Monelta nukkumaan 4kk?

Tästä on varmaan ollut ennenkin keskusteluja, mut kysynpä nyt silti muilta saman ikäisten vanhemmilta...
Eli poju kohta 4kk ja menee mun mielestä kovin myöhään nukkumaan. Rytmi on ollut melki alusta saakka aika sama eli yöunille siinä klo 23 aikaan. Parina iltana olen saanut hänet nukkumaan vähän ennen yhtätoista ja aina sammuu puoleenyöhön mennessä. Kuukausi sitten nukkui aamusta vielä tonne yli 10 asti, mut nyt päivä päivältä herää aikasemmin ja yösyömiset on taas tulleet kuvioihin mukaan viime viikkoina.
Olen vaan lukenut kuinka monien vauvat laitetaan nukkuun illalla klo 20 ja heräävät aamulla, mutta meillä ei todellakaan nukuta silloin. Päivällä nukkuu yhet reilu 3h päikkärit ulkona ja sit parit lyhyet sisällä.
Eli siis, olen käsittänyt että rytmiä ei saisi näin pienellä mennä muuttelemaan, mutta milloin sitten ja miten saisin pojan unille tuntia paria aikasempaa? Jäis vähän omaakin aikaa illasta, kun nyt tuntuu et ite on jo ihan rättipoikki kun kello alkaa läheneen puoltayötä ja kun poju vihdoin nukkuu ni kaadun itekin vaan sänkyyn.
Monelta teidän muiden pirpanat menee yöunille? Onko rytmi ollut teillä muilla sama aina vai miten saatte vauvanne "tajuumaan" että klo 20 alkaa yö? =)
Ai niin, ja sitä voisin vielä kans udella muilta ;) ... että onko muil ollu niin ku meil et reilu kk ikäsestä poika on nukkunut yönsä, noin 10-11 tuntia putkeen, mut sit ihan yhtäkkiä pari viikkoo sitten heräs yöllä pari kertaa syömään ja siitä lähtien on herännyt joka yö about 3 tunnin välein? Kaipa se nälkä on sit vaan kasvanut iän myötä.
 
Meillä vähän reilu 4 kk neiti menee nukkumaan n. klo 21 ja herää n. klo 8. Nyt näyttää tuollainen rytmi löytyneen, mutta vielä vähän aikaa sitten meilläkin saattoi nukkumaanmeno venähtää helposti tuohon klo 23 asti (kera kitinän ja huudon). Sillon nukuttiin vastaavasti noin puoli kymmeneen aamulla. Ja muutama viikko takaperin tyttö saattoi nukkua läpi yön syömättä, mutta nykyisin syö joka yö kahdesti! Tyttö nukkuu päivisin ihan minimaalisen vähän, vain parit kolmet puolen tunnin unet.
 
meillä tyttö menee n.klo 20 nukkumaan.yleensä varttia vaille kaheksan tulee totaalinen väsymys..siihen ei auta mikään muu kuin velli pullo.
aamulla herää 7-8 välillä.
minusta hyvä rytmi näin..itekkin kun olen illan torkku ja aamun virkku..en välttämättä jaksas kukkuu puolille öin. :eek:
 
Meillä mennään nykysten klo 21, vielä ehkäpä n. kuukausi sitten saattoi mennä tuo nukkuminen tuone klo24 asti! Kitistiin ja huudettiin niin myöhään. Aloin sitten ihan radikaalisti vaan laittaan nukkumaan jo paljon aikaisemmin, niin ei ehtinyt tulla sitä yliväsyä, nyt nukahtaa miltei heti vellimaidon syötyään.

Niin ja herää tuossa 7-8 aikaan. Meillä viikon päästä 4kk.
 
meillä neljän kuukauden ikäinen menee nukkumaan noin klo 22 ja herää kello 08.

alussa meni yöunille vasta klo 24, mutta pikkuhiljaa aloin aikaistamaan noita iltatouhuja ja vieläkin tarttis saada ainakin tunti aikasemmaksi..
 
Meidän neiti on nyt n.4,5kk ja yöunille käy lähes tasan tarkkaan klo 20. Aiemmin kävi jo klo 19, mutta onneksi ollaan jotenkin saatu hinattua tuota aikaa vähän ylemmäs =) Aiemmin herättiin sit aamulla klo 08-09, mutta nyt tuo on sit aikaistunu 07.30:een :eek:
Muutenkin on yöt ollu nyt hieman levottomia ku neiti oppi kääntymään, ni sitä on sit parempi harjoitella yölläkin :headwall: !!
 
meillä poitsu on nyt 3,5kk..ja viikon verran on mennyt nukkumaan 8-9n aikaan..tosin herää usein syömääm 10ltä tai kahdeltatoista..ja viimeyönnäkin kahen tunnin välein. (taitaa olla aika siirtyä iltvelliin) ja aamut meillä alkaa 6-7
 
Meillä vaavi menee 19.30-20 aikoihin nukkumaan ja normaalisti noustaan 7-8 (joskus jopa 5 herää). Meillä aletaan klo.19 laittamaan valot pienemmälle,tv hiljemmalle ja yökkärit päälle.Mä kans mielelläni oon illalla itekseni jonkun aikaa ennen kun meen nukkuun ja mielummin nousen aamulla ajoissa.

Meillä yhessä vaiheessa kans puoleen yöhön kukuttiin mut sit opetin pojan omaan sänkyyn nukkumaan ja nukahtamaan niin samalla aikaistu nukkumaan meno. Ja yöllä on nyt syöty yhden kerran mut herätään kyl pari kertaa.
Hetken aikaa heräilly 4 aikaan jutteleen ja varpaitaan repiin :LOL:
Mutta ei mua haittaa mä saan nukuttua kyllä..
 
Meillä mennään nukkumaan klo 20 jälkeen. Yleensä vellin syönti alkaa klo 20. Heti jos menee myöhempään alkaa armoton kiukuttelu. Mulla on tyttö alkanut nukkumaan täysiä öitä jo melko aikaisin, mutta aluksi nukkumaanmeno oli myöhempään. Reilu viikko sitte tuli yösyönnit taas kuvioihin ja aloin antamaan illalla velliä. Ja nyt nukkuu n. klo 20.15 - 8.00. Yöllä jos syö, herää viiden seudussa ja jatkaa unia.
 
Meilläkin nyt jo tosin 5kk vanha tytteli, joka alkoi myös ahkerasti öisin herättelemään noin 4kk iässä..Siihen asti nukkui klo 20-08 heräämättä kertaakaan. Meillä ihan selvästi auttoi noihin yöheräämisiin kiinteiden aloitus. En kokeilut velliä, sillä vauva ei osaa pullosta syödä, joten aloitimme siis soseilla. Velli voisi ajaa saman asian. Mutta heti jo ensimmäisten päivien jälkeen nukuttiin yöt kokonaan taas. Joten nälkää voisi olla..

Ja tuohon nukkumaan menemiseen.. Auttaisiko, että teillä olisi selkeät iltarutiinit suht samaan aikaan joka ilta? Siis ensin nyt myöhemmin ja sitten pikku hiljaa siirtäisit aiemmaksi. Meillä ainakin illat toistuvat hyvin tarkkaan aina saman kaavan mukaan ja ei taistella kyllä yhtään nukkumisesta.. Eli iltapesut, yövaatteet, syömiset ja vaikka tisuttelu tai pötkötely sängyssä.. Pian vauva oppii yhdistämään ne nukkumiseen, eikä siitä tule taistelua. Teillä varmaan iltarutiinit onkin, mutta ehkä niitä voisi vielä täsmentää jotenkin tai lisätä jotain..
 
Meillä menee tyttö silloin nukkumaan, kun minäkin menen vanhemman pojan kanssa eli klo 21-22. Tyttö syö tissiä siihen asti, kunnes nukahtaa ja joko siirrän hänet omaan sänkyyn tai sitten nukkuu mun vieressä. Herää 1-2 kertaa yössä vähän tankkaamaan. Nyt olen alkanut antamaan peruna-porkkana velliä illalla, että jos se pitäisi nälkää vähän kauemmin pois. Välillä herään tai siis pitkin viikkoa herännyt tasa 4.45, kun tyttö on alkanut juttelemaan kovin ja kun oon saanut kahvit keitettyä, niin jo se nukkuu :D

Mulla oli keskimmäisen lapsen kanssa silleen, et nukkui 10-12 h 2 kk: iässä ja sitä ihanuutta kesti sen 4 kk:t ja sitten alkoi yö syöminen ja kamala rumba joka kesti sit vuoden :) Silloin kuulin, kun sitä hehkutin muille, niin sanottiin, että se yö heräily palaa kuvioihin kyllä :D
 
MUUMIMAMMA77:Meillä se nukkumaanmenon myöhäistäminen onnistu sillee, että kun neiti tykkää kovasti leikittämisestä,vaipanvaihdosta ja nykyään kylpemisestäkin, ni heti kun rupes ilmoittamaan väsymyksestään, niin ruvettiin vaikka vähän leikkimään esim. "pyörällä ajoa" eli neiti lattialla selällään ja jalkoja sit "veivattiin" kuin polkis pyörää ja siinä sai menee hyvinkin useita minuutteja. Sitten sen jälkeen yövaipan ja -puvun vaihtoon (mahdollisesti kylpyyn)ja tuossakin hommassa saa hyvin menemään useita minuutteja kun hitaasti touhuaa ja hoitopöydälläkin vielä leikkii :) Tuon jälkeen neiti jaksoi taas vähän aikaa olla vähän pirteempi ja sitten vielä pikkasen leikiteltiin ennen univelliä. Olipas tää pitkä ja varmaan hieman epäselvä sepostus, mutta toivottavasti sait edes jotain vinkkiä :) Kannattaa ekana yrittää myöhäistää vaikka n.puoli tuntia ja sillä rytmillä mennä sitten vähän aikaan ja sitten kun jaksaa valvoa vähän pidempään, yrittää taas vaikka samoilla keinoilla siirtää toiset puolituntia ;) Onnex vauvelit ei vielä tajua jos vähän niitä yritetään huijata :LOL:
 


meillä poika on hippasen reilu 4kk ja rupee pikkuhiljaa menee aikasemmin nukkumaan. eli siinä 20-21 aikoihin. herää 7-8 ja menee päikkäreille 10:n mennessä. nukkuu pari tunti, joskus jopa kahteen tai kolmeen! sit illan mittaan pikku torkkuja.
aiksemmin poika tosissaan valvo sinne puoleen yöhön joka ilta. ei kyllä jäänyt sitä omaa aikaa. heräsi kerran syömään aamuyöstä. nyt on sekin muuttunut sillai että useemmin heräilee yöllä. vaikuttaa varmaan se nukkumaanmenon aikaistuminen.
en ressaile siitä rytmistä tai rytmittämisestä kun se menee ihan omalla painollaan. olikohan niin että se rytmittäminen oli ajankohtaista puolivuotiaana?
 
Meillä kohta 5 kk poika ja meillä uni on kyllä tullut viimeistään kasin aikaan, mutta ongelmana on sitten aikainen herääminen kun yöunta riittää vain 10 tunniksi. Ollaankin nyt koitettu saada nukkumaanmeno siirtymään n. yhdeksään. Meillä auttaa myöhäiset päiväunet - herääminen 5-6 aikaan - tai jos herää vikoilta päikkäreiltä aiemmin niin pienet iltatorkut autossa tai ainakin pieni lepohetki vaunuissa. Yöuni tulee meillä iltaunista huolimatta helposti, yleensä rinnalle nukahtaa tai sitten syliin tutti suussa heti syötön jälkeen.
 
hei Ebba, mihin aikaan poikasi nukkuu viimeiset päiväunet? meillä yöunille nukahtaminen venyi myös tonne klo23 (reilu 3kk ikään asti) kunnes alettiin vähän rajoittaa pojan viimeisiä päiväunia. Eli klo18 asti saa enintään nukkua päikkäreitä, sitten aletaan varovaisesti herätellä. Yleensä nykyään herää itsekseen viimeistaan 17.30. Iltahommat tehdään aina saman kaavan mukaan ja poika on saatu nukahtamaan edellisen kuukauden ajan klo21 maissa (ei ikinä klo20!). Tsemppiä sinne ja toivottavasti vastauksista löytyy jotain apuja :)
 

Yhteistyössä