Miten vanha lapsi päiväkotiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mietteliäs
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mietteliäs

Vieras
Meillä lapsi kohta 5 vuotta ja olen miettinyt, että riittääkö kotona tarjottavat virikkeet lapselle vai pitäisikö lapsi viedä päiväkotiin? Tai jonnekkin missä olisi enemmän oman ikäisiä lapsia joiden kanssa puuhata? Kasvaako meidän lapsesta ihan epäsosiaalinen ihminen jos on vaan täällä kotona? Toki kavereita nähdään silloin tällöin muttei välttämättä viikottain. Tai mitä kivaa ja iälle sopivaa virikettä voisin keksiä täällä kotona?
 
en siitä kieroonkasvamisesta tiä, mutta jos ei oo ollu aamuherätyksiä eikä ryhmässä toimimista ennen koulua, ni tiän monta lasta, jolle koulunaloitus ja -käynti on tuskaa (myös vanhemmille sitten). ite tulisin hulluksi vaan lapsen/lasten kanssa kotona.
 
Eikö ole käynyt edes perhekerhoissa, tai seurakunnan kerhossa? :o
Mun tytöltä, 4 v 2 kk, olisi ajat sitten hajonnut pää jos hänellä ei olisi päiväkotia ja harrastusta.
Kyllähän lapsesta voi tulla tietyllä tavalla epäsosiaalinen, jos on aina vaan kotona, eikä ollenkaan saa opetella ryhmässä toimimista, ryhmän jäsenenä olemista, kaveruussuhteiden solmimista, ja ilman äitiä olemista. Psykologitkin suosittelee kerhotoimintaa tai päivähoitoa jo yli kolmevuotiaille.
Mistä lapsi on kiinnostunut? Kiinnostaisiko esim. jumppa, jalkapallo, tms harrastus jossa ollaan ilman äitiä, suunnilleen samanikäisten lasten kanssa samassa porukassa säännöllisesti? Perhekerhoja on joka paikassa, samoin seurakunnan kerhoja (niissä tosin ei välttämättä ole nyt tilaa, ryhmät kun aloitti jo syksyllä ).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:

no ei me nyt eristyksessä asutaan/eletään. onhan noilla kavereita jne. pihalla on lapsia. ei se maailma aina niin musta-valkoinen oo. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja MySelene:

Vastasinko mä muka sulle? ;)
Ap kertoi, että kavereita ei nähdä edes viikoittain...eli lapsella ei taida juuri ikäistään seuraa sitten olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Kyllähän lapsesta voi tulla tietyllä tavalla epäsosiaalinen, jos on aina vaan kotona, eikä ollenkaan saa opetella ryhmässä toimimista, ryhmän jäsenenä olemista, kaveruussuhteiden solmimista, ja ilman äitiä olemista.

Nämä ovat kyllä tärkeitä taitoja ja viisivuotiaan on jo hyvä niitä harjoitella. Niitä oppii kerhoissa, ei päiväkotiin tarvitse viedä.
 
no mä nyt vastasin kun olen vähän samassa veneessä ap:n kanssa. sori. :hug:
 
Ei lasta pidä kokoaikaiseen 8 tuntia päivässä 5 päivää viikosta hoitoon laittaa koskaan jos on mahdollisuus olla kotona hänen kanssaan! :) Mulla oma pötkylä vielä vatsassa, mutta siskon laps on 30 kk, eli 2 1/2 vuotias, ja sisko mietti jos sen laittas hoitoon muutamaks tunniks parina päivänä viikosta. Silleen jäis siskolle aikaa olla sen nuoremman lapsen kanssa kahdestaan, hoitaa kodin talousasioita ja ehkä ottaa torkutkin. Laps vois tykätä siitä kovasti kun heidän pihapiirissä ei just samanikäsiä ole, niin pääsis muiden kaa leikkimään.

Ehkä sitä 5-veetä vois viedä tarhaan 1-2 päivänä viikosta? Totutella pikkuhiljaa eskarin ja koulunkäyntiin, ei tulis niin kertashokkina.
 
No johkiin seurakunnan kerhoon vois varmaan mennä :)
Mun siskon poika on ollut kotona täyttää ens kesänä 6 ja alottaa eskarin .tai ne lapset on kaikki olleet, kerhoissa käyneet yms. Ihan normaaleja muksuja ovat :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Kyllähän lapsesta voi tulla tietyllä tavalla epäsosiaalinen, jos on aina vaan kotona, eikä ollenkaan saa opetella ryhmässä toimimista, ryhmän jäsenenä olemista, kaveruussuhteiden solmimista, ja ilman äitiä olemista.

Nämä ovat kyllä tärkeitä taitoja ja viisivuotiaan on jo hyvä niitä harjoitella. Niitä oppii kerhoissa, ei päiväkotiin tarvitse viedä.

Totta, niitä oppii kerhoissa ja harrastuksissa, jos lapsi sellaisissa käy, ja nimenomaan suht säännöllisesti.
Kaikille, kuten meille, nuo seurakunnan kerhot eivät vaan ole vaihtoehto, ja turkin kielen kerho 1½ tuntia kerrallaan kerran viikossa ei oikein riitä (siellä on vain kolme lasta tällä hetkellä: meidän tyttö, ja ystäväni kaksi poikaa) joten siksi meidän tyttö jatkoi päiväkodissa (ei toki joka päivä 8-17 vaan lyhyempiä päiviä, arkivapaitakin on) vaikka mulla kurssi loppuikin ja olen taas kotona. Lisäksi kuopus on hoidossa kuntoutuksellisista syistä, joten olisi hullua kieltää nelivuotiaalta pääsy päiväkotiin jossa viihtyy todella hyvin, vaikka kaksivuotias saa (joutuu) siellä käymään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Ei lasta pidä kokoaikaiseen 8 tuntia päivässä 5 päivää viikosta hoitoon laittaa koskaan jos on mahdollisuus olla kotona hänen kanssaan! :) Mulla oma pötkylä vielä vatsassa, mutta siskon laps on 30 kk, eli 2 1/2 vuotias, ja sisko mietti jos sen laittas hoitoon muutamaks tunniks parina päivänä viikosta. Silleen jäis siskolle aikaa olla sen nuoremman lapsen kanssa kahdestaan, hoitaa kodin talousasioita ja ehkä ottaa torkutkin. Laps vois tykätä siitä kovasti kun heidän pihapiirissä ei just samanikäsiä ole, niin pääsis muiden kaa leikkimään.

Ehkä sitä 5-veetä vois viedä tarhaan 1-2 päivänä viikosta? Totutella pikkuhiljaa eskarin ja koulunkäyntiin, ei tulis niin kertashokkina.

Samaa ajattelin, onko teidän kunnassa/kaupungissa mahdollisuus ns. virikepaikkaan. Meilläpäin ainakin on, meidänkin neidin pph:lla on yksi tällanen 5v joka on sen 6pv(?) kuukaudessa, siis vähimmän mahdollisen määrän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Kaikille, kuten meille, nuo seurakunnan kerhot eivät vaan ole vaihtoehto, ja turkin kielen kerho 1½ tuntia kerrallaan kerran viikossa ei oikein riitä (siellä on vain kolme lasta tällä hetkellä: meidän tyttö, ja ystäväni kaksi poikaa) joten siksi meidän tyttö jatkoi päiväkodissa (ei toki joka päivä 8-17 vaan lyhyempiä päiviä, arkivapaitakin on) vaikka mulla kurssi loppuikin ja olen taas kotona. Lisäksi kuopus on hoidossa kuntoutuksellisista syistä, joten olisi hullua kieltää nelivuotiaalta pääsy päiväkotiin jossa viihtyy todella hyvin, vaikka kaksivuotias saa (joutuu) siellä käymään.

Meillä on onneksi MLL:n kerho, joka on uskonnoton, ja jossa on loistavat ohjaajat. Voi silti olla että syksyllä 5v täyttävät esikoinen menee puolipäiväiseksi päiväkotiin puheenkehityksen tukemiseksi, että saisi päivittäistä harjoitusta samanikäisten parissa. En nyt ihan kokonaan ole päivähoitoakaan vastaan, mutta silti toivon että puheterapeutti arvioisi keväällä kerhon riittävän, koska tuolla MLL:n kerhossa lapsi on todella viihtynyt :)
 
Yhteistyössä