S
sisters
Vieras
Siskoni ja minä olemme olleet yhtä aikaa äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Olemme olleet paljon tekemisissä, hommailleet lasten kanssa, tehneet retkiä, käyneet yhdessä lenkillä ja olleet kavereita.
Tähän tuli muutos, iso muutos minun kannaltani. Siskoni lapsuuden ystävä muutti takaisin paikkakunnalle ja niin sai sisko tarpeettomana jäädä. Aikaa ei enää riittänyt minulle, ei tavattukkaan enää niin kuin ennen. Tunnetta voisi kuvailla niin kuin aviomies olisi löytänyt toisen ja jättänyt minut hänen takiaan. Tästä lähtien sisko teki samat asiat, mitä ennen minun kanssa nyt ystävänsä kanssa.
Olen katkera tästä. En ymmärrä miksi minut voidaan heittää syrjään kuin heittopussi sitten kun ei enää tarvita. Jos tämä kaveri muuttaisi pois, tulisi siskoni hakemaan minulta huomiota niin kuin ennen. Miten ihminen voi olla niin välinpitämätön toista kohtaan? Kyllä, olen tästä siskolleni sanonut mutta hän ei näe asiassa ongelmaa. Hän haluaa olla ennemmin kaverinsa kanssa.