Miten teidän talous kestää tämän nykytilanteen?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Järkyttävät hinnannousut monissa eri asioissa on pistänyt ainakin meidän talouden todella tiukoille. Oli sinällään hyvä, että saimme taloutemme tasapainoon 2 vuotta sitten - 5 vuoden takainen tilanne ei olisi kestänyt tämmöistä hinnannousua.

Tietty mua harmittaa kun vuosi sitten saimme 500 euroa säästöön kuussa. Ajattelin, että sillä rahalla sitten tehdään matka kun kunnolla korona päättyy. No nyt ei mee ees plusmiinusnolla, joten joudutaan syömään säästöjä. Kohta nousee lainaeräkin, varmaan 100 tulee enempi kuussa maksettavaa.
 
Kyllähän se kestää, vaikka esim. aika paljon sijoitusten arvo laskenut. Onneksi osa tuli myytyä jo viime vuonna, mutta kirpaisee se silti. Olen pistänyt hyllylle ainakin tuon asuntoauton hankinnan. Osin siksi, että eipä sitä kummiskaan ehtisi niin paljoa reissata, että hankinnassa olis mitään järkeä. Vuokrataan sitten 1-2 viikoksi.

Mutta onhan tää menojen kasvu hurjaa ja kieltämättä tulee mieleen, että monen perheen on pakko olla taloudellisesti tosi tiukoilla. Jos on lainat suunnilleen tapissa, niin aika hurjaksi menee.
 
vierailija
Kannattaa suhteuttaa asioita. Ollaan onnellisia siitä, että Suomessa on toistaiseksi rauha maassa. Tietenkin hinnannousut harmittavat. Eläkeläisenä on aikaa kierrellä kaupoissa ja ostaa halvinta mitä kaupasta löytyy. Minulla nuukailu on aina ollut verissä.
 
vierailija
Ei ole välitöntä ongelmaa, onneksi, mutta kyllähän sen huomaa joka kerta kun käy tankilla tai kaupassa. Jos budjetti olisi satasesta kiinni, niin paukkuisi iloisesti. Sääliksi käy niitä, joilla talous on viritetty ihan äärimmilleen jo ns. hyvinä aikoina. Toivottavasti ihmisillä on edes mahdollisuus tehdä välillä ylityötä tjms.
 
vierailija
Kun asuu maalla ei arkielämä ole juurikaan muuttunut miksikään. Tankilla käydään kerran kuukaudessa ja kaupoilla kerran viikossa. Koronan vuoksi ei liikuta muualle kuin lähimetsään ja kasvimaalle. Jos energian hinta nousee niin poltetaan takkoja enemmän ja kierretään patterit kiinni ja katkaistaan kiertovesipumppu.
Ruoassa huomioidaan tarjoukset ja pakastetaan. Saunotaan pihasaunassa ja käytetään sadevettä peseytymiseen.
 
vierailija
Korot ovat lähteneet nousuun ja se tietää asuntojen pakkomyyntejä.
Ei suuressa mittakaavassa ellei samaan aikaan tule lama ja massatyöttömyys, mistä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin, työllisyyslukemat ovat erittäin hyvällä mallilla. Koronnousu ja inflaatio (ei toki näin kova) ovat toivottavia ilmiöitä taloudessa. Jos ja kun tästä sodan aiheuttamasta alkuinnostuksesta palataan normaalitasolle, talous on paremmalla mallilla kuin nollakorkojen aikaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Korot ovat lähteneet nousuun ja se tietää asuntojen pakkomyyntejä.
Tällä hetkellä arvio on, että euribor nousee vuoden loppuun mennessä 1,5%. Asuntolainaa hakiessa stressitesti tehdään 6% korolle. Eli periaatteessa ihan hirveästi ei pakkomyyntejä pitäisi näkyä. Asuntolainaa voi myös järjestellä uudelleen tai sopia maksuvapaista. Eli veikkaan suurimman osan selviytyvän asuntolainoistaan.
Ei kannata lietsoa turhaa paniikkia ihmisiin.
 
Järkyttävät hinnannousut monissa eri asioissa on pistänyt ainakin meidän talouden todella tiukoille. Oli sinällään hyvä, että saimme taloutemme tasapainoon 2 vuotta sitten - 5 vuoden takainen tilanne ei olisi kestänyt tämmöistä hinnannousua.

Tietty mua harmittaa kun vuosi sitten saimme 500 euroa säästöön kuussa. Ajattelin, että sillä rahalla sitten tehdään matka kun kunnolla korona päättyy. No nyt ei mee ees plusmiinusnolla, joten joudutaan syömään säästöjä. Kohta nousee lainaeräkin, varmaan 100 tulee enempi kuussa maksettavaa.
Kyllä se kestää. Ainakin itselläni varaa muuttaa myös omia kulutustottumuksia.
 
vierailija
Kun asuu maalla ei arkielämä ole juurikaan muuttunut miksikään. Tankilla käydään kerran kuukaudessa ja kaupoilla kerran viikossa. Koronan vuoksi ei liikuta muualle kuin lähimetsään ja kasvimaalle. Jos energian hinta nousee niin poltetaan takkoja enemmän ja kierretään patterit kiinni ja katkaistaan kiertovesipumppu.
Ruoassa huomioidaan tarjoukset ja pakastetaan. Saunotaan pihasaunassa ja käytetään sadevettä peseytymiseen.
Tiettyjen elintarvikkeiden hinnat sekä polttoaineen hinta on noussut huomattavasti. Kyllä se sunkin arjessa näkyy, vaikka missä perämettässä työttömänä omassa kuplassa asuisit.
 
vierailija
Ei kestä. Yrityksen tuotto miinuksella tällä hetkellä, keväällä siihen käytettiin omat säästöt, nyt otettiin käyttöluotto (halpa korko ja perusmaksu vain käyttökuukausilta). Ittelle maksan palkkaa bruttona vain 1500e/kk. 3 lasta on. Mies saa onneksi muusta työstä nettona yli 2000e/kk ja auttelee minua ilmaiseksi.
Toivomme että ala alkaa taas tuottamaan, merkkejä siitä on jo ilmassa, siksi ollaan toiveikkaita eikä olla vielä lopetettu toimintaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Ei suuressa mittakaavassa ellei samaan aikaan tule lama ja massatyöttömyys, mistä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin, työllisyyslukemat ovat erittäin hyvällä mallilla. Koronnousu ja inflaatio (ei toki näin kova) ovat toivottavia ilmiöitä taloudessa. Jos ja kun tästä sodan aiheuttamasta alkuinnostuksesta palataan normaalitasolle, talous on paremmalla mallilla kuin nollakorkojen aikaan.
Korkojen nousu aiheuttaa ongelmia myös yrityksille ja siitä lähtee liikkeelle itseään ruokkiva pahankierre.
 
vierailija
Tiettyjen elintarvikkeiden hinnat sekä polttoaineen hinta on noussut huomattavasti. Kyllä se sunkin arjessa näkyy, vaikka missä perämettässä työttömänä omassa kuplassa asuisit.
Ostin vähän käytetyn (3×) yleiskoneen, olen ryhtynyt leipomaan patongit ja sämpylät itse. Leipäkin on tosi kallista reikä edes maistu kunnon leivälle. Olen elämäni aikana harrastanut leipomista aika paljon, vanha Kenwood- yleiskoneen lakkasi toimimasta 10 vuotta sitten. Mutta tämäkin on kuin polkupyörällä ajo kun on kerran opetellut, niin aina pysyy Taito tallessa.
 

Yhteistyössä