Mökkinaapuri

Rakastan naku-uintia, mökille en edes ota uimahousuja mukaan. Naapurimökissä majailee 40-kymppinen vaalea nainen, välillä lasten ja miehen kanssa, mutta usein myös yksin.
Olen huomannut kuinka hän sattumalta tulee aina terassille kun käyn uimassa. En ole huomaavinaankan häntä kun nousen rauhallisesti vedestä, tai kun kalu heiluen juoksen rannalla.
Kutsuin naisen perheineen grillaamaan rannalle. Emme saaneet silmiämme irti toisistamme. Kauniit siniset silmät ja mikä hymy.
Seuraavalla viikolla hän tuli rantaan kun olin ottamassa aurinkoa. Varoivaisesti kysyen saako tulla käymään. Mikäs siinä hain aurinko tuolin hänellekin.
Tarvitsetko myös aurinkorasvaa kysyin. tarjouduin rasvaamaan selän ja nainen riisui bikinien yläosan. Olin kokoajan nakuna ja kaluni alkoi nousta, mutta en välittänyt siitä.
Hän yllättyi kun näki seisovan karvattoman peniksen edessään.
"Huh" muuta hän ei sanonut, mutta tuijotti vehjettäni herkeämättä.
Keskustelusta ei tullut enää mitään. Olimme kiimaisia ja jännittyneitä.
Vaivaantuneenä hän haroi hiuksiaan, kunnes kysyi "pannaanko"

Siirryimme saunalle. Saunan hämyssä riisuin hänen alaosansa. Nostin lauteille ja nuolaisin, nuolin lisää. Pillu maistui suolaiselle. Kuulin hänen voihkivan kun työnsin sormen sisään. Hän hieroi samalla kulliani.
"Anna otan sen suuhun" hän pyysi. Hän ei arkaillut vaan otti jäykän suonikkaan p*nikseni syvälle suuhun, lipoi kielellään samalla hieroen kiveksiä.
"Haluatko takaapäin" kysyin ja ennekuin kuulin vastaustakaan hän kumartui eteeni.
"Pane mua kovaa" kuulin huudon, kun varovaisesti työnnyin sisään, pimppi ihanan tiukalta, kun kuuma ja kova kaluni liukui sisään. Hieroin rintoja samalla, välillä puristaen nänneistä. Kunnes taas tarrasin lantiosta ja kiihdytin tahtia.
"Pane mua, työnnä sitä isoa k*rpää" huuto kaikui saunassa.
Hän huomasin huipun lähestyvän ja voihkaisi "Tule mun sisään"
Enkä voinutkaan enää kauaa pidätellä kun jo sperma syöksyi valtoimenaan ja valui vaahtona p*llusta.

Laitoin vielä saunaan tulet ja peseydyimme ennenkuin hänen piti palata kotimökilleen. Vieläkin muistelen kiihkeää ensikertaamme, joka ei jäänyt viimeiseksi.
 

Yhteistyössä