Miten vauvat tulee mahasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä saman ikäinen, eikä olla osattu kertoa. Kovasti kyseli, kun sisko syntyi, mutta voiko noin pienelle sanoa, että se tulee äitin pimpistä?! Poika varmaan naurais ja sanois, että eikä tuu. Eli vinkkejä mullekin!
 
Juurihan tuossa toisessa ketjussa ihmeteltiin, miksi tulee neloselta ohjelmia keskellä päivää, jossa vauvan syntymä näytetään.. ;D
No ei vaa.. mä ainakin selittäisin asian niinkuin se on. Miksi ei voi sanoa, mistä se vauva tulee? Entä jos keskittyisikin kertomaan miten vauva vatsassa kehittyy ja on kiinni napanuoralla ja sit kun tulee ulos se katkaistaan ja vauva alkaa hengittää jne? Eli jättää osan nätisti kertomatta, mutta kertoo riittävästi muuta? Meillä ainakin harhautus toimii välillä erinomaisesti. Ei jaksa kuitenkaan keskittyä kovin kauaa samaa asiaa ihmettelemään :D
 
Meidän 4-vuotias tyttö on kysellyt kans kuinka vauvat tulee mahasta pois. Olen kertonut, että pimpistä. Oli aluksi silmät pyöreenä ja kysyi "Et tuleeko?" Vastaus ilmeisesti kuitenkin tyydytti, eikä sen ihmeempää hämmennystä aiheuttanut.
 
Asiantuntija on neuvonut että pysytelkää totuudessa vaikka ei tarvitse inhorealismia harrastaa.

Itse kerroin että äidillä on oma aukko vauvan tulolle josta vauva tulee ulos. Ei sen enempää ole kyselty. Ja tyttö on nyt 4v.
 
netissa on siisti video missä näytettään ns.synnytystä mallinuken avulla,ei mitään niitä vehkeitä ollut kuvassa vaan näytettiin kuinka synnytys tapahtuu. mun 3v muksu lakkasi sitten kysymästä että äiti,hei,näytä mulle mistä mä tulin joskus... ja 11v tyttö sai kans tietoa lisää. linkkiä en osaa laittaa mutta jos vähän kaivelee niin etsija löytää...=)
 
No meidän 3- ja 2-vuotiaat tietää, että vauva asuu äidin mahassa kunnes tulee riittävän suureksi, sitten se tulee pimpistä ulos. Tai joissain tapauksissa se tulee haavasta, jonka lääkäri leikkaa äidin mahaan, ja siihen jää sitten arpi.
 
Meillä on lahjaks aikoja sitten saatu kirja "Myyrä puhemiehenä", jossa Myyrän pupu-kaverit Jonni ja Jenni menee kimppaan ja saa vauvoja. siinä näytetään ihan asiallisesti ja kivasti se syntymä. Ja siis muitakin samantyyppisiä kirjoja varmasti löytyy juuri kirjastosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
No meidän 3- ja 2-vuotiaat tietää, että vauva asuu äidin mahassa kunnes tulee riittävän suureksi, sitten se tulee pimpistä ulos. Tai joissain tapauksissa se tulee haavasta, jonka lääkäri leikkaa äidin mahaan, ja siihen jää sitten arpi.

Noin minäkin olen kertonut, ja heistä oli ihmeellisempää se, että vauva kasva isommaksi ja äiti sitä mukaa lihavammaksi, kunnes vauva ei mahdu enää mahaan, kuin se mistä se vauva sitten pullahtaa ulos.
 
Mä kertoisin, että se tulee äidin pimpistä. Että siellä on sellainen reikä, mistä vauvat pääsee ulos. Ja jos lapsi kysyy, että onko hänellä sellainen, niin vastaisin, että on, mutta se toimii vasta aikuisena :) . Jos siis tyttölapsi kyseessä...
 
Mä olen vajaa 4 v pojalle selittäny että äidilla on reikä mistä kakka tulee ulos ja reikä mistä pissa tulee ulos ja niiden välissä on reikä mistä vauva tulee ulos. Tai sitten äidin vatsaa voidaan joutua leikkaamaan auki jos vauva ei jostain syystä pääsekkään tulemaan vauvareijästä ulos.
Ainakin meillä selitys meni hyvin perille, eikä sitä sit sen kummemmin ole tarvinnut selittää.


 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
No meidän 3- ja 2-vuotiaat tietää, että vauva asuu äidin mahassa kunnes tulee riittävän suureksi, sitten se tulee pimpistä ulos. Tai joissain tapauksissa se tulee haavasta, jonka lääkäri leikkaa äidin mahaan, ja siihen jää sitten arpi.

Noin minäkin olen kertonut, ja heistä oli ihmeellisempää se, että vauva kasva isommaksi ja äiti sitä mukaa lihavammaksi, kunnes vauva ei mahdu enää mahaan, kuin se mistä se vauva sitten pullahtaa ulos.

Niinpä. :) Lapset suhtautuvat näihin asioihin niin paljon luonnollisemmin kuin aikuiset. Meidänkin lapsille suurin ihmetyksen aihe on se, että miten äidistä kasvaa elefantin kokoinen kun sillä on se lapsi mahassa. :whistle: Eikä ollut mun keksimäni ilmaus. :D
 
Mä kerroin lapsille kun olivat 4 ja 5, kun nuorin lapsi syntyi. Ja ihan kerroin, että siks naisilla ja tytöillä on pimppi, että sieltä ne vauvat tulee. Katsoin tän paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin sen, että nuorempi silloin luuli, että lääkärit leikkaa äitin mahan auki ja oli siitä ihan kauhuissaan. Kerroin sit vaan, että joskus voi niinkin käydä, mutta ei yleensä. Ei ne sitä kauaa ihmetelleet:)
 
Mä olen kertonut, että vauva tulee äidin pimpistä, missä on erityinen vauvareikä. Ja se reikä menee "umpeen" tai pienemmäksi kun vauva on syntynyt, niin siksi sitä ei voi nähdä.
 
Mä oon sanonut, että äideillä on jalkojen välissä sellainen oma aukkonsa, josta vauva pääsee tulemaan ulos. Muistaakseni tuo riitti. Vai olikohan että lapsi kysyi että ai pyllystäkö ja minä vaan toistin että ei siellä mistä kakka tulee mutta siellä alapäässä kuitenkin.

 
Mä kerroin meitin alle 3v:lle miten lapsi tulee mahasta kun aikansa sitä kyseli. Kun kuuli, että tulee pimpistä, niin iloitsi, että voiko hänkin synnyttää? Sitten puhui ylpeänä kaikille, että hänellä on pimppi ja hänkin voi synnyttää lapsia :D
 

Yhteistyössä