miten voi olla mahdollista? tammikuun ja joulukuun toimeentulotuki yhteensä 178??

  • Viestiketjun aloittaja minä
  • Ensimmäinen viesti
minä
jouduttiin menemään sossuun, kun mies lomautettiin ennen joulua, eikä pomo suostunut maksamaan palkkoja.
Sossusta luvattiin laskea myös joulukuu takautuvasti. tammi-joulukuun tulot meillä on yhteensä 2000?, ja olemme nelihenkinen perhe. tuossa siis joulu-tammikuun lapsilisät, elatustuki ja kotihoidon tuki. JA joulukuulta molempien veron palautukset.
Ollaan nelihenkin perhe, ja ei saada tuolla rahalla kuin ruokakaupassa käytyä, toki sekin parempi kuin ei mitään. lisäksi maksoi sähkö ja jäte maksun, vuokrasta en tiedä.
pitää hakea posti, että näkee millä ihmeen perusteella päätös on tehty :eek:
 
ap
joo mutta kun mun mielestä ainakin vuokra, sähkö ja jätemaksut lasketaan sen perusosan päälle. se perus osa on n.354?/aikuinen ja reilu 200?/lapsi.
joten tuo ei ole edes sitä?
 
v
Meillä kans tullut ikäviä yllätyksiä, kun kerran ottivat miehen pienen palkan (1300e) huomioon 2 kk:n tt:ssa. Oli siis loppunut työt ja jäi työttömäksi. Ja siksi meiltä evättiin toimeentulotuki kun oli niin hurjat tulot... Valitimme asiasta ja saimme takautuvana takaisin sitten ne rahat joskus 3 kk:n päästä. Vaan olihan se tiukkaa, kun minä olin kodinhoidontuella. Onneksi ei enää tarvitse hakea sieltä. Tsemppiä teille!!
 
hmm
päätöksessä otetaan huomioon kahden edellisen kuukauden tulot, ja jos tulot ovat teillä marras-joulukuussa ylittäneet perusosan, ne ikäänkuin siirtyvät nyt tammikuulle. takautuvaa toimeentulotukea ei makseta ikinä, eli ainoastaan tulot siirtyvät takautuvasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
joo mutta kun mun mielestä ainakin vuokra, sähkö ja jätemaksut lasketaan sen perusosan päälle. se perus osa on n.354?/aikuinen ja reilu 200?/lapsi.
joten tuo ei ole edes sitä?
Sieltä tulee se laskelma kyllä. Tulot lasketaan kaikki, myös ne veronpalautukset. Menoina vuokra, taloussähkö (meillä ei laskettu sähkölämmitystä, koska se katsotaan asumistukeen jo) ja jätemaksu sekä nuo perusosat. Erotus sitten maksetaan toimeentulotukena, josta osa voidaan maksaa suoraan laskuttajille.

Mulla tulot 1200e/kk josta 800e menee asumiskuluihin, enkä saa toimeentulotukea, kolme lasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
päätöksessä otetaan huomioon kahden edellisen kuukauden tulot, ja jos tulot ovat teillä marras-joulukuussa ylittäneet perusosan, ne ikäänkuin siirtyvät nyt tammikuulle. takautuvaa toimeentulotukea ei makseta ikinä, eli ainoastaan tulot siirtyvät takautuvasti.
Voidaan maksaa takautuvaa toimeentulotukea, harkinnanvaraisesti - riippuu myös asuinpaikkakunnasta.
 
ap:n seuraaja
Kannattais ap hankkia elämä. Ei ne sossut ihan joka kuukausi samoille niitä anna. 2000 eurolla tasan tarkkaan elää nelihenkinen perhe.
Ruuat, laskut ja jää vielä muutama kymppi.
Mitä laskuja edes jää enää jos sossu maksaa jätelaskun ja sähkön. Puhelimet ja netti? Voi huoh mitä touhua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:n seuraaja:
Kannattais ap hankkia elämä. Ei ne sossut ihan joka kuukausi samoille niitä anna. 2000 eurolla tasan tarkkaan elää nelihenkinen perhe.
Ruuat, laskut ja jää vielä muutama kymppi.
Mitä laskuja edes jää enää jos sossu maksaa jätelaskun ja sähkön. Puhelimet ja netti? Voi huoh mitä touhua.
Siis 200e/2kk eli 1000e/kk? Luehan aloitus uudelleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
päätöksessä otetaan huomioon kahden edellisen kuukauden tulot, ja jos tulot ovat teillä marras-joulukuussa ylittäneet perusosan, ne ikäänkuin siirtyvät nyt tammikuulle. takautuvaa toimeentulotukea ei makseta ikinä, eli ainoastaan tulot siirtyvät takautuvasti.
Eikä oteta huomioon kuin yhden kuukauden tulot. Jos joulukuun tulot on aiheuttaneet sen että on tullut normiylijäämää se on siirretty tammikuulle.

Takautuvaa toimeentulotukeakin voi saada, jos esim jonkun aikaisemman kk:n tulot on laskelmassa väärin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
joo mutta kun mun mielestä ainakin vuokra, sähkö ja jätemaksut lasketaan sen perusosan päälle. se perus osa on n.354?/aikuinen ja reilu 200?/lapsi.
joten tuo ei ole edes sitä?
Normit on siis nuo 354 jne. Siihen päälle tulee sähkö, joka ilmeisesti teillä on otettu kokonaan huomioon ja muut hyväksytyt menot. Näitten (normien+menojen) yhteissumma vähennetään tuloista, joten ei oikeastaan mikään ihme ettette saaneet tuon enempää. Joulukuussa on otettu vielä veronpalautuksetkin huomioon, joten se on varmaan jäänyt ylijäämäiseksi ja ylijäämä siirretty tammikuun laskelmaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja minä :
jouduttiin menemään sossuun, kun mies lomautettiin ennen joulua, eikä pomo suostunut maksamaan palkkoja.
Sossusta luvattiin laskea myös joulukuu takautuvasti. tammi-joulukuun tulot meillä on yhteensä 2000?, ja olemme nelihenkinen perhe. tuossa siis joulu-tammikuun lapsilisät, elatustuki ja kotihoidon tuki. JA joulukuulta molempien veron palautukset.
Ollaan nelihenkin perhe, ja ei saada tuolla rahalla kuin ruokakaupassa käytyä, toki sekin parempi kuin ei mitään. lisäksi maksoi sähkö ja jäte maksun, vuokrasta en tiedä.
pitää hakea posti, että näkee millä ihmeen perusteella päätös on tehty :eek:
Saisitteko asumistukea nyt kun mies lomautettuna?
 
ap
no niin, mies soitti sinne ja kysyi päätöksestä.
Oli tehnyt päätökset marraskuullekin, ja tuo oli se marraskuun osuus vasta. Meillä on siis ollut monta kuukautta tiukkaa, ja nyt menimme vasta sossuun. marraskuussa miehen palkka oli sen 600? siihen päälle mun kotihoidon tuki400? ja tiettylapsilisät kahdestalapsesta ja yhdenlapsen minimi elarit.
ja tuo 2000? oli tammi-joulukuun tulot YHTEENSÄ.
 
hmm
Alkuperäinen kirjoittaja manta76:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
päätöksessä otetaan huomioon kahden edellisen kuukauden tulot, ja jos tulot ovat teillä marras-joulukuussa ylittäneet perusosan, ne ikäänkuin siirtyvät nyt tammikuulle. takautuvaa toimeentulotukea ei makseta ikinä, eli ainoastaan tulot siirtyvät takautuvasti.
Eikä oteta huomioon kuin yhden kuukauden tulot. Jos joulukuun tulot on aiheuttaneet sen että on tullut normiylijäämää se on siirretty tammikuulle.

Takautuvaa toimeentulotukeakin voi saada, jos esim jonkun aikaisemman kk:n tulot on laskelmassa väärin.
no kyllä se normiylijäämä vaan siirtyy kaksikin kuukautta, ihan lainmukaisesti.

takautuvaan toimeentulotukeen on hyvin harva ihminen oikeutettu, se vaatii jotain todella erityistä tilannetta, käytännössä sitä ei myönnetä juuri ikinä. virheet ym erikseen, niissä ei ole enää varsinaisesti kyse takautuvista maksuista, vaan kuten kirjoititkin, virheistä.
 
Normiylijäämä siirtyy niin kauan että se "nollautuu" eli periaatteessa vaikka just joulukuulta tammikuulle. Tammikuussa saattaa sitten tullakin jo hylkäävä päätös tjsp.

Oletko hmm ikinä edes ollut toimeentulotukiasiakas?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei olla voitu hakea asumistukea, koska meillä on suullinen vuokrasopimus.
Miten voi olla suullinen vuokrasopimus?? Joku sukulainenko teidät on vuokralle ottanut? Tehkää kirjallinen että saatte sitä tukea, kai nyt vuokran antajakin tajuaa!
 
eivoiolla
suullista vuokrasopimusta, teidäthän voi potkia lasten kans pellolle mikä päivä tahansa.
Kirjallisen teolle ei ole mitään estettä!!!!!
Ja sähkö, lääkkeet maksetaan siihen normi toimeentulotuen LISÄKSI. Eli jos saatte sähkölaskun viikon päästä, kiikutat sen toimistoon ja ne maksaa sen.
 
öö
siis eikö toimeentulotukea hakiessa tarvitse olla kirjallista vuokrasopimusta?!
eikö sossu voi vaatia että oltava kirjallinen sopimus, ja sillä nojalla saisitte asumistukea, jonka menetätte nyt tuon suullisen vuokrasopimuksen vuoksi?
itse muistelen vaan että vuonna miekka ja kivi hakiessani toimeentulotukea nimenomaan piti olla vuokrasopimus jossa näkyi vuokran summa, ja lisäksi kiikuttaa sitten ne tositteet että on maksanut vuokran`???
 
humps
Normiylijäämä voidaan siirtää seuraavalle kuukaudelle. Hakemis kuukaudelta tulee tietenkin kielteinen päätös mikäli hakijan tulot ylittävät toimeentulotukilaskemassa huomioitavat menot. Periaatteessa pientä normiylijäämää harvoin siirretään, mutta suuremmat summat siirretään mikäli se ei aiheuta ongelmia asumiseen yms. Takautuvasti tt-tukea harvoin myönnetään.

Vuokrasopimus on yleensä ehdoton edellytys, jotta vuokra voidaan huomioida menona ttt-laskelmassa. Muutenhan voidaan sanoa vuokran olevan sitä ja tätä. Lisäksi tt-tuki on viimesijainen etuus ja asiakkaan on aina haettava ensisijaista etuutta, eli asumisessa asumistukea. Mikäli asiakas ei ole hakenut voidaan hänen esim. velvoittaa hakemaan se ennen seuraavan kuukauden tt-hakemusta ja sosiaalietuus voidaan myös periä takaisin.

Siihen onko ap:n perhettä kohdeltu väärin ei voi sanoa näkemättä laskelmaa. Käytössä oleva tt-lasku ohjelma on hyvin tarkka ja siinä ei voi etuuskäsittelijä tehdä mielivaltaisia päätöksiä. Huomioon otetaan menot joista on tositteet. Perusosan lisäksi vuokra, vesi, sähkö, julkisen terveydenhuollon menot yms. Mikäli ap ei ole tyytyväinen saamaansa päätökseen niin päätöksen mukana on ohjeet kuinka viranhaltija päätöksestä valitetaan.
 
Yhteistyössä