Miten tukea parhaiten ystävää vauva-aikana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Tietämätön"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Tietämätön"

Vieras
Paras ystäväni on saamassa lapsen, ensimmäisenä ystävistäni. Minullakaan ei ole lapsia.

Nyt raskausaikana välimme ovat oikeastaan vain lähentyneet, ja olen innoissani hänen tulevasta vauvastaan, vaikkei minulla vauvoista mitään kokemusta olekaan.

Olen kuitenkin alkanut miettiä millainen tilanne on silloin, kun vauva on syntynyt, yöt ovat ehkä katkonaisia eikä ystäväni jaksa vapaahetkinään ehkä tehdä muuta kuin nukkua. Miten sellaisessa tilanteessa tukisi parhaiten? Toki se selviää lopullisesti vasta, kun siinä tilanteessa ollaan, häneltä kysymällä, mutta haluaisin kuulla mitä olisitte toivoneet omilta ystäviltänne?

Olisitteko halunneet, että ystävä olisi tarjonnut apua vauvan hoidossa (toki vasta kun osaa hoitaa ja on tutustunut vauvaan vähän enemmän), käynyt kaupassa, tullut muuten vaan kylään vaikkapa tarjottavien kanssa, soitellut ja kysellyt kuulumisia, pyytänyt kahville vauvan kanssa vai vain antanut olla rauhassa? Olisiko teitä ärsyttänyt, jos väsyneenä olisi pitänyt vastata ystävän viesteihin tms?
 
Kiva, että olet ystäväsi tukena.
Voit tarjota että viet ruokaa kun menet kyläilemään ja siivousapua. Alussa kun kaikki aika menee vauvan hoitoon ei välttämättä ehdi tekemään kotitöitä :)
 
Kivointa vauva-aikana oli, kun joku kaveri tuli käymään, ja toi jotain ruokaa tai herkkuja mukanaan :)
Ruuan laitto vauva-ajan alkuun oli ainakin itselläni ihan poissuljettu homma, joten oli ihanaa, kun sai esim makaronilaatikkoa tai pitsat tuliaiseksi.
 
Ihanaa että välinne ovat lähtentyneet vauva uutisten johdosta. ;) Aivan mieletöntä! oot super ystävä.

Puhun nyt vain omasta kokemuksestani ja aika omanapaisesti mutta voisin veikata että ei ainakaan väärin mene jos avustat pienillä jutuilla ystävääsi kodinhoidossa. Musta ehkä parasta oli kun ystäväni saattoi vaikka tiskata tiskit puolestani tai viedä mennessään roskapussin. :D Siis periaatteessa ihan pieniä juttuja jotka auttoivat omaa arkeani. Aikuinen seura on tärkeää vauva-aikanakin ja oma pääni meinasi levitä useampaan otteeseen esikoisen kanssa. Käytä ystävääsi vaikka kävelyllä ja lähde seuraksi vaunujenkin kanssa. Ystäväsi selkä menee aika varmasti ihan jumiin vauvan syöttämisestä joten kannattaa ehdottaa että saisitko sinäkin pukata vaunuja. Ihan perus pieniä juttuja.

Mikä tärkeintä, ole ystävä äläkä hylkää ystävääsi vaikka hän olisikin välillä väsymyksestä niin uupunut ettei jaksa vastata viesteihisi päiviin.

Kaikkea hyvää !
 
Itsestä parhaalta tuntui se että joku oli kiinnostunut kuulumisista, tuli käymään ja sai välillä seuraa myös perheen ulkopuolelta. Ihan kivalta tuntui toki pienet lahjat vauvalle tai muu muistaminen. Luultavasti olisin kuitenkin ahdistunut jos ystävät olisivat yrittäneet tarjota apua kaupassa käyntiin tai siivoukseen.
 
Ihanaa että välinne ovat lähtentyneet vauva uutisten johdosta. ;) Aivan mieletöntä! oot super ystävä.

Puhun nyt vain omasta kokemuksestani ja aika omanapaisesti mutta voisin veikata että ei ainakaan väärin mene jos avustat pienillä jutuilla ystävääsi kodinhoidossa. Musta ehkä parasta oli kun ystäväni saattoi vaikka tiskata tiskit puolestani tai viedä mennessään roskapussin. :D Siis periaatteessa ihan pieniä juttuja jotka auttoivat omaa arkeani. Aikuinen seura on tärkeää vauva-aikanakin ja oma pääni meinasi levitä useampaan otteeseen esikoisen kanssa. Käytä ystävääsi vaikka kävelyllä ja lähde seuraksi vaunujenkin kanssa. Ystäväsi selkä menee aika varmasti ihan jumiin vauvan syöttämisestä joten kannattaa ehdottaa että saisitko sinäkin pukata vaunuja. Ihan perus pieniä juttuja.

Mikä tärkeintä, ole ystävä äläkä hylkää ystävääsi vaikka hän olisikin välillä väsymyksestä niin uupunut ettei jaksa vastata viesteihisi päiviin.

Kaikkea hyvää !

Samaa mieltä itse kerran äidiksi tulleena ja sen sumusen pikkuvauvavaiheen eläneenä. Ihanaa kun joku tuli käymään syötävien kanssa jne. Eikä loukkaantuneet kun mamma ei jaksanu aina niiin aktiivisesti olla yhteyksissä.
 
Jos vauva nukkuu vaunuissa niin tarjoudu vaikka tekemään vaunulenkki ja päästä ystäväsi rauhassa suihkuun - vie tuliaisiksi vaikka kasvonaamio tai superhoitoaine... Sellaisia ei tule muuten ikinä käytettyä ellei saa ajan kanssa läträtä :) Niin kun edellä sanottiin, pieniä asioita kuten roskisten vienti, ruoan tuonti jne. Olet ihana ystävä!
 
[QUOTE="Tietämätön";30362854]
Olisitteko halunneet, että ystävä olisi tarjonnut apua vauvan hoidossa (toki vasta kun osaa hoitaa ja on tutustunut vauvaan vähän enemmän), käynyt kaupassa, tullut muuten vaan kylään vaikkapa tarjottavien kanssa, soitellut ja kysellyt kuulumisia, pyytänyt kahville vauvan kanssa vai vain antanut olla rauhassa? [/QUOTE]

Ihan vastasyntynyt suunnilleen vain nukkuu ja syö. Ei siihen vastasyntyneeseen tarvitse sen kummemmin tutustua, sen kun vaan ottaa syliin että äiti saa lepuuttaa hartioita. Itse tykkäsin kahvittelu- ja lenkkiseurasta ja siitä, että ystävä ei piitannut kämpän ajoittaisesta kaaoksesta. Päivät kuluivat välillä niin hitaasti, että oli ihanaa vain juoda kahvia ja jutella tuntikaudet.
 
Minun vauvani viihtyi pienenä vain sylissä, nukkuikin sylissä tai vieressä. Edes kantoliina ei kelvannut. Päivät olivat välillä kovin pitkäveteisiä, kun oikein mitään ei pystynyt tekemään. Silloin kaikki kyläilijät oli ihan tosi kivoja. Etenkin, jos ei haitannut pieni sotku.
 

Yhteistyössä