Molemmat masentuneita?

Hei!

Mulla on viikkoja nyt 34+5 ja olen ajoittain raskauden aikana ollut masentunut. -Syinä mm. yksinäisyys, turhautuminen... yms. Nyt tilanne on sellainen, että molemmat minä ja mieheni olemme olleet tosi alamaissa pari viikkoa. Meillä on monta asiaa elämässä jotka aiheuttaa paineita ja huolia.
Laskettu aika tuntuu lähestyvän hurjaa vauhtia enkä tiedä miten selviämme vauvan kanssa jos tilanteeseen ei tule muutosta. Yleensä, kun itse olen ollut masentunut on mieheni ollut tukena ja lohtuna. Nyt on kaksi masentunutta ja heikkoa eikä meistä paljon ole toisillemme tukea.
Onko muilla kokemuksia vastaavista tilanteista? Miten olette selvinneet?

Rakastan miestäni yli kaiken ja tätä pientä ihmistä mahassani ja niin toivoisin, että asiat järjestyisivät. Mutta tällä hetkellä tulevaisuus pelottaa... Mitä jos iskee vielä synnytyksen jälkeinen masennus...

 

Hei! Nyt haette apua ja äkkiä! Soita lähimpään perheneuvolaan tai ota yhteyttä neuvolaasi.Sieltä osaavat neuvoa teidät molemmat ammattitaitoisen ihmisen luokse keskustelemaan ja ratkomnaan solmuja.Se ei oo mikään häpeä hakea apua! Rohkeasti vaan yhteyttä ottamaan niin saatte asianne kuntoon ennenkuin vauveli syntyy.Pieni vauvahan vaistoaa esim. äidin ja isän mielialat ja saattaa mm. tästä teidän masennuksestanne aavistella olevansa ei toivottu ja epävarmoissa käsissä.Vauva ei tunne olevansa turvassa jos sinä tai miehesi olette masentuneita ja näin hänkin ehkä itkee tai oireilee yhä enemmän...ja kierrehän on silloin valmis.Väsyt isekin itkevään vauvaan ja masennus iskee voimakkaampana päälle.Siis apua hakemaan ja uskoa itseen!

 

Olin kans masentunut raskaana olleessani ja ennen sitä tosi paljon. Tulevaisuus pelotti, en tiennyt miten selviäisin vauvan kanssa... Mutta sitten kävikin niin, että vauva paransi mut masennuksesta =) Sen synnyttyä kaikki on mennyt vain paremmin, nyt vauva on 3kk. Se pikkuinen ihminen antaa niin paljon toivoa elämään! Se auttaa jaksamaan! Että elämän ilo alkaa pikku hiljaa palautua mullakin!! Toivon, että teille kävisi samoin!!!!!

Voimia teille ja hyvää alkavaa kesää!! =)

 

\

Olin kans masentunut raskaana olleessani ja ennen sitä tosi paljon. Tulevaisuus pelotti, en tiennyt miten selviäisin vauvan kanssa... Mutta sitten kävikin niin, että vauva paransi mut masennuksesta =) Sen synnyttyä kaikki on mennyt vain paremmin, nyt vauva on 3kk. Se pikkuinen ihminen antaa niin paljon toivoa elämään! Se auttaa jaksamaan! Että elämän ilo alkaa pikku hiljaa palautua mullakin!! Toivon, että teille kävisi samoin!!!!!

Kiitos rohkaisusta! Hienoa kuulla, että aurinko on alkanut vauvan myötä paistamaan. Minullakin on ollut masennusjaksoja jo ennen raskautta, mutta kynnys hakea apua on korkea. Tarkoituksemme on ollut soittaa paikalliseen terapiakeskukseen, mutta se on aina jäänyt tekemättä. -Varsinkin kun välillä on aina parempiakin päiviä.

Toivon todella, että vauvan synnyttyä tilanne kääntyy paremmaksi, mutta tulevaisuus todellakin pelottaa. Välillä enemmän ja välillä vähemmän...

 

Piristäisikö masentunutta mieltä se, että lainaisit vaikka kirjastosta vitsikirja tai -kirjoja ja lukisit niitä? Olen ollut itse todella masentunut ja on ollut kaikenlaista vaikeutta. Joinakin todella pimeinä päivinä olen onnekseni saanut kavereilta vitsejä sähköpostitse, nauranut niille ja unohtanut murheeni edes hetkellisesti, ja huomannut, miten hyvää nauru tekee. Olen yrittänyt kohentaa mieltäni myös vitsikirjoja lukemalla.

Mielekäs tekeminen, vaikka hyvin pienikin, ja tavoitteen saavuttaminen siinä tuovat myös hyvää mieltä.

 

Hei! Tilanne kuulostaa minulle hyvin tutulta. Meillä on ollut paljon stressiä omakotitalon ja töiden kanssa(miehen raskas työ) ym. arjen muutokset. Esikoisen syntymä oli myös suuri muutos meidän molempien elämään.Itse koin raskauden aikana, sekä lapsen saatuani itseni yksinäiseksi. Syynä enimmäkseen yksinäisyyteen kaukana asuvat ystävät ja miehen mahdottomat työajat ja kaiken oman touhun pysähtyneisyys vauvarytmin alettua(vauvasta toki olin onnellinen, mutta muutos oli valtava). Koin oloni epätodelliseksi, pari viikkoa saattoi mennä hyvin ja pari viikkoa huonosti, olin jatkuvasti huolissaan ja loppujen lopksi olin huolissaan jo omasta mielenterveydestäni, vaikka en kokenut olevani masentunut, pystyinhän toimimaan lähes normaalisti ja olla pirteä. Hain itselleni apua ensin psykologilta ja sitten mielenterveystoimistosta, siellä todettiin minulle synnytysmasennus ja aloitin lääkityksen. Vasta tämän lääkityksen alettuani ymmärsin, että minä olin tehnyt aivan valtavan työn siinä, että olisin vain iloinen ja pirteä ja piristäisin myös uuvuksissa ollutta miestäni. Olin ollut aivan väsynyt siitä, että pyrein pitämään huonon oloni poissa, pystyinkin siihen, mutta sitten se ahdsitus aina palasi ja palasi..ja se oli tosi turhauttavaa. Nyt pikkuhiljaa hyväksyn itselleni tämän masennuksen ja alan hyväksyä myös omat tunteeni, jotta niitä ei tarvitsisi kahlita. Haluan sanoa sen, että et välttämättä tunne itseäsi masentuneeksi, vaikka olisitkin..kyse on siitä, kuinka vahvasti pystyt peittämään itseltäsi omia tunteitasi.
Sitten vielä siitä miehestä.. oma mieheni oli myös masentuneen oloinen ja vuoronperään yritimme tukea toisiamme..ajoittain se oli tosi raskasta. Yritin patistaa myös miestäni apua hakemaan, mutta hän sanoi itse tietävänsä mikä häntä painaa..eli siinäkin olimme erilaisia, minä olin hukassa oman oloni kanssa, mutta hän tiesi miksi on paha olla ja hyväksyi sen myös..
Mieheni pahaan oloon on vaikuttanut työpaikan vaihdos, meidän elämässämme on ensimmäistä kertaa järkevä arjen rytmi ja nyt pystymme myös pyörittämään arkea askel askeleelta paremmin ja paremmin. Mies jaksaa ja minä jaksan.
Oman mieheni tapa käsitellä asioita on myös sellainen hiljainen kääntyminen itseensä, jonka minä ehkä koen pahaksi oloksi, koska itse haluan heti purkaa asioita ja keskustella ja minua ahdistaa suunnattomasti jos mieheni ei tee niin. Luulen heti että hänellä on paha olo. Olemme kaikki niin erilaisia.
Haluan vielä kannustaa sinua hakemaan apua ja neuvoja, koska se on aina askel eteenpäin ja säästät omia voimavarojasi.
Voi olla, että tästä tuli nyt sekava teksti, mutta ehkä siittä jotakin selvää saa..mukavaa loppuajan odotusta!