nooh
Ei ole olemassa täydellistä naista tai miestä. Ajattele ap, se sinun mielestäsi täydellisinkin nainen käy paskalla, piereskelee ja oksentaa ainakin mahataudissa. 
Aivan mainiosti voin elää tämän asian kanssa. Kukaan ei ole kuitenkaan samanlainen yhdistelmä kuin minä.
Pyh, ei tollaisia tartte miettiä.
Tottakai aina löytyy kauniimpi nainen / komeampi mies.
Entä sitten? Sulla on selvästi aika pahoja itsetunto ongelmia...
Miä vaan rakastan oikeasti tuota ukkokultaa, jonka kanssa olen ollut sen 8 vuotta. Tärkeintähän se on, että tulee toimeen :heart:
Vaikka on ihan komea ulkomuodoltaankin
Tottakai aina löytyy kauniimpi nainen / komeampi mies.
Entä sitten? Sulla on selvästi aika pahoja itsetunto ongelmia...
Miä vaan rakastan oikeasti tuota ukkokultaa, jonka kanssa olen ollut sen 8 vuotta. Tärkeintähän se on, että tulee toimeen :heart:
Vaikka on ihan komea ulkomuodoltaankin
"vieras"
Tulenhan minäkin törmäämään aina miestäni komeampiin ja seksikkäämpiin miehiin - mutten silti ala katua omaa miesvalintaani tai haaveile elämästä muiden kanssa. Kai se on sitä mitä rakkaudeksi kutsutaan
"vieras ap"
Tuo oli hyvin sanottu ja tuon ajatuksen voisinkin sisäistää, että olen riittävä koska kukaan ei kuitenkaan ole samanlainen _yhdistelmä_ kuin minä.
Että olemme loppupeleissä kaikki kuitenkin ainutlaatuisia..
Aivan kamala ajatusoksennusahdistus pääsi nyt kyllä niin yllättäen ilmoille, mutta alkaa jo vähän laantua ja tasoittua onneksi..
"Anne"
Mä olen mä, jos en ole tyytyväinen, teen asialle jotain. Muun ajan, deal with it! Jos ei kelpaa niin kämpässä on myös ulko-ovi.
"vieras ap"
[QUOTE="vieras";28231176]Tulenhan minäkin törmäämään aina miestäni komeampiin ja seksikkäämpiin miehiin - mutten silti ala katua omaa miesvalintaani tai haaveile elämästä muiden kanssa. Kai se on sitä mitä rakkaudeksi kutsutaan [/QUOTE]
Ja sekin, että vaikka vaihtaisit miehesi johonkin sillä hetkellä maailman seksikkäimmältä ja komeimmalta tuntuvaan,pysyisikö se tunne kuitenkaan ikuisesti vai löytyisikö sitä kuitenkin taas se "vieläkin parempi"..
Ihmisen tunteet ja ajatukset tuppaavat muuttua jatkuvasti..
[/QUOTE]Ja sekin, että vaikka vaihtaisit miehesi johonkin sillä hetkellä maailman seksikkäimmältä ja komeimmalta tuntuvaan,pysyisikö se tunne kuitenkaan ikuisesti vai löytyisikö sitä kuitenkin taas se "vieläkin parempi"..
Ihmisen tunteet ja ajatukset tuppaavat muuttua jatkuvasti..
[QUOTE="vieras ap";28231159]Se on kyllä totta ja lohduttaa ajatuksena itseänikin.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Ehdottomasti kokeilet hyväksyä itsesi sellaisenaan ja jos jotain haluat itsessäsi kehittää, keskity ennemmin henkiseen puoleen, se on oikeasti arvostettavaa.
Eikä mitään syyttelyitä, vaan rupeat päinvastoin kehumaan itseäsi.
Vedät ensin vaikka vähän överiksi, niin on sitten helpompi neutralisoitua.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Ehdottomasti kokeilet hyväksyä itsesi sellaisenaan ja jos jotain haluat itsessäsi kehittää, keskity ennemmin henkiseen puoleen, se on oikeasti arvostettavaa.
Eikä mitään syyttelyitä, vaan rupeat päinvastoin kehumaan itseäsi.
Vedät ensin vaikka vähän överiksi, niin on sitten helpompi neutralisoitua.
"vieras"
[QUOTE="vieras ap";28231159]Se on kyllä totta ja lohduttaa ajatuksena itseänikin.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Sun pitäs ensinnäkin ymmärtää se, että sun ajatukset eivät ole jotain joka vain tapahtuu sinulle vaan sä olet itse niistä vastuussa. Sä voit itse päättää olla ajattelematta jotain asiaa tai olla antamatta niille ajatuksille arvoa. Jos sulle tulee tuollainen hölmö ajatus mieleen niin annat sen ajatuksen vaan tulla ja mennä etkä jää sitä vatvomaan. Sä voit itse kontrolloida mitä ajattelet.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Sun pitäs ensinnäkin ymmärtää se, että sun ajatukset eivät ole jotain joka vain tapahtuu sinulle vaan sä olet itse niistä vastuussa. Sä voit itse päättää olla ajattelematta jotain asiaa tai olla antamatta niille ajatuksille arvoa. Jos sulle tulee tuollainen hölmö ajatus mieleen niin annat sen ajatuksen vaan tulla ja mennä etkä jää sitä vatvomaan. Sä voit itse kontrolloida mitä ajattelet.
"vieras ap"
Voi että olisi ihanaa kun voisin itsekin ajatella ja suhtautua näin vielä(ihan vilpittömästi, nyt joudun ehkä vähän huijaamaan jotta nuo iskostuvat päähäni)..
Sitä kohti.
Tunnustava kristitty
Onko se todella niin VL-piireissä että sisustamisella, leipomisella ja ulkonäkö asioilla kilpaillaan uskon sisarien kans; kuka sisustaa kauniimmin, kuka on trendikkäin pukeutumisessaan, kuka osaa parhaimpia herkkuja leipoa, kuka on alta aika yksikön saanut raskauskilonsa pois...
Tälläisen vaikutelman olen saanut, jos kuuleman ja lukemanii asiat pitävät paikkansa.
Tuon tapainen uskovaisuus on jotain sellaista, joka ei kanna pitkälle.
Itse vain "ollaan uskomassa synnit anteeksi", mut mikä on henk.koht. suhde Jumalaan/Jeesukseen?? Onko todellakaan uudestisynnytty ylhäältä??
Tälläisen vaikutelman olen saanut, jos kuuleman ja lukemanii asiat pitävät paikkansa.
Tuon tapainen uskovaisuus on jotain sellaista, joka ei kanna pitkälle.
Itse vain "ollaan uskomassa synnit anteeksi", mut mikä on henk.koht. suhde Jumalaan/Jeesukseen?? Onko todellakaan uudestisynnytty ylhäältä??
"vieras ap"
[QUOTE="vieras";28231261]Sun pitäs ensinnäkin ymmärtää se, että sun ajatukset eivät ole jotain joka vain tapahtuu sinulle vaan sä olet itse niistä vastuussa. Sä voit itse päättää olla ajattelematta jotain asiaa tai olla antamatta niille ajatuksille arvoa. Jos sulle tulee tuollainen hölmö ajatus mieleen niin annat sen ajatuksen vaan tulla ja mennä etkä jää sitä vatvomaan. Sä voit itse kontrolloida mitä ajattelet.[/QUOTE]
Totta tämäkin ja tähän täytyy todella panostaa, tiedänkin sen jo olevan yksi heikko kohtani..
Tämä nyt vain tuntuu asialta joka pitäisi jollakin tavalla "ratkaista", saada joku ajattelutapa jota käyttää kun ne ikävät ajatukset tulevat taas päähän pyörimään "faktana joka täytyy sisäistää".
Tuntuu että etsin jonkilaista tasapainoa sen välille,ettei tarvitse olla maailman kaunein,fiksuin ja niin mahdottoman pätevä ja erinomainen kaikessa MUTTA se ei myöskään tarkoita että olisin ruma,kamala,typerä ja huonompi kuin niin monet muut ja että minullakin on lupa silti pitää itseäni kauniina ja hyvänä tyyppinä.
Tuntuu että mätkähdän tuossa asiassa aina äärilaidasta toiseen enkä onnistu pysymään keskellä, yhtä aikaa pitämään itseäni arvossa ja olemaan silti tietoinen vajavuuksistani..
Huhhuh..
Totta tämäkin ja tähän täytyy todella panostaa, tiedänkin sen jo olevan yksi heikko kohtani..
Tämä nyt vain tuntuu asialta joka pitäisi jollakin tavalla "ratkaista", saada joku ajattelutapa jota käyttää kun ne ikävät ajatukset tulevat taas päähän pyörimään "faktana joka täytyy sisäistää".
Tuntuu että etsin jonkilaista tasapainoa sen välille,ettei tarvitse olla maailman kaunein,fiksuin ja niin mahdottoman pätevä ja erinomainen kaikessa MUTTA se ei myöskään tarkoita että olisin ruma,kamala,typerä ja huonompi kuin niin monet muut ja että minullakin on lupa silti pitää itseäni kauniina ja hyvänä tyyppinä.
Tuntuu että mätkähdän tuossa asiassa aina äärilaidasta toiseen enkä onnistu pysymään keskellä, yhtä aikaa pitämään itseäni arvossa ja olemaan silti tietoinen vajavuuksistani..
Huhhuh..
"rinsessa"
Välill' tulee mietittyä, mutta sitten ajattelen että minussa on sitä jotain, koska mieheni haluaa kanssani olla. Enemmän oikeastaan olen huolissani siitä, että itse löydän jonkun paremman/komeamman/seksikkäämmän
"sipsi"
Voi, minä pystyn elämään tuon tosiasian kanssa paremmin kuin hyvin
Eläähän mieskin sen tosiasian kanssa, että törmään jatkuvasti häntä nuorempiin ja komeampiin miehiin. Mutta häntä rakastan, ja hänen kanssa elän :heart: Uskon tämän ajatusmallin olevan molemminpuoleinen.
Eläähän mieskin sen tosiasian kanssa, että törmään jatkuvasti häntä nuorempiin ja komeampiin miehiin. Mutta häntä rakastan, ja hänen kanssa elän :heart: Uskon tämän ajatusmallin olevan molemminpuoleinen.
"hmmm"
[QUOTE="vieras ap";28231159]Se on kyllä totta ja lohduttaa ajatuksena itseänikin.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Miehellä on töissä varmasti erittäin fiksuja ja kauniita työkavereita, on toimistotyö ja työkavereina paljon naisia.
Voihan se viidenkympin villityskin tulla, mistä sen tietää. Mutta eihän tuollaista voi alkaa miettiä, jos mies löytää jonkun toisen niin se ei johdu siitä että minä olisin liian ruma tai tyhmä tai epäliikunnallinen, se johtuisi sitten miehestä. Hän olisi halunnut vaihtelua tai olisi tullut pelko että tässäkö tämä on. Kun on päätetty sitoutua niin on.
En ehkä koe noita ajatuksia vielä miksikään vakiintuneeksi ajatusmalliksi,koska ne eivät ennen ole edes tulleet mieleen.
Erinäisten tapahtumien ja romahdusten myötä itsetunto vain laski kuin lehmänhäntä ja nyt mieleen tulee ties mitä kaikkea sekopäistä, mitä ennen ei ole tullutkaan.
Kärsin tästä tilasta älyttömän paljon ja haluan ihan vilpittömästi, oikeasti tietää MITEN ihmiset voivat olla ajattelematta tuollaista?
Pelkään myös että oikeasti en pystykään sitä suhdetta enää luomaan koska esim. kaikkiin kehuihin mitä saan, tulee aina liittymään se MUTTA:
"Silmäsi ovat kauniit"- MUTTA sillä ja sillä on kauniimmat..
"Olet hauska"- mutta se ja se on hauskempi..
"Vartalosi on ihana" - mutta aina löytyy joku jolla on vieläkin ihanampi.
Pitäisikö minun pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä,fiksu ja hyvännäköinen kokoajan jotta maksimoisin sen kuinka hyvä voin olla vai hyväksyä se että olen nyt tälläinen enkä enempään pysty(ja saan syyttää siitä itseäni).[/QUOTE]
Miehellä on töissä varmasti erittäin fiksuja ja kauniita työkavereita, on toimistotyö ja työkavereina paljon naisia.
Voihan se viidenkympin villityskin tulla, mistä sen tietää. Mutta eihän tuollaista voi alkaa miettiä, jos mies löytää jonkun toisen niin se ei johdu siitä että minä olisin liian ruma tai tyhmä tai epäliikunnallinen, se johtuisi sitten miehestä. Hän olisi halunnut vaihtelua tai olisi tullut pelko että tässäkö tämä on. Kun on päätetty sitoutua niin on.
"vieras"
[QUOTE="vieras ap";28231316]Totta tämäkin ja tähän täytyy todella panostaa, tiedänkin sen jo olevan yksi heikko kohtani..
Tämä nyt vain tuntuu asialta joka pitäisi jollakin tavalla "ratkaista", saada joku ajattelutapa jota käyttää kun ne ikävät ajatukset tulevat taas päähän pyörimään "faktana joka täytyy sisäistää".
Tuntuu että etsin jonkilaista tasapainoa sen välille,ettei tarvitse olla maailman kaunein,fiksuin ja niin mahdottoman pätevä ja erinomainen kaikessa MUTTA se ei myöskään tarkoita että olisin ruma,kamala,typerä ja huonompi kuin niin monet muut ja että minullakin on lupa silti pitää itseäni kauniina ja hyvänä tyyppinä.
Tuntuu että mätkähdän tuossa asiassa aina äärilaidasta toiseen enkä onnistu pysymään keskellä, yhtä aikaa pitämään itseäni arvossa ja olemaan silti tietoinen vajavuuksistani..
Huhhuh..[/QUOTE]
Toisaalta ihmiset myös miettii ja analysoi ongelmia ihan liikaa. Joissain tapauksissa se auttaa, mutta yleensä ongelmissa pyöriminen saa aikaan vain pahan mielen. Sun ongelma kun on kuitenkin loppujen lopuksi aika pieni niin mä ehdottaisin, että kokeilet sitä että et yksinkertaisesti ajattele asiaa. Ymmärrät sen, että sun ajatukset eivät ole sama kuin todellisuus. Se, että sä ajattelet että miehesi voisi löytää paremman ei tarkoita sitä että hän etsisi tai tulisi löytämään paremman. Ja ymmärrät myös sen, että ajatukset eivät ole tärkeitä. Että on ihan ok saada tuollaienn typerä ajatus, maailma ei siihen kaadu, mutta annat sen ajatuksen vain mennä pois. Keskityt ajattelemaan jotain muuta, jotain positiivista. Kokeile tuota jonkin aikaa niin uskon, että koko ongelmasi katoaa.
Tämä nyt vain tuntuu asialta joka pitäisi jollakin tavalla "ratkaista", saada joku ajattelutapa jota käyttää kun ne ikävät ajatukset tulevat taas päähän pyörimään "faktana joka täytyy sisäistää".
Tuntuu että etsin jonkilaista tasapainoa sen välille,ettei tarvitse olla maailman kaunein,fiksuin ja niin mahdottoman pätevä ja erinomainen kaikessa MUTTA se ei myöskään tarkoita että olisin ruma,kamala,typerä ja huonompi kuin niin monet muut ja että minullakin on lupa silti pitää itseäni kauniina ja hyvänä tyyppinä.
Tuntuu että mätkähdän tuossa asiassa aina äärilaidasta toiseen enkä onnistu pysymään keskellä, yhtä aikaa pitämään itseäni arvossa ja olemaan silti tietoinen vajavuuksistani..
Huhhuh..[/QUOTE]
Toisaalta ihmiset myös miettii ja analysoi ongelmia ihan liikaa. Joissain tapauksissa se auttaa, mutta yleensä ongelmissa pyöriminen saa aikaan vain pahan mielen. Sun ongelma kun on kuitenkin loppujen lopuksi aika pieni niin mä ehdottaisin, että kokeilet sitä että et yksinkertaisesti ajattele asiaa. Ymmärrät sen, että sun ajatukset eivät ole sama kuin todellisuus. Se, että sä ajattelet että miehesi voisi löytää paremman ei tarkoita sitä että hän etsisi tai tulisi löytämään paremman. Ja ymmärrät myös sen, että ajatukset eivät ole tärkeitä. Että on ihan ok saada tuollaienn typerä ajatus, maailma ei siihen kaadu, mutta annat sen ajatuksen vain mennä pois. Keskityt ajattelemaan jotain muuta, jotain positiivista. Kokeile tuota jonkin aikaa niin uskon, että koko ongelmasi katoaa.
"vieras"
No tottakai näkee! Joskus jopa mainitsee että olipa kaunis tms, jos tietää mun olevan samaa mieltä. Mutta se rakastaa MUA, siksi en ole siitä muille kateellinen. Mä olen riittävä mun miehelle, ja se mulle, ja me tiedetään se. Me rakastetaan toisiamme, emme ole yhdessä vain ulkonäöllisistä syistä. Meillä on niin paljon yhteisiä muistoja ja onnellista yhteiselämää, että varmaan tullaan hyvin yhdessä toimeen jatkossakin vaikka toinen sairastuisikin/rupsahtaisi ennen aikojaan.
Yksi epämiellyttävimpiä piirteitä ihmisessä on liiallinen miellyttämisenhalu, joka kulkee usein käsi kädessä erittäin heikon itsetunnon kanssa. Pyritään mukautumaan toisen haluihin, tai siihen mitä kuvitellaan toisen haluavan, mutta pystyykö kukaan oikeasti kunnioittamaan ja rakastamaan kumppanina ihmistä joka teeskentelee olevansa jotain ettei toinen katsoisi muualle? Mä luulen että tällaisella suhteella on ennustettavissa paljon lyhyempi elinkaari kuin sellaisella jossa molemmat ovat omana itsenään liikkeellä.
Itsensä kanssa pitää olla sinut. Kukaan ei ole "se täydellisin" missään. Aina löytyy joku joka on jollain tavalla parempi, niin se vaan menee. Jos ei hyväksy itseään sellaisena kuin on, miksi kenenkään muunkaan pitäisi? Itsessään pitää nähdä ne hyvät puolet, nämä mä osaan, näissä mä olen hyvä, ja pyrkiä parantamaan heikkouksiaan ja jättää ne omaan arvoonsa joille ei mitään voi.
Itsensä kanssa pitää olla sinut. Kukaan ei ole "se täydellisin" missään. Aina löytyy joku joka on jollain tavalla parempi, niin se vaan menee. Jos ei hyväksy itseään sellaisena kuin on, miksi kenenkään muunkaan pitäisi? Itsessään pitää nähdä ne hyvät puolet, nämä mä osaan, näissä mä olen hyvä, ja pyrkiä parantamaan heikkouksiaan ja jättää ne omaan arvoonsa joille ei mitään voi.
Tuossa ei missään nimessä ole kysymys siitä, että aloittaja olisi läheisriippuvainen tai mustasukkainen/kahlitseva miestään kohtaan. Huono itsetunto saa mielessä kamalia asioita aikaan ja vääristää minäkuvan täysin. Sama käy esimerkiksi syömishäiriötä sairastaville.
Aloittajan teksti tuntuu kuin minä olisin kirjoittanut sen nuorena. Itsellä oli koko teini-iän kauhean huono itsetunto. Se oli kamalaa.. Ja voi miten piinasin sen aikaista poikaystävääni kysymyksillä "olenko kaunis?" "olenko kauniimpi kuin tuo?".. Huh. Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksen silloin tajunnut mennä jonnekin juttelemaan asiasta. Nuoruus ja aikuiseksi kasvaminen on muutenkin vaikeaa ja tuo teki siitä sata kertaa vaikeampaa. Jotenkin vaan pikkuhiljaa itseensä alkoi uskomaan. Hoin vaan joka päivä itselleni peilin edessä "olet kaunis juuri tuollaisena". Siitä se pikkuhiljaa helpotti. Ja tottakai kun ikää alkoi tulla lisää, tuli ehkä itsevarmuutta senkin vuoksi. Alkoi ajatella asioita eritavalla.
Ap:lle: Muista, että nuo ajatukset johtuvat siitä, että itsetuntosi on saanut kolauksen. Itsestään näkee täysin vääristyneen version. Kaikki itsessä on huonoa ja kaikki muut ovat jollain tapaa parempia kuin sinä itse. Älä tee samaa virhettä kuin minä, älä pado kaikkea sisään. Jos sinulla on joku kelle puhua, puhu. Pakota itsesi ajattelemaan, että olet kaunis ja viisas, ja mukava ja hauska yms. Lopulta alat huomata, että niimpä - niin olenkin. Ajatuksella on uskomaton voima. Ajan kanssa pääset jaloillesi Voimia!
Aloittajan teksti tuntuu kuin minä olisin kirjoittanut sen nuorena. Itsellä oli koko teini-iän kauhean huono itsetunto. Se oli kamalaa.. Ja voi miten piinasin sen aikaista poikaystävääni kysymyksillä "olenko kaunis?" "olenko kauniimpi kuin tuo?".. Huh. Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksen silloin tajunnut mennä jonnekin juttelemaan asiasta. Nuoruus ja aikuiseksi kasvaminen on muutenkin vaikeaa ja tuo teki siitä sata kertaa vaikeampaa. Jotenkin vaan pikkuhiljaa itseensä alkoi uskomaan. Hoin vaan joka päivä itselleni peilin edessä "olet kaunis juuri tuollaisena". Siitä se pikkuhiljaa helpotti. Ja tottakai kun ikää alkoi tulla lisää, tuli ehkä itsevarmuutta senkin vuoksi. Alkoi ajatella asioita eritavalla.
Ap:lle: Muista, että nuo ajatukset johtuvat siitä, että itsetuntosi on saanut kolauksen. Itsestään näkee täysin vääristyneen version. Kaikki itsessä on huonoa ja kaikki muut ovat jollain tapaa parempia kuin sinä itse. Älä tee samaa virhettä kuin minä, älä pado kaikkea sisään. Jos sinulla on joku kelle puhua, puhu. Pakota itsesi ajattelemaan, että olet kaunis ja viisas, ja mukava ja hauska yms. Lopulta alat huomata, että niimpä - niin olenkin. Ajatuksella on uskomaton voima. Ajan kanssa pääset jaloillesi
Voimia!
"vieras ap"
Voi että, kiitos tästä.Tuossa ei missään nimessä ole kysymys siitä, että aloittaja olisi läheisriippuvainen tai mustasukkainen/kahlitseva miestään kohtaan. Huono itsetunto saa mielessä kamalia asioita aikaan ja vääristää minäkuvan täysin. Sama käy esimerkiksi syömishäiriötä sairastaville.
Aloittajan teksti tuntuu kuin minä olisin kirjoittanut sen nuorena. Itsellä oli koko teini-iän kauhean huono itsetunto. Se oli kamalaa.. Ja voi miten piinasin sen aikaista poikaystävääni kysymyksillä "olenko kaunis?" "olenko kauniimpi kuin tuo?".. Huh. Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksen silloin tajunnut mennä jonnekin juttelemaan asiasta. Nuoruus ja aikuiseksi kasvaminen on muutenkin vaikeaa ja tuo teki siitä sata kertaa vaikeampaa. Jotenkin vaan pikkuhiljaa itseensä alkoi uskomaan. Hoin vaan joka päivä itselleni peilin edessä "olet kaunis juuri tuollaisena". Siitä se pikkuhiljaa helpotti. Ja tottakai kun ikää alkoi tulla lisää, tuli ehkä itsevarmuutta senkin vuoksi. Alkoi ajatella asioita eritavalla.
Ap:lle: Muista, että nuo ajatukset johtuvat siitä, että itsetuntosi on saanut kolauksen. Itsestään näkee täysin vääristyneen version. Kaikki itsessä on huonoa ja kaikki muut ovat jollain tapaa parempia kuin sinä itse. Älä tee samaa virhettä kuin minä, älä pado kaikkea sisään. Jos sinulla on joku kelle puhua, puhu. Pakota itsesi ajattelemaan, että olet kaunis ja viisas, ja mukava ja hauska yms. Lopulta alat huomata, että niimpä - niin olenkin. Ajatuksella on uskomaton voima. Ajan kanssa pääset jaloillesi
Olo kyllä parani todella paljon.
Näin itsekin ajattelisin, etten kyllä läheisriippuvainen tai yltiömustasukkainen ole vaan olen katsonut aika kamalaakin käytöstä läpi sormien jotta en vaan missään nimessä yrittäisi kahlita toista.
Minä olen se joka on ensimmäisenä eroamassa ja lyömässä hanskoja tiskiin ja jäämässä ihan vapaaehtoisesti yksin ja ulkopuolelle kaikesta, koska luonnollisesti minussahan sen vian täytyy olla.
Syömishäiriö on tuttu juttu ja seuralainen myös usealta vuodelta, tällä hetkellä ehkä jollain tapaa taka-alalla mutta varmaan näkyy ajatuksissa ja nimenomaan siinä vääristyneessä minäkuvassa.
Siihen onneksi saan nykyään jo apua.
"jaa-a"
[QUOTE="vieras";28231027]
Miten tyytyä siihen ja hyväksyä se että kumppani haaveilee muista, aina ja ikuisesti ja että minä tahansa päivänä saattaa lähteä jonkun muun mukaan?
[/QUOTE]
No näinhän se menee, tavallaan. Ei toiselle voi silmälappuja laittaa eikä sitoa kotiin kettingeillä.
Pitää vaan luottaa ja uskoa. Ei mistään voi olla ihan varma.
Ihmettelisin kyllä kovasti, jos mies äkkiä hylkäisi kaikki periaatteensa ja muuttuisi ihmisenä niin, että lähtisi jonkun toisen matkaan pelkän nätin naaman takia.
Tai lahjakkuuden - lahjakkuus, siten kun sen itse tässä ymmärsin, on ihmisen oma asia ja kokemus ja sitä on hirveän vaikea jakaa toisen kanssa. Ei miestä kiinnosta, osaako se joku toinen nainen vaikka virtuoosimaisesti soittaa kitaraa, kun ei ole sitä tyyppiä, että istuisi vieressä tähtisilmin kädet ristissä ihailemassa. Saati sitten ylpeilisi kylillä, että hänen uusi naisensa soittaa muuten Yngwie Malmsteeniakin paremmin ja silmät kiinni takaperin.
Miten tyytyä siihen ja hyväksyä se että kumppani haaveilee muista, aina ja ikuisesti ja että minä tahansa päivänä saattaa lähteä jonkun muun mukaan?
[/QUOTE]
No näinhän se menee, tavallaan. Ei toiselle voi silmälappuja laittaa eikä sitoa kotiin kettingeillä.
Pitää vaan luottaa ja uskoa. Ei mistään voi olla ihan varma.
Ihmettelisin kyllä kovasti, jos mies äkkiä hylkäisi kaikki periaatteensa ja muuttuisi ihmisenä niin, että lähtisi jonkun toisen matkaan pelkän nätin naaman takia.
Tai lahjakkuuden - lahjakkuus, siten kun sen itse tässä ymmärsin, on ihmisen oma asia ja kokemus ja sitä on hirveän vaikea jakaa toisen kanssa. Ei miestä kiinnosta, osaako se joku toinen nainen vaikka virtuoosimaisesti soittaa kitaraa, kun ei ole sitä tyyppiä, että istuisi vieressä tähtisilmin kädet ristissä ihailemassa. Saati sitten ylpeilisi kylillä, että hänen uusi naisensa soittaa muuten Yngwie Malmsteeniakin paremmin ja silmät kiinni takaperin.