Miten yli surusta?

[Oona82]

Hei.

Olen uusi täällä.

Meillä on hieman alle 2-vuotias lapsi ja olemme onnellisesti naimisissa.
Emme ole käyttäneet ehkäisyä lapsen syntymisen jälkeen ja lapsitoiveesta huolimatta emme ole pikkukakkosta saaneet.

Minulla on ollut kesällä kodunulkoinen raskaus ja lisäksi noin neljä kemiallista/alkuvaiheessa keskeytynyttä raskautta.

Kaikista pahimmalta on tuntunut tuttujen raskaaksi tulo ja lapsen syntyminen hieman meidän KU-raskauden jälkeen. Tämä tuttu poltti ennen raskaaksi tuloa, raskauden aikana sekä imettäessään. Tuntui pahalta katsoa sellasta, kun itse oli juuri menettänyt lapsensa.
Olin jotenkin kauhean katkera, vihainen, kateellinen, en pystynyt edes näkemään kyseistä ihmistä tai ajattelemaan koko asiaa ilman että paha olo tuli.
Tässä kuussa olisi ollut laskettuaika ja kaikki tuntuu taas niin kamalalta.

Kertokaa vinkkejä, mitä minun kannattaisi tehdä. En halua olla kenellekään katkera, tai vihainen. :ashamed:

 

[happihyppy]

:hug: Nuo sun tunteet on ihan normaaleja, mutta et saa antaa niille valtaa. Yritä keskittyä siihen teidän jo olemassa olevaan lapseen. Sua voi muuten myöhemmin harmittaa, että käytit aikaasi murehtimiseen sen sijaan, että nauttisit lapsestanne :heart: . Mieti myös, mitä muuta sulla on elämässäs hyvin. Pieni taukokin raskauden yrittämisessä voi tehdä hyvää :saint:

 

[Oona82]

Kiitos viestistä :heart:

Oot varmasti ihan oikeassa, se vain on ollut niin hankalaa.

Mutta työstän ajatusta ja on se jo helpottanut kun ollaan miehen kanssa asiasta puhuttu.
:snotty:

 

[Minky]

Mulla on 2 vuotias poika ja sen jälkeen ollaan yritetty kakkosta jo 1,5 vuotta. Saldona 3 keskenmenoa ja kemiallisia raskauksia. Olen ollut jo kolmen hyvän ystäväni kanssa yhtäaikaa raskaana ja kun omani ovat menneet kesken, ystävieni raskaudet ovat jatkuneet ongelmitta vauvan syntymään. Silloin kieltämättä tulee katkeria tunteita, vaikka en pahaa tahtoisikaan kenellekään.

Laskettujen aikojen ylittäminen nostaa usein tunteet pintaan ja silloin taas katkerana mietin, että miksi tää on niin vaikeeta...

Niin ku Happihyppykin sanoi, niin paras lääke ainakin minulla on se, että keskityn enemmän tähän hetkeen ja nautin pojan kanssa olosta. Olen alkanut pitää poikaani jo jonkinlaisena ihmeenä! :heart:

Tsemppiä jatkoon!

 

[zubb]

Hei

En tiedä tuosta, miten surusta päästä yli, itsekin siihen etsin ratkaisua. Mulla nyt eilen tuli toinen keskenmeno (rv 5+2). Edellinen oli vuosi sitten. Kummatkin ovat olleet vahinkoraskauksia, mutta olisin silti halunnut pitää lapsen.

Nyt olen niin armottoman malttamaton ja katkera. En kestä niitä naisia, joiden miehet haluavat lapsia ja jotka saavat lapsia . Olen niin katkera monille kavereilleni, jotka ovat saaneet lapsia, ja olen heidän seurassaan nykyään todella vähän (oikeastaan kävi jo viime keskenmenon jälkeen). Tämä on todella kurja tilanne, koska en tiedä, koska mieheni haluaa oikeasti lapsia, vai haluaako ollenkaan. Tähän voi mennä vuosiakin. Tuntuu, että tämä viimeisin keskenmeno oli minulle ainoa mahdollisuus saada lapsi, vaikka se vahingon kautta saikin alkunsa :/ Ei enää uskalla peittojakaan heilutella, toivoisi vain, että ehkäisy taas pettäisi... (ja en millään haluaisi vajota niin alas, että jotenkin edistäisin sitä )

 

[zubb]

Tuli vain mieleen (en todellakaan halua pelotella) et aiheuttaako joskus ensimmäinen raskaus naiselle jonkinlaisen "immuniteetin", jolloin seuraavat raskaudet voivat mennä sen takia kesken. Tälle asialle nykyään voi varmasti kyllä tehdä jotain, jos sellainen on vaivana. Tällaisesta olen joskus kuullut... kannattaa varmaan googlettaa lisää.

:hug: