Miten teille on käynyt, kun exä on saanut uuden lapsen uudesta suhteesta?

  • Viestiketjun aloittaja Mietityttää
  • Ensimmäinen viesti
Mietityttää
Entinen mieheni sai lapsen vaimonsa kanssa 2 viikkoa sitten. Seuraavana päivä soitti ja kertoi meidän lapsille uutisen, jotka olivat innoissaan ja kysyivät että koska saa nähdä veljeään. Isä sanoi soittavansa pian.

Nyt on sitten mennyt kaksi viikkoa, eikä ole kuulunut mitään. Ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin, ei mihinkään. Lasten piti viimeistään ensi viikonloppuna mennä heille, mutta ei, mies ei vastaa.

Eikai isä voi hylätä ja unohtaa entisen suhteen lapsiaan, kun uusi syntyy uuden rakkauden kanssa??

Olen pitänyt miestä aina fiksuna ja olettanut että kaikki lapset on hänelle samalla viivalla mutta nyt sitten vaikuttaa tältä :/ Mikä saa miehen toimimaan näin, satuttamaan omia lapsiaan? Vanhempi kun kyselee että eikö isä enää halua meitä kun on uusi vauva joka on pieni ja saa asua isin luona aina :/

Onko teillä millaisia kokemuksia, miellään tietenkin positiivisia, mutta edes jotain kuitenkin? Mitä voi miehen päässä liikkua??
 
Lasten oikeus ei aikuisten
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vanhemmilla on oikeus lapsiinsa, mutta lapsilla ei vanhempiinsa.
Se on kyllä nimenomaan päinvastoin... Lapsilla on oikeus vanhempiinsa, vanhemmilla ei oikeutta lapsiinsa. Näin totesi mulle lastenvalvoja kun eropapereita oltiin tekemässä.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lasten oikeus ei aikuisten:

Oli miten oli, se toteutuu joka tapauksessa juuri niin päin kuin sanoin. Ei kukaan pakota vanhempaa pitämään lapseensa yhteyttä, mutta lapsi saatetaan jopa pakottaa pitämään vanhempaansa yhteyttä vaikkei haluaisikaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja jaahassu:
ettei vain olisi sattunut jotain?
Ei, mies kyllä kiikkuu kaikenmaailman meseissä ja facebookeissa.

Ja odotusaikana mies oli ihan tavallinen, hyvä isä. Lapsia näki paljon ja mielellään.

Nyt jotenkin tuntuu että kun on uusi tullut, saa vanhat mennä :/ Miten kukaan muka voi?? 2 viikkoa on lapsille jo nyt vaikea aika olla ollut näkemättä, saatikka sitten jos mies aikoo hävitä kokonaan :/
 
noh
vastauksena kysymykseesi: ei mitenkään. me ollaan tehty lisää lapsia uusissa liitoissamme, eikä oo ollut mitään ongelmaa. ehkä se johtuu sit siitä, että mä halusin sen eron. mulla 3 lasta uudessa liitossani ja exällä 2.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lasten oikeus ei aikuisten:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vanhemmilla on oikeus lapsiinsa, mutta lapsilla ei vanhempiinsa.
Se on kyllä nimenomaan päinvastoin... Lapsilla on oikeus vanhempiinsa, vanhemmilla ei oikeutta lapsiinsa. Näin totesi mulle lastenvalvoja kun eropapereita oltiin tekemässä.
Oli miten oli, se toteutuu joka tapauksessa juuri niin päin kuin sanoin. Ei kukaan pakota vanhempaa pitämään lapseensa yhteyttä, mutta lapsi saatetaan jopa pakottaa pitämään vanhempaansa yhteyttä vaikkei haluaisikaan.
Näinhän se ikävä kyllä on.
 
heppu
Luulen, että se haluaa tutustua vauvaansa ja ehkä sillä äidillä (niillä molemmilla) on rankkaa sen vauvan kanssa, ettei jaksa esitellä sitä. Oottakaa nytte iha rauhassa. Kyllä ne sitte esittelee ku on valmiita. Siihen voi mennä useampia kuukausi. En usko, että isä on hylännyt muita lapsiaan, mutta tosiaan kannattaa nyt vaan odotella, kyllä se sitte soittelee kuten lupasi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja heppu:

Ja sekö oikeuttaa unohtamaan entisen liiton lapset, kun olisi rankkaa? Ja varmasti ihan niinkin rankkaa että lapsilleen ei voi edes soittaa?? Haloo.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja jaahassu:
ettei vain olisi sattunut jotain?
Ei, mies kyllä kiikkuu kaikenmaailman meseissä ja facebookeissa.

Ja odotusaikana mies oli ihan tavallinen, hyvä isä. Lapsia näki paljon ja mielellään.

Nyt jotenkin tuntuu että kun on uusi tullut, saa vanhat mennä :/ Miten kukaan muka voi?? 2 viikkoa on lapsille jo nyt vaikea aika olla ollut näkemättä, saatikka sitten jos mies aikoo hävitä kokonaan :/
Kirjoita sen naamakirjaan taululle, että vanhemmat lapset kokevat isänsä hyljänneet heidät. Ehkä sosiaalinen häpeä saisi ottamaan yhteyttä?
 
näin on

Voi voi kyllä (SÄ) lapset jäitte nyt toiseksi. Taidat vaan itse olla siellä säikkynä kun ex sai uuden ihanan vauvan....
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :

En kuitenkaan, tuntuu pakottamiselta ja en mä sitä halua, olisi mukava jos mies itse ja vapaaehtoisesti, rakkaudesta, haluaa olla ja pitää lapset samanlaisena osana elämää kuin ennenkin.
 
jaa
Alkuperäinen kirjoittaja amalia:
oon 100% varma siitä että jos eksä saa lapsen nykyisen kanssa niin meidän yhteisen hylkää heti... niin kiikun kaakun on nytkin ettei hylkää
no tollanen mies kyllä hylkää sit mahdolliset tulevatkin lapsensa... :(
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja näin on:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja heppu:
Luulen, että se haluaa tutustua vauvaansa ja ehkä sillä äidillä (niillä molemmilla) on rankkaa sen vauvan kanssa, ettei jaksa esitellä sitä. Oottakaa nytte iha rauhassa. Kyllä ne sitte esittelee ku on valmiita. Siihen voi mennä useampia kuukausi. En usko, että isä on hylännyt muita lapsiaan, mutta tosiaan kannattaa nyt vaan odotella, kyllä se sitte soittelee kuten lupasi.
Ja sekö oikeuttaa unohtamaan entisen liiton lapset, kun olisi rankkaa? Ja varmasti ihan niinkin rankkaa että lapsilleen ei voi edes soittaa?? Haloo.
Voi voi kyllä (SÄ) lapset jäitte nyt toiseksi. Taidat vaan itse olla siellä säikkynä kun ex sai uuden ihanan vauvan....
Kyllä, voin myöntää olevani peloissani.

Mutta toinen olen ollut jo vuosia, se ei rassaa lainkaan. Lasten takia rassaa, kyllä.
 
Exällä
Uusien lasten myötä kiinnostunut vanhimpaan eli meidän liitostamme syntyneeseen on vähentynyt huomattavasti. Ei pidä aina lupauksiaan siitä milloin soittaa, tapaamiset ovat vähentyneet jne. Ei toisaalta haittaa minua laisinkaan, kun mies on hieman hankala tapaus.
 
huh
Siis, miten voi isä tai äiti unohtaa oman lapsensa?? En ymmärrä enkä halua uskoa että noin tunneköyhiä ihmisiä on olemassakaan. Ja todellakin, kyllä isä varmaankin jaksaa soittaa vaikka uusi vauva onkin syntynyt. Taitaa se uus avokki olla vastaan ex lapsia :(
 
voiei
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Kirjoita sen naamakirjaan taululle, että vanhemmat lapset kokevat isänsä hyljänneet heidät. Ehkä sosiaalinen häpeä saisi ottamaan yhteyttä?
Eiiihhhh, en suosittelisi. Jos ilkeisin poistaisin ystävistä kaikki pässit jotka ratkovat kummallisia ongelmiaan facebookissa. On sen sortin päivityksiä aikuisilla ihmisillä, että inhottaa.
¨
Ketään ei kiinnosta sekaantua toisten huoltajuus ja parisuhdekiistoihin. Lapsellista ja ärsyttävää.
 
Yhteistyössä