan. Päälle kilon varmasti molemmat.
Närästys on tullut riesaksi, välillä tuntuu että sisuskalut palaa:x

Joku kyseli aikaisemmin sisaruksista...meillä on kesällä 8 vuotta täyttävät identtiset kaksospojat ja 4 ja 3 vuotiaat pojat.
Kaksoset aloittaa koulun syksyllä ja pienemmät jatkavat hoidossa 10pvä/kk.
 
Tulppu, voi miten mukavaa, on varmaan ihanaa olla kotona! :)

Kiitos vastauksista tuohon kysymykseen monikkovalmennuksista, täytynee tutustua tarkemmin paikallisen monikkoperheyhdistyksen palveluihin.

Tulppaani, olin viime torstaina neuvolassa, ja ihan samanlainen tilanne oli siellä. Terkka oli löytävinään kahdet äänet, mutta ei sitten ollutkaan varma. Ultrassa nämä kaksi olivat joko nenäkkäin tai seläkkäin, ja terkka arveli, ettei saa ääniä varmaksi erotettua, kun kaverit ovat niin lähellä toisiaan. Neuvolan laite on lievästi sanottuna aataminaikainen. Huolestuttaa, mutta onneksi ensi viikolla on aika taysiin.
Ajattelin jo itse ostaa dopplerin, mutta sitten varmaan vasta kuuntelisinkin hysteerisenä joka välissä. Kai niitten liikkeidenkin pitäisi pikkuhiljaa alkaa tuntua niin hyvin, että tietää kumpi mellastaa. Missä vaiheessa te muut olette alkaneet erottaa mellastajan?

Mitattiin sf-mittaa ja se vastasi yksöisraskauden viikkoa 20. Raja menee jo aika lailla navan yläpuolella. Ei tätä enää oikein peitellä voi, mikä on vähän harmi. En olisi halunnut ruveta töissä vielä julkiraskaaksi.

Uusiäippä kyseli miehen suhtautumisesta. Meillä mies on ollut melkein enemmän innoissaan kuin minä, osallistuu tosi paljon myös esikon hoitoon. Toisaalta tää mullistus pariskunnasta lapsiperheeksi on ollut miehelle huomattavasti "pehmeämpi", on tehnyt kaveriporukan reissuja, ulkomaanmatkoja, jatkanut harrastuksiaan normaalisti.... kun itse kökin vuoden kotona, imetin, imetin ja imetin allergista refluksitautista lasta ja olin jatkuvasti alakuloinen. Työssäkäynti on tuntunut niiiiin ihanalta!
Tää riskiraskaus on jotenkin nyt aiheuttanut sen, että taidetaan molemmat vaan keskittyä siihen, että saadaan lapset terveinä ulos, ja mietitään sitten, miten selvitään jatkossa. Esikoisen kanssa vauvavuosi oli niin raskas ja haastava, että arki kolmen pienen kanssa suoraan sanottuna pelottaa välillä.

Aurinkoista tiistaita meille :cool:

Venetsia ja pömppikset 15 + 6
 
Moi
Tulppu varmaan ihana päästä kotiin! Nyt lepoa! Saitko kortisonia? Mulle sanotiin että rv 28 annetaan ekat kortisonit, kun silloin voi kuulemma kohdunsuu tosi helposti jo pettää. Lääkäri selitti tosi hyvin, että jo rv 20 alkaen silkka kohdun paino alkaa näissä kolmoisraskauksissa yleensä lyhentää kohdunkaulaa ja antaa elimistölle viestiä synnytyksestä.
Venetsia meillä kanssa mies jatkoi esikosta huolimtta normielämää ja mä taas jäin kotiin imettämään ja lopetin kaikki harrastukset, kun aikaa ei ollut. Vähän jännittää, miten hän tajuaa, että kolmosten kohdalla hän joutuu kyllä luopumaan omasta vapaa-ajastaan... Hänenhän täytyy osallistua öisinkin syöttämiseen, koska enhän mä voi kolmea vauvaa yksin syöttää yöllä. Loppuu tissit ja kädet kesken :D.

Uusiäippä ja öttäiset x3 14+3
 
Uusäippä, sain pari kertaa kortisoonipiikin. On kyllä aivan ihanaa olla kotona, naapurin rouva ja mun käly tuli onneksi auttamaan ruoanlaitossa ja kävivät kaupassa. Pieneen kävelylenkkiin mulla on lupa, mutta en nyt viitsinyt heti ekana päivänä lähteä. Jo partsilla istuminen on ihan luksusta.

Täällä on sydänäänet kyllä löytynyt aina helposti, mutta noista liikkeistä en kyllä tieda. Varsinkin B-vauvan liikkeet tunsin alussa vain kyljelläni. Nyt kyllä kaikki liikkuvat todella aktiivisesti, mutta en kyllä voi mennä vannomaan kuka siellä milloinkin mellastaa. A-vauva on jo pitkáän ollut pää alaspäin, mutta sillä taitaa C:n kanssa olla jalat jotenkin vastakkain ja varmaan reagoivat toistensa potkuihin helposti.

Oli muuten iloinen yllätys kun punnitsin itseni aamula ja vaaka näytti 5 kiloa vähemmän kuin viikko sitten!! Olin kyllä niin turvoksissa sinne sairaaloaan mennessä etten edes sormuksia saanut pois. Nyt on turvotus tipotiessäán, mutta en kyllä uskalla enää niitä sormuksia laittaa :D
 
Hienoa tulppu että asiat on paremmalla mallilla, tsemppiä jatkoon <3

Nyt tulee murinaa. Onko teille muille tultu ihmettelemään tai oikeastaan teidän äidille yms läheiselle ihmiselle että miksi hommata kaksi pinnasänkyä? Nyt oli jo toinen ihminen tätä kysynyt mun äidiltä. Nämä ihmiset varmaan kuvittelevat että kaksi lasta menee siinä missä yksikin. Että heillä on samanlaiset rytmit, nukkuvat yhtä hyvin.. Toki meilläkin on tarkoitus aluksi koittaa nukuttaa tyttöjä samassa sängyssä. Mutta jos tilanne on se että heillä on ihan omat rytminsä niin omiin sängyihin vaan.

Ymmärrän kyllä että ihmiset joilla on lapsia tulevat antamaan omia neuvojaan. Mutta olen vähän sellainen ihminen ja mieheni on myös, että emme voi sietää sitä että meidän asioihin puututaan ja yritetään neuvoa. Jos haluan neuvoja niin minä kysyn niitä! Ei mulla muuta nyt :D
 
Mmaria kyllä meilläkin kaksi pinnasänkyä oli jo isoillakin kaksosilla. Alkuun toki nukkui samassa, en muista kauanko mutta kun eivät enää mahtuneet niin tietenkin omissaan :)

Kaisuliiiiii?! Mä oon jo ihan huolissani mitä kuuluu?:heart:

Itselläni oli äitipoli eilen. Kaikki hyvin, edelleen tasainen kasvu,vettä hyvin ja napavirtaukset hyvät. 1120g ja 1180g pojilla painoa :heart:
Olivat sitten veijarit kääntyneet perätilaan molemmat!! Pauke takalistoon onkin melkoinen:whistle:
Toivottavasti kääntyvät vielä takaisin synnytyksen ym. kannalta. Huomena rv 28.

Monikkovalmennuksesta...itse kävin tsekkaamassa synnytyssairaalan monikko/synnytysvalmennuksen mutta minulle se ei antanut valitettavasti kyllä mitään...tai odotin kai enemmän. Minulla tosiaan yhdet kaksoset jo on.

Miehen suhtautumisesta...olemme uusperhe ja nämä kaksoset minun ja mieheni ensimmäiset yhteiset lapset. Minun sopeutuminen on kestänyt kauemmin. Mies on selkeästi raskaudesta ja masusta kiinnostunut ja silittelee ja juttelee pojille. Hänellä on ennestään tytär ja pojat ovat kovasti mieleinen asia :)

Aurinkoista pääsiäistä kaikille:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Huh heijaa! Täällä ollaan Taysissa!!

Meille syntyi yllättäen pikkuiset, mutta pippuriset pojat torstai aamuna klo 9.40 ja 9.41 kiireellisellä sektiolla rv 30+4. <3 <3 <3

Poikien mitat: A: 1580g ja 40cm, B: 1380g ja 38 cm. Saivat molemmat 9 pistettä syntyessä eli olivat hyväkuntoisia ja pirteitä. Jaksoivat myös hengittää itse.

Pojat tällä hetkellä teholla..pärjäävät nasaalimaskilla ja maitoakin mennyt jo vähän. Eilen sain b-pojan ensi kertaa paidan alle. <3 <3. Oma vointi sektion jälkeen aluksi hyvä, mutta nyt ilmeisesti jokin tulehdus tullut ja olen kuumeessa petissä. Antibiootit tippuu paraikaa..Voi kökkö. Olis niin kova halu poikien luo.

Kyllä tämä on ihmeellistä! En tajua vieläkään asiaa kunnolla. Mullahan oli noin viikkoo ennen enemmän supisteluja ja b- vauvan vedetkin alkoi vähetä. Kohdun kaula ei ollut kuitenkaan näihin supistuksiin reagoinut kun kävin ma polilla. Poikien kasvu ja virtaukset ok. Seuraava kontrolli laitettiin vapuks. No seuraavana päivänä makoilin illalla petissä noin klo 20 aikaan ja kuulostelin kun a-vsuva riehui masussa. Supisteli vähän. Yhtäkkiä poika potkas niin lujaa et sattui..samalla kuului poks ja vedet meni. =(. Olin järkyttynyt. Synnytys alkoi välittömästi. Kova paineen tunne ja supidtukset noin 5min välein. Lähdettiin henkilöautolla taysia kohti ja samalla yritin päästä päivystykseen läpi luurilla. Lopulta pääsin ja sain ohjerks soittaa ambulsnssin. Ambulanssi poimi mut matkan varrelta kyytiin ja mentiin kyl lujaa loppumatka. Supistukset tuli noin 2 min välein. Huh..myös painern tunne lisääntyi..Taysissa sain estolääkkeet samantien ja ne lopetti supistukset aika hyvin..jatkuuu..
 
Kohdunkaula oli vielä suljettu mut kanava häviämässä. Sain kortisonia ja muita troppeja koko yön. Aamulla siirryin osastolle koska tilanne vakaa..Ehdin saada myös toisen kortisoniannoksen. Kuitemkin seuraavana yönä noin klo 1 supparit alkoi uudestaan ja kohdunkaula alkoi avautua. Pojat oli poikkitilassa joten leikkaus jäi synnytystavaksi. Koko yö hidasteltii n sy nytystä et leikkurin ja tehon porukka saatais töihin. Lopulta tehtiin kiireellinen sektio klo 9. Leikkaus meni hyvin. Turhaan olin sitä pelännyt!! Näin pojat öikaisesti syntymän jälkeen jonka jälkeen heidät vietiin toiseen huoneeseen missä odotti lastenhoitotiimit. Isä lähti teholle poikien kans jamut kursittiin kasaan. Olin heräämössä noin 2h ja sen jälkeen pääsin sängyllä poikien luo . Makasin seuraavat 6h ja sen jälkeen nousin pystyyn. Illalla olin jo tuolilla poikien luona. =) On tämä ollut kyllä sellainen myllerrys..Raskaus tuntui jäävän kesken. Kaipaan masua ja poikia sinne!! Päällimmäisenä tunteena kuitenkin tällä hetkellä valtava rakkaus ja kiitollisuus et asiat näinkin hyvin. Tässä puhelinta näpytellessä (sori kirjotusvirheet) oma olo parantunut. Pääsen lähtemään poikien luo. Ihanaaa!!

Nauttikaa ystävät masuistanne ja pikkuisista masussa...ja voikaa hyvin <3.

Palaan asiaan =).

Kaiisuli + pojat 2 pvää.
 
Huh! Täällähän on ehtinyt tapahtua! Kaisulilla varsin jännät paikat, onneksi kaikki meni lopulta hyvin! Paljon onnea pikkuisista!!! Mamiille myös onnittelut!!! Mietin muuten maanantaina, että olisipa hauska syntymäpäivä 14.4.2014, mutta meille aivan liian aikainen! Mamiin pienet saivat nyt helposti muistettavan synttäripäivän :)

Koko viikko mennyt hyvin rauhallisesti kotona lepäillen, mutta tänään kävin vähän ihmisten ilmoilla ja henkkamaukalta hain imetysliivit. Mies vei autolla, jotta tulisi ihan minimi kävelyä. Käytiin yhdellä ostarilla ja ihan parissa putiikissa. Ruokakauppaan en enää jaksanut mennä kun ostarien jättimarketeissa on niin kilometrin pituiset káytävät, joten jäin odottelemaan ulos penkille. Yhteensá reissuun meni vain pari-kolme tuntia enkä kävellyt varmaan edes kolmea sataa metriä, mutta kyllä se on vaan myönnettävä että puhti loppuu samantien. Mutta oli niiiiin ihanaa laittaa sandaalit jalkaan ja vähän huulipunaa sekä aurinkolasit páähän. Voinhan niinkin toki itsekseni kotonakin tehdä, mutta eihán se ole ihan sama asia :D

Rauhallista pyhien jatkoa!

Tulppu & triplat 28+6
 
Mamii onnea tuhannesti!! =)

Täällä menee jo paremmin. Oma olo virkistynyt ja keventynyt. Energiaa on todella paljon, vaikka olen vielä antibioottitiputuksessa. Valtava rakkaus ja onni pojista ja elämästä on vallannut mielen. Näiden tunteiden vahvuus yllättänyt täysin. Pakahdun. Välillä koen myös voimakkaita surun aaltoja siitä, mitä pojat kokevat ja etten voi olla heidän lähellä joka hetki. Melkoista vuoristorataa mennään siis eteenpäin. =)

Pojat ovat aivan ihania. Olemme ihan myytyjä. Eilen näin ekaa kertaa toisen vauvan naaman kunnolla, kun hän pääsi pois nasaalimaskista. Hetki oli ikimuistoinen. Mikä suloisuus!!! Ja ihanaa vauvalle ettei tarvitse enää pitää maskia. Tänään pitäisi myös toisen päästä maskista eroon. Muuten vauvojen vointi ja kasvu ollut myös tadaists. Kaikki mennyt hyvin. Olemme saaneet pitää vauvoja kenguruhoidossa ja osallistua syöttöihin. Onneksi osallistuminen helpottuu mitä vähemmän tarvitaan tukihoitoja.

Voimia teille kaikille raskauteen. Voin sanoa että kaikki todella kannattaa. Palkinto on niin suuri ettei sitä voi sanoin kuvsta. <3 <3.

Kaisuli + pojat 4 pvää
 
Onnea Kaisuli 76 ja Maamii pikkuisista!

Kävin viime viikolla rakenneultrassa. Kaikki oli hyvin :) Masussa pitäisi asustella poika ja tyttö <3 painoarvioita en muista ulkoa. Harmittaa, kun en pyytänyt kirjoittamaan paperille. Neuvolakortista en löytänyt niitä :(

Olen iloinen tytöstä, koska meillä on jo kaksi poikaa. Tietenkin olen onnellinen pojastakin. Tärkeintä on, että saan nämä kovasti odotetut lapsukaiset. Uskaltauduin tuplien Facebook kirppikseltä ostamaan muutaman tyttöjen vaatteenkin. Saa nähdä miten höperöksi sitä muuttuu.

Minulla on pääsiäisenä päässyt käsistä tämä ruokavalioasia. En saisi yhtään syödä ylimääräisiä herkkuja, koska verensokerit heti nousevat. Ajatuksena oli, että yhtenä päivänä olisin saanut herkutella, mutta se riistäytyi käsistä. En onneks ole syönyt herkkuja suuria määriä, mutta ne pienetkin määrät ovat nostaneet verensokereita :( Pitäis nyt ryhdistyä, kun on kuitenkin kyse vauvojen hyvinvoinnista. Huono äiti olo on ollut.

Nupukaiset 21+0
 
Onnea kaisuli! Ihana lukea syntyneistä lapsista!

Täällä maha kasvaa ja liitoskivut ovat tulleet. Aletaan saada kotipalvelusta apua, kun esikoisen kanssa touhuaminen - ja kantaminen - aiheuttaa kipuja. Iisisti siis mennään. Toivon vain että viikot kuluisivat paljon nopeammin!

Uusiäippä ja öttiäiset x3. 15+3
 
Nupukaiset, mulla kanssa iskee välillä ihan hullu makeanhimo. Parempi kuin ei kotona ole mitään jemmoja, muuten olisi tosi vaikea vastustaa. Hedelmiä on tullut kyllä syötyä ehkä jopa vähán sallitun yli, mutta sokerit ovat pysyneet aisoissa. Ostin kanssa sokerittomia digestivekeksejä. Suosikkini sallituista herkuista on 2 %:n kreikkalainen jogurtti stevialla makeutettuna ja mansikoiden kera. Toinen herkku on vaniljalla maustettu rasvaton latte. Ja älä suotta syytä itseäsi huonoksi äidiksi, näin ei varmasti ole asian laita :heart:

Tänään käytiin kontrollissa. Olin jo pakannut sairaalakassin varmuuden vuoksi, olin ihan varma että ottavat taas sisään osastolle, mutta näin ei onneksi käynyt. Pikkuväellä kaikki hyvin, painoarviot n 1180- melkein 1300 g. Hurja meininki jo masussa. A ja B ovat päät alaspäin ja C siinä jotenkin poikittain pinon päällimmäisenä. Lääkäri puoliksi vitsaili, että voisi melkein harkita alatiesynnytystä. Muuten olisin kyllá ehdottomasti sen kannalla, mutta ehkä kolmea varten mussa ei ole naista tarpeeksi.. :D Eli varmaan ihan suosiolla sillä sektiolla mennään. Mites muut? Onko synnytystapa jo päätetty?
 
maamii ja Kaisuli, oikein paljon onnea!!
Melkoista haipakkaa Kaisulilla synnytyspuuhissa...! Hienoa kuitenkin, että sektio osoittautuikin siedettäväksi kokemukseksi ja kaikki meni lopulta hyvin.

Täällä eka äitipolin kontrolli takana, erilliset kalvot näkyivät nyt selvästi, lapset kasvavat samaa tahtia ja vettä oli molemmilla tasaisesti. Ihanaa, kyllä taas vierähti kivi sydämeltä! Lääkäri vaikutti tosi hätäiseltä, se oli vähän harmi. Mutta eipä me varmaan samalle lääkärille kauheen montaa kertaa tuolla osuta. Sukupuolikin selvisi, eri merkkisiä ovat nämä kaksoset kuin esikoinen :) Hyviä olis olleet molemmat vaihtoehdot!

Venetsia ja pömppikset 17+0

Olispa näitä viikkoja tosiaan jo enemmän...
 
Onpas täällä hiljentynyt keskustelu. Taitaa olla monilla parempaa tekemistä kuin koneen äáressä istuskelu. Ois toki mullakin, jos ei tämä pakkomakoilu olisi päällä. Eilen mulla oli vauvakutsut! :) Ihan yllärinä järjestetty, vaippakakku ja kaikki. =)

Ja tänään poksuu rv 30!!! Jeee Olo on välillä todella tukala varsinkin ylävatsaa polttelee ja kiristelee ja uusia arpia tullut ihan ennätystahtia, mutta kyllä me vielä jaksetaan sinnitellä. Huomenna taas sairaalassa visiitti. Jänskättáä!
 
Hiljaista on...liekö niin kauniit ja lämpimät ilmat syynä?:)
Itse en ole päässyt auringosta nautiskelemaan riehuvan vatsataudin takia, liekö sitten noroa. Pääsiäisenä sairastuin itse ja 4 päivää meni lähes petipotilaana:x Aivan helvetillinen tauti suoraan sanottuna ja siinä kaksi päivää oksentaessa masun kanssa jännitti jo todella synnytyksen käynnistymistä.
Supistukset on lisääntyneet myös huomattavasti ja niitä tulee levossakin paljon. Välillä kiristää niin napakasti että hiki nousee.
Perjantaina seuraava äitipoli niin näkee onko muutoksia nyt tapahtunut...tai voisiko kyseessä olla joku tulehdus?!
Isot tsempit sinulle Tulppu:heart: Oma olo tuntuu jo senverran raskaalta että en voi edes kuvitella mitä se on kolmen kanssa:heart:

Kaisulia ja maamiita onnittelin jo kerran aikaisemmin mutta kirjoitus hävisi bittiavaruuteen joten isot onnittelut kumpaisellekin pienistä ihanista!:heart::heart:

Kaisulin kohdalla itselle tulikin tunne että olisiko vauvat päättäneet tulla maailmaan. Ihana kuulla että pojat on virkeitä ja itse voit hyvin:heart:
Onko mitään ennustetta kauanko vauvat joutuu sairaalassa olemaan?
Kaikki kävi kyllä niin äkkiä että ei ihme jos aluksi ei ole ymmärtänyt oikein koko asiaa ja tuntuu että raskaus loppui kesken. Nyt varmasti sydän pakahtuu jo onnesta ja rakkaudesta:heart:
Nyt vaan sitten kasvattelevat pieniä hetken sielä sairaalassa.

Jännittävää kyllä kuka meistä on seuraava:heart: Perjantaina tulee rv 30 täyteen täälläkin. 5-6vkoa ja itse olisin kyllä valmis vauvojen syntymään.
 

Yhteistyössä