Mitenkähän tämmöisen viestin miehen ex:ltä ottais?

  • Viestiketjun aloittaja täh
  • Ensimmäinen viesti
täh
Niin, en nyt viitsi sanatarkasti laittaa, mutta kuitenkin.

Pientä (jota minun pieneksi ihanaksi viestissä nimittää) pehmolelua on ikävä ja kyselee, onko se miehellä. Kertoo katselleensa juuri vanhoja kuvia ja videoita MEIDÄN (siis hänen ja mieheni entiseltä) koneelta. Eipä ole kohta kahteen vuoteen tuota pehmolelua kaipaillut...
 
täh
En kai minä tuota mitenkään ajatellut itseeni ottaa. Ajattelin jopa laittaa viestin, että on se pehmolelu täällä, tule huomenna hakemaan, kun olen kotona kahteen saakka (siis piruuttani). Siksi minä kyselen, kun epäilen, että raskaus pehmentää aivoni ja kuvittelen heti jotain vanha suola janottaa -juttuja. Ei silti, tämän naisen mahdollisuudet minkäänlaiseen vapaaehtoiseen kanssakäymiseen mieheni kanssa on nainen itse pilannut jo vuosia sitten. Voihan se toki käydä kidnappaamassa miehen ja sen pehmolelun, hihi hihi.
 
no jos se vaan haluaa sen pehmolelun jota ei ole muistanut aiemmin, mutta se on jotenkin tärkeä. mä en ole edes ajatellut että ex:n nykyinen ajattelin mun olevan kiinnostunut kun näin kahdenkin vuoden jälkeen on jotain viel tullut mieleen mitä jäi meidän entiseen kotiin ja olen niitä kysellyt ja pyytänyt takaisin.
 
ap
Niin no, laitatko sinä sitten viestiä, että voi huoh, kun tässä katselin meidän vanhoja juttuja meidän koneelta ja voih, kun tuli mieleen, että se minun ihana mussunpussunhussupuu, muistatko, voih kun se oli niin ihana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Niin no, laitatko sinä sitten viestiä, että voi huoh, kun tässä katselin meidän vanhoja juttuja meidän koneelta ja voih, kun tuli mieleen, että se minun ihana mussunpussunhussupuu, muistatko, voih kun se oli niin ihana.
saatan sanoa etä katselin kuvia ja niissä näkyi se ja se.. onko se sulla ja saisko sen takaisin. lukiko siellä oikeasti voih välissä? vai onko viestin sävy ihan sun omassa päässä..
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
täh ? luetteko miehenne viestit ?
Ei, kun kyllä se mies ihan itse omasta aloitteestaan luki viestin minulle, koska oli aika ärsyyntynyt siitä, että muija kehtaa laittaa viestiä. Arvasin, että joku yrittää tätäkin.
 

Yhteistyössä