Miten teistä pieni lapsi saa puolustaa omia tavaroitaan tms?

[turkkuuses]

Tilanne on sellainen, että tuttavaperheessä on 4kk omaani nuorempi poika. Omani on 3v9kk ja tuttavaperheen poika 3v5kk ikäinen nyt. Tuttavaperheen poika on omaani kuitenkin fyysisesti isompi: oma poikani on hentorakenteinen ja pienikokoinen, tuttavaperheen poika taas isokokoinen "mörssäri"

Omat muksuni olen opettanut jo pienestä asti, että toisen kädestä ei oteta ja toisen leluja ei viedä jos toinen niillä leikkii. Myös fyysinen koskemattomuus on tärkeää.

Nyt on tilanne sellainen, että ainoa poikani ikäinen leikkikaveri lähistöllä on tämä tuttavaperheen poika. Tuttavaperhe ei vaan pidä tärkeänä sitä, että toisen tavaroita ei saa ottaa (isommatkin heidän lapset ovat surutta vieneet kaikki toisten lasten käsistä eikä vanhemmat ole reagoineet mitenkään) ja niinpä tämä tuttavaperheen poika usein vie pojaltani tavarat tai muuten änkeää kivaan leikkiin hänen paikalleen. Aina en voi olla vahtimassa ja sanomassa asiasta. Tuttavaperheen poika työntää kehollaan poikaani pois ja tunkee ja tunkee, kunnes poikani on pakko luovuttaa lelu tai oma leikkipaikkansa kun toinen fyysisesti änkeää pois.

Miten teistä on ok, että poikani puolustaa tavaraansa tai paikkaansa? Se, että poikani sanoo että tavara on hänen ja ei saa ottaa ei tepsi tähän poikaan mitenkään. Saako teistä poikani korottaa ääntään (eli siis huutaa) toiselle vaikka että mene pois tms? Entä tönäistä pois? Tässä taas tulee se fyysisen koskemattomuuden raja omien lapsieni puolelta, mutta toisaalta taas haluaisin myös opettaa että omaansa saa ja pitääkin puolustaa tiettyyn rajaan asti.

 

[BitchAl]

Ei saa missään tapauksessa tönäistä. Jos mörssäri on urpo niin ei sun lapsen tarvitse olla. Sen sijaan koen että ääntä voi korottaa ja omia rajoja puolustaa siten. Jos ei leikki suju kahdestaan, niin silloin siinä pitäisi olla sinun vahtimassa ja poikaasi puolustaa. Mä kiellän surutta muidenkin lapsia asiallisesti, vaikka kaikki ei siitä pidäkään.

 

[miinu]

Ei saa missään tapauksessa tönäistä. Jos mörssäri on urpo niin ei sun lapsen tarvitse olla. Sen sijaan koen että ääntä voi korottaa ja omia rajoja puolustaa siten. Jos ei leikki suju kahdestaan, niin silloin siinä pitäisi olla sinun vahtimassa ja poikaasi puolustaa. Mä kiellän surutta muidenkin lapsia asiallisesti, vaikka kaikki ei siitä pidäkään.

juuri näin! mein tytöllä on kaksi vuotta vanhempi serkkupoika ja se on aivan kamalaa, ne eivät hetkeäkään pysty olemaan sovussa, koko ajan pitää olla jonku siinä vahtimassa, kiusaa mein neitiä minkä kerkeää, haukkuu, tönii, nipistää, repii, kaikkea tekee mitä ei saisi.

mein tyttö 3,5
serkkupoika 5,5

niin ja meillä se menee aina siihen pisteeseen että meijän neiti huutaa kurkkusuorana ja tönii takasin (ei hyväksyttävää tiedän) mutta tuntuu ihanalta katsoa kuinka hän on oppinut puolustamaan itseään.

 

[mä]

Tuttua
Saa jopa huutaa jos toinen ei usko. Jos tää mörssäri ei tunnu oppivan tapoja niin yksi keino on se että aikuinen puuttuu AINA tilanteeseen ja sanoo esim. että meillä on nää säännöt ja niillä mennään. Kun on kotona oppinut että toiselle saa tehdä "mitä vaan" niin ei se lapsen vika ole vaan opittu tapa toimia millä hän pärjää kotona. Surullista mutta yleistä.
Itse ottaisin tehokuurin leikkiä valvovan silmäni alla ja johdonmukaisesti opastaisin leikkejä. Vois kyllä olla että kyseisen perheen lapset eivät olisi enää meidän lasten leikkikaverilistalla, parempi olla ilman kaveria kuin koko ajan kiusattuna.

 

[huooh]

Meillä 2-vuotias tyttö tönii ja tuuppii isompiaan pois tieltä. 6-vuotias poikakaan ei mahda mitään tuolle pikkuämmälle.

 

[huooh jatkoi]

Meillä 2-vuotias tyttö tönii ja tuuppii isompiaan pois tieltä. 6-vuotias poikakaan ei mahda mitään tuolle pikkuämmälle.

Niin ja vaikka kuinka yritämme sanoa pienelle, että tuo on väärin, tämä jatkaa ihan oman mielensä mukaisesti toimiaan.
Miksei me osata kasvattaa!!!!!! |O

 

[jeh]

Samaa olen miettinyt monet kerrat. Lapsellemme on opetettu ettei toisen kädestä viedä mitään ja kaikesta pitäisi yrittää selvitä puhumalla, ei lyömällä.

Meillä tilanne sellainen, että lapseni (4 v.) ei tule ollenkaan toimeen 3 vuotta vanhemman serkkunsa kanssa. He ovat koko ajan kimpukkain: lapsemme korottaa ääntään, sanoo ettei saa lyödä/nipistää/repiä hiuksista/purra/viedä kädestä ja nämä tapaamiset päättyvät aina lapsemme itkuun. Toisaalta tekisi mieleni opettaa lapselle sama, mitä isäni opetti minulle: jos joku käy käsiksi sinuun eikä lopeta puhumalla, niin puolustaudu nyrkein. Mutta en tahtoisi opettaa lastamme hoitamaan asioita väkivalloin.

 

[ap]

Samaa olen miettinyt monet kerrat. Lapsellemme on opetettu ettei toisen kädestä viedä mitään ja kaikesta pitäisi yrittää selvitä puhumalla, ei lyömällä.

Meillä tilanne sellainen, että lapseni (4 v.) ei tule ollenkaan toimeen 3 vuotta vanhemman serkkunsa kanssa. He ovat koko ajan kimpukkain: lapsemme korottaa ääntään, sanoo ettei saa lyödä/nipistää/repiä hiuksista/purra/viedä kädestä ja nämä tapaamiset päättyvät aina lapsemme itkuun. Toisaalta tekisi mieleni opettaa lapselle sama, mitä isäni opetti minulle: jos joku käy käsiksi sinuun eikä lopeta puhumalla, niin puolustaudu nyrkein. Mutta en tahtoisi opettaa lastamme hoitamaan asioita väkivalloin.

Samoja näkökulmia minäkin pohdin. Jos joku toisaalta vaan tönii ja änkeää ja työntää massallaan sivuun ja syrjään, missä menee se raja että voi puolustaa itseään tönäisemällä toisen pois? Kun ei tarttis ihan kynnysmattona kuitenkaan olla :/

 

[ap]

Mutta ehkä teen kuintenkin niin, että jos tehotarkkailu ei tuota tulosta, emme yksinkertaisesti enää leiki heidän kanssaan.

 

[jeh]

Minä olen vähentänyt reippaasti näiden serkusten tapaamisia eli tältä osin on helpottanut hiukan. Mutta päiväkodissa ilmenee myös tätä samaa lapsemme kiusaamista, eikä sitä näytä hoitajat saavan kuriin. Päiväkodissa on opetettu, että täytyy tulla kertomaan jos joku kiusaa. Hoitajat ainoastaan sanovat kiusaajalle ettei noin voi tehdä, mutta sama jatkuu heti.
Isäni mielipide on vankasti se, että samalla mitalla takaisin. Minua ja sisartani kiusattiin lapsena, tulimme aina itkien kotiin päiväkodista ja koulusta. Kiusaaminen loppui siihen, että isäni käski meidän antaa samalla mitalla takaisin, vaikka aiemmin oli opettanut, että asiat selvitetään puhumalla. Kummasti kiusaaminen ja itkeskely loppui, kun aloimme pistämään fyysisesti kampoihin kiusaajillemme, emmekä vain tyytyneet olemaan kynnysmattoina.