T
turkkuuses
Vieras
Tilanne on sellainen, että tuttavaperheessä on 4kk omaani nuorempi poika. Omani on 3v9kk ja tuttavaperheen poika 3v5kk ikäinen nyt. Tuttavaperheen poika on omaani kuitenkin fyysisesti isompi: oma poikani on hentorakenteinen ja pienikokoinen, tuttavaperheen poika taas isokokoinen "mörssäri" 
Omat muksuni olen opettanut jo pienestä asti, että toisen kädestä ei oteta ja toisen leluja ei viedä jos toinen niillä leikkii. Myös fyysinen koskemattomuus on tärkeää.
Nyt on tilanne sellainen, että ainoa poikani ikäinen leikkikaveri lähistöllä on tämä tuttavaperheen poika. Tuttavaperhe ei vaan pidä tärkeänä sitä, että toisen tavaroita ei saa ottaa (isommatkin heidän lapset ovat surutta vieneet kaikki toisten lasten käsistä eikä vanhemmat ole reagoineet mitenkään) ja niinpä tämä tuttavaperheen poika usein vie pojaltani tavarat tai muuten änkeää kivaan leikkiin hänen paikalleen. Aina en voi olla vahtimassa ja sanomassa asiasta. Tuttavaperheen poika työntää kehollaan poikaani pois ja tunkee ja tunkee, kunnes poikani on pakko luovuttaa lelu tai oma leikkipaikkansa kun toinen fyysisesti änkeää pois.
Miten teistä on ok, että poikani puolustaa tavaraansa tai paikkaansa? Se, että poikani sanoo että tavara on hänen ja ei saa ottaa ei tepsi tähän poikaan mitenkään. Saako teistä poikani korottaa ääntään (eli siis huutaa) toiselle vaikka että mene pois tms? Entä tönäistä pois? Tässä taas tulee se fyysisen koskemattomuuden raja omien lapsieni puolelta, mutta toisaalta taas haluaisin myös opettaa että omaansa saa ja pitääkin puolustaa tiettyyn rajaan asti.