Miten uskot, että elämäsi muuttuisi, jos olisit tosi kaunis?

Ihan hyvä pointti. En osaa olla tyytyväinen siihen miltä näytän, koska ympärilläni on niin paljon niin kauniita naisia. Puhun nyt siis ihan oikeasta elämästä enkä tv-, leffa- tai lehtijulkkiksista.

Olen tosissani miettinyt myös sitä, että esteettinen luonne on aikamoinen kirous jos sattuu olemaan ruma. Esteettisellä luonteella tarkoitan sitä, että ihmisellä on hyvä tyylitaju, värisilmä ja synnynnäinen tarve pyrkiä kaikessa kauneuteen ja harmoniaan. Silloin oma rumuus on helvetin kova paikka. Tiedän mistä puhun.

Mulla on myös esteettinen luonne, mutta kyllä se luonne on naamasta myös hyvää löytänyt.

 

Luuletko et kaunis ihminen osaa samalla tavoin nähdä tilanteen? Siis jos on aina kohdeltu tietyllä tavalla tai on tottunut et ihmiset käyttäytyy sun seurassa tietyllä tavalla, niin osaako sitä oikeesti ajatella et joo se johtuu varmaan tästä vai pitääkö sitä vaan ihan normaalina? Osaako edes ajatella, että tilanne voisi olla toisenlainen? Ja tosiaan, ei kaikki kauniit tiedä olevansa kauniita, niin miten sellainen ihminen hoksaisi edes et saa "parempaa" kohtelua?

Mulla tässä on se jännä juttu, että en ole ollut lapsesta saakka kaunis. Lapsena olin aivan tavallisen näköinen eikä ulkonäkööni koskaan kiinnitetty mitään huomiota, ei positiivista eikä negatiivista. En saanut huomiota pojilta, opettajilta tai kanssaihmisiltä ulkonäköni takia (seurustelin itse asiassa ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana). Murrosiässä olin jopa hieman "ruma", mulla oli todella paha akne, hammasraudat jne. Olin myös paljon muita pitempi.

Täysi-ikäiseksi tultuani puhkesin aika nopeasti "kukkaan", iho parani, muutuin naisellisemmaksi, pääsin eroon hammasraudoista jne. Aloin laittautua, kiinnittää huomiota ulkonäkööni ja itsetuntoni parani. Pituudesta olikin hyötyä, olin näyttävä, tein mallin hommia. Miehet alkoivat kiinnittää muhun todella paljon huomiota, mikä oli mulle aivan uutta.

Siksi tätä on musta niin mielenkiintoista analysoida. Olen kokenut "tavallisuuden" ja "rumuuden", teini-iässä ollut enemmän hyljeksittyjen kuin syrjittyjen joukossa. Nykyään käännän päitä, mutta tuntuu, että itsetuntoni on alkanut rakentua liikaa ulkonäön varaan. En kehitä enää muita piirteitä itsessäni samalla tavalla kuin "rumempana". Ajattelen ulkonäköä ihan liikaa, jopa hieman pakkomielteisesti.

Miehiltä saan huomiota rajattomasti ja saisin lähes kenet vain. Se on tehnyt musta paitsi nirson ja vähän tunteettoman pelurin, myös kyynisen - olen huomannut, että varatutkin, onnellisesti seurustelevat miehet olisivat valmiita kanssani melkein mihin vain. Minun on vaikea luottaa miehiin, kun olen nähnyt heidän heikon puolensa. Kyllästyn myös helposti, etsin aina vain parempaa.

Työelämässä ja vapaa-ajallakaan mua ei aina oteta ihan tosissaan, koska olen sievä blondi. Mua ei aina pidetä fiksuna. Uudet tuttavuudet yllättyvät, kun kerron olevani asiantuntijatehtävissä ja että mulla on yliopistkoulutus. Toisaalta pituuteni ja näyttävyyteni on ehkä auttanut mua työelämässä jotenkin myös eteenpäin - olen huoliteltu ja jollain lailla uskottava.

Tällaisia pohdintoja ulkonäköön liittyen...

t. ap

 

[QUOTE="...";26682400]Jännä juttu... Kukaan kaunis ihminen ei koskaan halua myöntää, että ulkonäkö olisi auttanut heitä elämässä. Kuitenkin lukemattomat sosiologiset tutkimukset tukevat sitä, että kauniina pidettyjä ihmisiä (miehiä JA naisia) kohdellaan paremmin.[/QUOTE]

voitko etsiä tällaisen tutkimuksen? en usko että suomessa ilkeiden ja kateellisten naisten maassa tämä pitää paikkansa

 

Mulla on myös esteettinen luonne, mutta kyllä se luonne on naamasta myös hyvää löytänyt.

Sinä oletkin paljon kauniimpi kuin minä. So simple.

 

Lisään vielä sen, että lapsena mulla oli todella paljon tyttökavereita, olin sillä lailla suosittu kaverina. Yhtään poikapuolista kaveria ei ollut. En myöskään koskaan päässyt tanssimaan diskoissa hitaita jne. Ei minkäänlaisia kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen.

Nyt "kaunistuttuani" asia on kääntynyt vähän päälaelleen. Usein naiset suhtautuvat muhun varauksellisesti, ja mulla on vain muutama läheinen ystävä. Miespuolisia tuttuja mulla on paljon ja heidän kanssaan juttelen luontevasti, tunnen oloni jotenkin itsevarmemmaksi kuin naisseurassa, jossa tunnen olevani haavoittuvainen ja kyräilyn kohde.

t. ap

 

Toisikohan se liikaa kateutta ja liikaa ihailua? Tuskin tuo muuten nii merkittävästi muuttuis, sit vaan pitäisi elää sen kanssa.

 

Sinä oletkin paljon kauniimpi kuin minä. So simple.

Pidän itseäni tavallisen nättinä. Enemmän tavallisena. Keskitänkin esteettisyysenergiani vaatteisiin ja ympäristööni, joskus jopa lapsiini paljon mieluummin kuin kasvoihin, joille en mitään mahda.

 

Hoitajat tykkää enemmän, naapuruston äidit tykkää enemmän, Opettajat tykkää enemmän, pääsee helposti lapsiryhmän suosikiksi, koulussa sama jatkuu, pojat piirittää.... eiköhän tuo nyt vaikuta elämässä.

Höpsistä. Suomimammako tykkää jostain nätistä tytöstä? Ei tod. Kaupungissa liikkuessa jopa esiteinit saavat pahansuopia katseita, jos ovat nättejä, suomimammalta.
lapsiryhmän johtajai ei ole kaunis lapsi, vaan joku lihava puhelias ilkimys, joka kiusaa kaunista kuin haukka.

 

suomessa ulkonäköä ja kauneutta pitää hävetä.
se ei kuulu niihin ominaisuuksiin joilla saa leuhkia. kuten ei älykkyyskään.

leuhkia saa vain urheilusuorituksilla.

 

leuhkia saa vain urheilusuorituksilla.

Ja materialla. Ja silti: se kellä onni on, se onnen kätkekööt. Ja muuta shaissea.

 

suomessa ulkonäköä ja kauneutta pitää hävetä.
se ei kuulu niihin ominaisuuksiin joilla saa leuhkia. kuten ei älykkyyskään.

leuhkia saa vain urheilusuorituksilla.

Ja sillä kuinka kännissä oli edellisenä viikonloppuna.

 

Ja materialla. Ja silti: se kellä onni on, se onnen kätkekööt. Ja muuta shaissea.

just näin. Ennen materialla ei saanut leuhkia, nyt on paljon piirejä, joissa saa esittää autoja ja taloja ja veneitä.

 

[QUOTE="hmmm";26683109]voitko etsiä tällaisen tutkimuksen? en usko että suomessa ilkeiden ja kateellisten naisten maassa tämä pitää paikkansa[/QUOTE]

Mutta kyllähän tuo pitää paikkansa.. En itse mikään todella kaunis nainen ole, mutta ihan sievä kuitenkin. Ja kyllä, sen takia minua kohdellaan paremmin (ainakin miehet). Ja naisetkin kohtelevat normaalisti, vaikka joukossa onkin aina niitä, jotka kyräilevät

 

Keskitänkin esteettisyysenergiani vaatteisiin ja ympäristööni, joskus jopa lapsiini paljon mieluummin kuin kasvoihin, joille en mitään mahda.

Näin minäkin toimin, mutta jaksan kyllä käyttää aikaa naamaanikin sen verran mitä se vaatii. Hyvää siitä ei tule, mutta vähän parempi kuitenkin kun ehostaa.

 

Olen monesti miettinyt elämääni taaksepäin ja oikeastaan tärkein asia, jonka haluaisin menneisyydessä muuttaa on se, että en olisi kokenut koulukiusaamista.

Jos olisin ollut kauniimpi, niin olisiko minua otettu silmätikuksi ja muitten piinattavaksi siihen 10 vuotta kestäneeseen kouluhelvettiin? Kyllä, minua kiusattiin myöskin peruskoulun jälkeen!!!

Vähän samansuuntaiset mietelmät täällä. Monesti olen miettinyt, millaista elämä olisi ollut, jos olisinkin ollut suosittu tai edes hyväksytty. Jos itsetuntoa ei olisi poljettu maan rakoon. Olisnko ehkä menestynyt elämässä paremmin? Esimerkiksi sosiaalisessa- ja työelämässä.

 

Mutta kyllähän tuo pitää paikkansa.. En itse mikään todella kaunis nainen ole, mutta ihan sievä kuitenkin. Ja kyllä, sen takia minua kohdellaan paremmin (ainakin miehet). Ja naisetkin kohtelevat normaalisti, vaikka joukossa onkin aina niitä, jotka kyräilevät

Hmm. Politiikassa ainakin joutuu helpommin arvostelun alle jos on kaunis, rumat ja miehet saavat tehdä ihan vapaasti hölmöyksiä

Kyllä naisena on helpompi elää naisvaltaisessa työpaikassa tai olla naisten kanssa, jos on ruma ja tyhmä.ruma, tyhmä juoruakka, ja kavereita riittää.

 

[QUOTE="eee";26681684]Mä olen itse keskivertoa kauniimpi, ja rupesin pohtimaan, miten se on elämääni vaikuttanut. Tulin siihen tulokseen, että ei se elämästä helpompaa tee. Hauskempaa joskus saattaa tehdäkin.[/QUOTE]

Luulen että laskisi elämäni tasoa kautta linjan.
Äärimmäinen kauneus on vamma siinä missä äärimmäinen rumuuskin.
Kummankin kohdanneille toivoisi hyvää, mutta tajuaa, että vaaditaaan poikkeuksellisen hyvä elämäntarina jotta olisi kokijalleen täysi.

 

Kaunis/komea ihminen voi muuttua silmissä rumaksi jos sisäiset asiat ei ole kohdallaan. Tiedättekö, tutustut ihmiseen joka osottautuukin kusipääksi eikä hän yhtäkkiä näytäkään kauniilta vaikka "tuntemattomana" vielä oli?

 

Itse olen saanut aina työn mitä hakenut, ainoana naisena työpaikalla parempaa palkkaa, anteeksi virheitä töissä yms. Muutenkin sellainen hyväksyvä myhäily miehiltä esimerkiksi esimiesasemassa olevilta on mukavaa. Mukavempi liikkuakin ylipäätään missään, kun viihtyy itsensä kanssa.

 

[QUOTE="jjj";26683246]Kaunis/komea ihminen voi muuttua silmissä rumaksi jos sisäiset asiat ei ole kohdallaan. Tiedättekö, tutustut ihmiseen joka osottautuukin kusipääksi eikä hän yhtäkkiä näytäkään kauniilta vaikka "tuntemattomana" vielä oli?[/QUOTE]

eiköhän kusipäitä ole ulkoisesti rumissa enemmän, katkeria ja ilkeitä ihmisiä.
jotka ovat syöneet näitä kauniita syrjimällä, kiusaamalla ja panettelemalla.

 

Miä olen omasta mielestäni kaunis ja sopusuhtainen, kysyttävää?

 

Miä olen omasta mielestäni kaunis ja sopusuhtainen, kysyttävää?

Sopusuhtainen missä?

 

[QUOTE="jjj";26683339]Sopusuhtainen missä?[/QUOTE]

Kaikessa, miulla ei ole suuria epäkohtia justiinsa nyt missään.. Ja vaikka oliskin niin en kertois teille

 

Mun elämä on nyt tosi ihanaa ja onnellista enkä usko, että se voisi ihan helpolla tästä paremmaksi muuttua. Ihan kivaa olla "vaan" tavallisen nätti.

 

Mä en usko, että ulkonäöllä ja itsetunnolla on kauheasti tekemistä keskenään. Jos hyvä itsetunto perustuu kauneuteen, se on aika huteralla pohjalla. Mä en ole ollenkaan huomannut, että kauniilla ihmisillä olisi vahvempi itsetunto. Mulla on itsetunto ollut aina hyvä ja uskon, että siihen on vaikuttanut lähinnä kasvatus, onnellinen lapsuus, läheisiltä ihmisiltä saatu ehdoton rakkaus ja hyväksyntä jne.