Miten valmista teillä jo on ennen vauvan tuloa?

  • Viestiketjun aloittaja ensisynnyttäjä
  • Ensimmäinen viesti
ensisynnyttäjä
Olen ensisynnyttjä, vauva syntyy vuoden alussa. Miten paljon olette saaneet kotia kuntoon vauvaa varten ja varusteita hankittua? Itse olen vähän pihalla mitä pitää hankkia muuta kuin vauvalle sänky ja vaunut ja nuttuja sekä vaippoja. Oletteko löytäneet tavaraa tarjouksista, vai saaneet käytettyjä? Talous on vähän tiukalla joten ei ole ollut mahdollista shoppailla paljon, mutta silti olisi jo jotain tehtävä ennen kuin maha alkaa painaa liikaa.
 
vinkkejä...
Aika paljon saat äitiyspakkausen kautta jonka sisällön voit etukäteen tutkailla kelan sivuilta. Sen lisäksi täälläkin on monta eri listaa tarpeellisista hankinnoista. Sänkyä et heti tarvitse, äitiyspakkaus käy hyvin alkuun ja siellä on patjakin mukana. Vaunut tai vastaavat tarvitset, joitakin vaatteita mutta niitäkään ei kannata liikaa liian pieniä hommata. Harsoja kannattaa hankkia pakkaus (ovat halvimpia esim Kodin Anttilassa on sellasia 12 harson pakkauksia valkoisia, kuvioidut hienot ovat kalliimpia). Vaipat maksaa mutta yksi vaihtoehto on kestovaippailu. Niitä saa käytettynä netistä ja itsekin voi ommella aika helposti. Ihan pienellä käy ne samat harsot vaipaksi, ohjeet harson taittoon vaipaksi on esim ruskovillan esitteessä jonka saa ilmaiseksi. Jotain pientä on hyvä olla terveydenhuollon kannalta valmiina, kuten kuumemittari jolla voi vauvan kuumeen mitata (esim Claes Olssonilta saa aika halvalla otsakuumemittarin). Voiteita ja rasvoja ja muita et tarvitse alkuun lainkaan, siis jätä ne kauppaan suosiolla, sieltä niitä saa jos tarve tulee. Talvivauva tarvii ehkä jotain lämpimämpää kun se on niin tajuttoman iso se äitiyspakkauksen toppapuku. Vaatteita saat käytettynä helposti, samoin vaunut voit ostaa käytettynä. Paras löytölaari näille tavaroille on huuto.net , josta itsekin olen paljon ostanut kaikkea tarvittua, joskus löytää jopa ihan uusiakin tavaroita sieltä. Voin nostaa sen hankintalistan sinulle jos löydän sen :)
 
Säng
Mihin olette asettaneet tuon äitiyspakkauslaatikon? Tarvitseeko se siis jotkut jalat, ja mistä sellaisia saa? Itse en aio vielä hankkia pinnistä, joten sinne lootaa ei voi upottaa. Lattiallekaan se ei minusta kuulu. Onko ideoita?
 
jalat
Alkuperäinen kirjoittaja Säng:
Mihin olette asettaneet tuon äitiyspakkauslaatikon? Tarvitseeko se siis jotkut jalat, ja mistä sellaisia saa? Itse en aio vielä hankkia pinnistä, joten sinne lootaa ei voi upottaa. Lattiallekaan se ei minusta kuulu. Onko ideoita?

Esim tuolta
http://www.lastenturva.fi/kauppa/product_info.php?cPath=142&products_id=286
 
.,.,.
Kannattaa muistaa tuolla huuto.net:ssä pyöriessä, että vaatteiden hinnat joskus nousevat pilviin. Jos jostain henkkamaukalta saa bodeja 3 yhden hinnalla, niin huutonetissä yhden bodyn hinnaksi saattaa tulla enemmän kuin mitä maksaisi ostaa ne kolme uutena kaupasta. Tsekkaa myös eri vauvalehtien nettisivujen osto- ja myyntipalstat.

Kierrä ihmeessä kirppareita, löytyykö asuinpaikkakunnaltasi erityistä lastentarvikekirpputoria tai vastaavaa? Itse tykkään sellaisista, kun siellä on kaikki yhdessä ja samassa paikassa, vaikka olen kyllä perus-itsepalvelukirppareiltakin löytänyt hyviä ja halpoja vaatteita. Aika vähän olen uutena ostanut vaatetta, niin paljon oon kuitenkin saanut kavereilta ja sukulaisilta, ja myös omasta lapsuudenkodista omia vanhoja vauva-ajan vaatteita, ne jos mitkä ovatkin tunnearvoltaan mittaamattomia.

Kannattaa mainita tuttaville, että otat mielelläsi vastaan vaate- ja tarvikelahjoituksia - kunhan sen muistaa ilmaista kivalla tavalla, ei ahneus silmissä ;) Oma käsitykseni on, että moni haluaa auttaa mielellään, pääseehän siinä samalla eroon ylimääräisestä tavarasta omista kaapeista.

Jos teillä on auto, tarvitsette sinne luonnollisesti turvakaukalon. Niitäkin saa käytettyinä hyviä, siinä vain on luotettava myyjän (jos sitä ei tunne henkkoht) sanaan siitä, että kaukalo on kolaroimaton. Kaukalon voi myös vuokrata, ainakin MLL vuokraa.

Itselläni oli suunnilleen tuossa vaiheessa raskautta valmiina pinnis (kirpputorilta), yhdistelmävaunut (huutonetistä), hoitopöytä (saatu lahjoituksena kavereilta), turvakaukalo (ostettu uutena), erikokoisia vaatteita sekalainen lajitelma, kestovaippatykötarpeita kertisvaippojen ohessa. Kavereilta saamme lainaan sitterin ja jotain lelujuttuja sitten myöhemmin. Kantoliinan hommasin myös käytettynä mutta tosi hyväkuntoisena. Vauvan ammeen aion ehkä ostaa uutena, niitä harvoin näkee kirppiksillä.

Aika vähällä sitä alkuun pärjää, ja kierrättämällä säästää monia satasia (toki myös luontoa, tavaraa mahtuu maailmaan). Laskeskelin just yhtenä päivänä, paljonko oli mennyt kaikkiin hankintoihin tähän mennessä. Loppusumma oli suunnilleen saman verran, kuin mitä kaveri käytti pelkästään uusien yhdistelmävaunujen ostoon - olin tosi tyytyväinen itseeni :)
 
.,.,.
Vielä vinkiksi: muistatko saaneesi neuvolasta erilaisia oppaita? Niissä on monessa listoja hankinnoista, mutta jokainenhan voi itse muokata listoja itselleen sopiviksi. Eikä kerralla hanki kaikkea, vaan pikku hiljaa.
 
emilia1980*
Heippa!

Olen tuolta tammimammoista ja yksi ihanainen kirjoittaja oli koonnut allaolevan listan kaikkien palstalaisen omista hankintalistoista. Tuossa on siis ihan hirveästi kamaa eikä kaikkea tarvitse hankkia läheskään heti kun vauva on syntynyt,mutta jokainen muokkaa siitä sitten omanlaisen, kaikkea ei tietenkään tarvitse hankkia joten älkööt kukaan tästä loukkaantuko.


NUKKUMINEN
Ensisänky/kehto
Pinnasänky
Matkasänky
Lakanoita ja tyynyliinoja
Peitto ja tyyny ensisänkyyn
Peitto ja tyyny pinnasänkyyn
Patja ensisänkyyn
Patja pinnasänkyyn
Pinnasuoja/pehmuste ensisänkyyn
Pinnasuoja/pehmuste pinnasänkyyn
"Kosteussuojia"
Itkuhälytin
Kapaloliina/-peitto
Mobile sängyn yläpuolelle
Tanko ja verhot sänkyyn

HOITAMINEN
Hoitopöytä
Hoitoalusta/-t
Hoitoalustan pehmuste
Vaippoja (kesto- ja tavallisia)
Vaipparoskis
Puhdistusliinoja
Talkkia
Rasvaa
Harja
Pumpulipuikkoja
Kynsisakset
Korvakuumemittari

LIIKKUMINEN
Turvakaukalo+matkarattaat
Turvaistuin
Vaunut
Parvekevaunut
Rattaat
Hoitolaukku
Vaunupeitto ja lakanat yms. jos muut eivät käy
Kantoliina/rintareppu
Metallisuoja vaunuihin (suojaksi esim. kissoilta)
Kantokassi

SYÖMINEN
Imetystyyny
Tuttipulloja
Tuttipulloteline
Rintapumppu
Maidon säilytyspussit tmv.
Harsoliinoja
Ruokalappuja
Syöttötuoli
Matkasyöttötuoli
Korviketta

PESEMINEN
Amme
Pyyhkeitä
Pesulappuja
Vesilämpömittari
Saippua

VIIHTYMINEN
Sitteri
Tutteja
Tuttipidike
Tuttinauha
Vauvanhuoneen sisustus (matto, verhot, kattolamppu, yölamppu yms.)
Leikkialusta + mobile
Leluja (katselukirjoja, helistin, purulelu, soittorasia, muut lelut)
Kävelytuoli
Videokamera

ÄIDILLE
Rasvaa nänneihin (esim. Bepanthen tai Lansinoh)
Isoja siteitä
Imetysliivejä
Liivinsuojia
 
ensisynnyttäjä
Suurkiitos vastanneille! Olen vähän vielä hukassa koko asian kanssa ja monet sanoneet että ei sitä vielä tajua mitä se sitten on kun ei ehdi edes peiliin katsoa kun vauva vie kaiken energian. Olen vähän huolissani miten sitten saan hommattua kaikenlaista jos kerran on niin kiire.

Sain naapurilta jotain vaatteita. Kestovaippoja haluaisin käyttää, olen nähnyt netissä teko-ohjeitakin. Ehkä joku ilta innostun niitä ompelemaan.

Rankkaa vaan on kun tietää että jää yksin vauvan kanssa. Poikakaveri otti hatkat kun kuuli raskaudestani, enkä halua häntä sen enempää hätyyttää. Mutta kyllä varmaan pärjään kun on hyviä ystäviä ja vanhemmat jotka tukevat.
 
toinenkin kyselijä
Kuinka paljon lakanoita pitäisi olla varattuna esim sitä ä-pakkauslaatikko"sänkyä" varten ja kuinka paljon pinnasänkyä varten? Kuinka usein niitä joutuu vaihtamaan vai pitääkö pesukoneen laulaa päivittäin niin että yhdet on sängyssä, yhdet kuivumassa ja yhdet pesussa? Varmaan tyhmä kysymys mutta kun ei ole mitään kokemusta. Samoin kuinka monet lakanat vaunuja varten?

Alkuperäiselle kovasti tsemppiä ja voimia, uskon kuitenkin että vauva tuo elämääsi niin paljon iloa ja sisältöä että hankaluudetkin jaksaa.
 
lakanoista
3-4 aluslakanat ja pussilakanat riittää ihan hyvin sekä ä-pakkauslaatikkoon että pinnikseen. Vuodevaatteet tulee vaihdettua n. 2 viikon välein. Tietysti on hyvin yksilöllistä, kuinka paljon vauva likaa lakanoita (pissii vapasta ohi, puklaa tms.), mutta minusta nuo riittävät ihan hyvin. Jos tuntuu siltä etteivät riitä, niin sitten hankkimaan lisää. Tyynyähän pieni ei tarvitse, joten tyynyliinoiksi käy ihan mainiosti harsot tai pienet pehmeät pyyhkeet. Muovitettua froteeta on hyvä olla lakanan alla, jos tulee pissavahinko. Ei kastu sitten koko patja. Muoviettua froteeta saa kangaskaupoista, ota mitta ä-pakkauksen froteesta. Parit muovietut froteet riittää.
 
Vinkki !
Etolassa myydään erivärisiä muovitettuja froteita ihan kapasta, eli voit ostaa esimerkiksi vaaleanvihreää muovitettua froteeta vaikka 120 cm leveänä palana vaikka metrin tai kaksi. Siitä voit sitten itse leikata.

 
älä murehdi
Kun vauva syntyy niin se nukkuu suurimman osan ajasta. Varmasti ehdit itseäsikin huoltaa kun et liikaa stressaa. Jos ystävilläsi on ollut hirveä kiire pienten vauvojen kanssa niin ihmettelen suuresti, vai olisiko tuo sitä kuuluisaa pelottelua jota jo synnyttäneet valavat ensisynnyttäjiin?
 
ehtii ehtii
Moi!

Äitiyspakkaus, pari pakettia vaippoja ja rattaat tarvitaan, sekä napatyngän hoitoon vanupuikkoja. Ja jos on auto niin turvakaukalo, että saa lapsen synnäriltä kotiin. Ja hoitoalustan hankkisin etukäteen (toki muovitettu frotee ajaa saman asian). Se on oikeasti hyvä vaipanvaihdossa.

Tossa on minimi. Noi listat mitä tässä on esitelty sisältä kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä. Mun mielestä on kivempi tehdä hankinnat sitten kun tietää onko lapsi tyttö vai poika = sitten kun laps on syntynyt. Äitiyspakkauksesta saa ihanan nukkumakolon verhoilemalla sen jollakin somalla kankaalla.

Säästövinkkejä:
-Monta lapsen lakanaa saa leikkaamalla palasiksi yhden (vanhan ja kuluneen) aikuisten lakanan
-Kestovaipat, mutta hanki harkiten, että saat mieleisesi. Tosi monella on jäänyt käyttämättä. Testaa ensin rauhassa esim. äitiyspakkauksen kuorella ja harsoilla.
-Lasten kenkiä kannattaa ostaa kirppikseltä jo etukäteen kun hyväkuntoinen pari tulee vastaan. Uudet kengät on kalliita ja oikeaa kokoa on työläs löytää kirpparilta silloin kun on tarve.
 
Lasten kengät
Ehtii ehtii kirjoitti eilen lasten kengistä: -Lasten kenkiä kannattaa ostaa kirppikseltä jo etukäteen kun hyväkuntoinen pari tulee vastaan. Uudet kengät on kalliita ja oikeaa kokoa on työläs löytää kirpparilta silloin kun on tarve.

Itse olin aikoinani Lontoossa lasten kenkäkaupassa töissä ja yksi tärkeimmistä perusopeista, mitä sain oli, ettei lapselle IKINÄ saa ostaa/antaa edes sisaruksen vanhoja kenkiä; jos kenkien aikaisempi käyttäjä on "linttaan"tallaaja, alkaa omakin lapsi tehdä samoin. Tosiasia on kuitenkin se, että ihmisen jalka on täysin kehittynyt vasta 19v; varpaiden luut muovaantuvat vuosien saatossa.
Lisäksi ensikenkien tulee olla mahdollisimman joustavapohjaiset eli jos ne ottaa käteen, tulee pohjan helposti taipua. Ja tällaiset kengät ostetaan, kun lapsi kävelee jo ilman tukea.
Nämä siis omia oppejani, joita sain.

Hyviä vointeja kaikille odottaville

 
muovitettu frotee
Alkuperäinen kirjoittaja Vinkki !:
Etolassa myydään erivärisiä muovitettuja froteita ihan kapasta, eli voit ostaa esimerkiksi vaaleanvihreää muovitettua froteeta vaikka 120 cm leveänä palana vaikka metrin tai kaksi. Siitä voit sitten itse leikata.
vinkiksi että etolassa on sikakallista mutta netissä esim kangastukku.com on halvempaa (etolassa oli sama metrihinta mutta oli kapeampi) samasta paikasta saa edukkaammin myös vaippamatskut koska ne on metreinä kun taas moni kestovaippakauppa myy 1/2 metreinä ja valmispaloina.
 
kestoista...
...kestoista sellaista vielä että vaippoja on helppo ommella mutta kannattaa ehkä ostaa pikkumäärät matskuja kotiin ja ommella parit ja vasta sitten vauvan kanssa loput kun näkee mikä malli on toimiva ja mikä koko. VAuvat on erilaisia, esim haarojen leveysmitta voi vaihdella ja voi sitten tehdä juuri sopivia kun näkee vauvan. Muutamia voi hankkia käytettynä netistä, esim fuzzi bunz taskuvaippoja. Niitä voi täyttää vaikka harsotaitoksilla.
 
.,.,.
Kenkien suhteen olen ymmärtänyt samoin kuin nimimerkki Lasten kengät kirjoitti. En osta itsellenikään kirpparilta kenkiä, samasta syystä. Jos kaikesta muusta voi tinkiä (vaatteet, tarvikkeet voi hankkia kierrätettynä), kenkiin kannattaa satsata ja ostaa uusina. Kengissäkin löytyy hintaeroja, ja hyviä voi löytää edullisestikin. Tarjouksia voi hyödyntää samalla periaatteella, kuin nimim. ehtii ehtii ehdottikin, että ostaa valmiiksi kun tulee hyvä tarjous kohdalle. Toki itsestäni (odotan myös esikoistani aikalaila viimeisillä viikoilla nyt) tuntuu hankalalta hankkia valmiiksi kaappeihin vaatteita ja kenkiä, kun ei tiedä, missä vaiheessa minkäkinkokoista kampetta vauva tarvitsee.

Sitten vielä sellanen kierrätysvinkki, että oman lapsen pieneksi käyneet ja hyväkuntoiset & ehjät vaatteet voi myydä jälleen eteenpäin esim. itsepalvelukirppiksellä. Siten saat vähän takaisinkin hankinnoista, ei ehkä paljoa mutta jotain kumminkin, ja mikä tärkeintä: saat hyvän tavaran kiertoon ja joku toinen saa niistä taas vuorostaan iloa.
 
djgh
kauheasti ei kannata tavaraa etukäteen hankkia, varsinkaan jos rahat on tiukilla. Vaunut ja turvakaukalo ovat ne isoimmat ja tärkeimmät jotka kannattaa hankkia jo etukäteen ja niiden kanssa kannattaa seurata tarjouksia. Näin syksyllä myydään usein vanhoja malleja halvemmalla. Pinnasänkyjä löytyy kirppareilta, mutta sekään ei ole pakollinen ennen lapsen syntymää koska lapsi tosiaan voi nukua äitiyspakkauslaatikossa (meillä sitä pidettiin kiilattuna kahden tuolin väliin makuuhuoneessa ja siirrettiin tarpeen vaatiessa olohuoneeseen sohvalle tai ihan lattialle)tai sitten vaunukopassa jos se on kovaa mallia. Pari pienempää bodya kannattaa hankkia, koska ne äp:n vaatteet ovat reiluja kooltaan. 60 cm bodyt menee meillä lapselle joka käyttää muuten kokoa 68, mutta vaatteita ei kannata hankkia kuin ihan pari ensihätään ja niitä löytyy kirppareilta (huuto.net on sika kallis!) halvalla. Vaikka en olisi ikinä uskonut saimme valtavan määrän vaatteita lahjaksi kun vauva syntyi ja samaa ovat sanoneet kaikki tuttuni, joten etukäteen ei todella kannata hirveästi hankkia. Kenkiäkään en hankkisi etukäteen. Missään tapauksessa en hankkisi niitä kirpparilta ja toiseksi lapsi ei tavi niitä vasta kuin vuoden ikäisenä joten ihan turha niitä on etukäteen hankkia. Toppahaalarinkin hankin vasta vauvan synnyttyä (vauva syntyi tammikuussa) kun tiesin sukupuolen ja ennen kaikkea koon tarkemmin. Sairaalasta tultiin villapuvun ja äp:n kevyttoppapuvun kanssa ja kun kahteen viikkoon ei saanut vauva ulkoilla, niin ehdin hankkia haalarin siinä välissä. Hoitoalusta on kätevä olla, mutta sekään ei ole pakollinen. Muutama kerta lakanoita kannattaa olla mutta tyynyä vauva ei tarvitse eikä sitä saakaan vauvalle laittaa. Vaippojakin tulee äp:n mukana ja niitä saa lisää sairaalasta joten niitäkään ei ole pakko hankkia etukäteen. Pumpulipuikkoja ja desinfiointiainetta sekä vanulappuja on hyvä olla jo valmiina. Lisäksi suosittelen hankkimaan rintapumpun jo etukäteen. Minä ja moni muu on tarvinut sitä jo heti ensimmäisenä päivänä kun sairaalasta on kotiuduttu ja ne saa hyvin myytä jos ei sille löydykkään käyttöä. Käsikäyttöiset pumput ovat ihan riittäviä.

Kannattaa ehdottomasti avata suunsa ja kysyä tutuilta lainaan tavaroita. Monet eivät kehtaa tarjota kun ajattelevat ettei esikoisen odottaja halua vauvalle käytettyä. Samoin monien keskustelupalstojen kirppariosioita kannattaa katsoa. Sitä kautta hankin itse esim. itkuhälyttimen ja sitterin, mutta vasta vauvan synnyttyä kun huomasin tarvivani sellaiset (kaikki ei todellakaan tarvitse). Ja kun joulu on vielä välissä, niin joululahjaksi voi myös pyytää avustusta. Meillä tulevat isovanhemmat halusivat ehdottomasti auttaa kun vinkkasimme että vaunut ja kaukalot ovat aika kalliita.
 
haidi k.
Aika vähällä pääsee alkuun. Perusasiat on tietysti juuri liikkuminen, hoitaminen, vaatetus ja nukkuminen. Joku nukkumispaikka ja sinne lakanat; hoitopaikka ja siihen tarvittavat lisukkeet, muutamia pieniä vaatteita äitiyspakkauksen lisäksi ja rattaat/liina/kaukalo. Hoitotuotteista on hyvä olla pumpulipuikkoja ja septidiniä navan putsausta varten sekä varalla kuumemittari. Jos haluaa, niin tutteja/tuttipulloja/korviketta voi ostaa varmuudeksi parit.

Kirpputoreja suosittelen minäkin, vauvan vaatteita saa jopa 10 sentillä kappale sieltä, ja ihan pienten vaatteet ovat yleensä vielä tosi hyväkuntoisia. Samoin leluja ja kirjoja löytää hyviltä kirppareilta todella halvalla verrattuna kaupan hintoihin.
 
vielä yksi..
..juttu joka mielestäni kannattaa hankkia on rintakumit! Alussa ainakin itselläni nännit olivat niin arat ja kipeytyivät imetyksestä, että koko homma olisi jäänyt ilman noita. Ja jos on vähänkään matalat nännit, niin sitä suuremmalla syyllä..rinnat kun täyttyvät maidosta ja turpoavat on pienen tosi vaikea saada otetta; rintakumi auttaa tässäkin. Eivät ole kalliiita ja maksavat kyllä itsensä takaisin!
 

Yhteistyössä