miten te yh:ksi jääneet olette kestäneet tämän yksin olon?

etenkin viikonloput on kamalia,varsinkin nää illat.kaikki muut viettää perheiden/poikaystävien kanssa aikaa ja itse tuntuu että on ihan yksin,vaikka lapsi onkin seurana.

kamala ikävä eksääkin vaikka tiedän että ero oli ainoa vaihtoehto...
itkettää vaan tämmönen...

 

{hali}

Aikaa myöten siihen tottuu.

 

Minä olennyt ollut lähes 2v yksin ja aluksi oli todella tyhjä olo, mutta nykyään mun elämä on niin hektistä, että en osaa edes kaivata mitään. Hyvin harvoin tulee sellainen olo,että olisi kiva jos vierellä olisi joku.

 

No alkuun tietysti oli hankalampaa. Kun siitä rakkaudesta pääsee yli/eteenpäin, niin alkaa viihtyä itsekseenkin.

 

Siihen yksinoloon ja vapauteen tottuu kyllä oikeen hyvin.

 

Aika tekee ihmeitä.

 

mullakin on kavereita ja säännölliset harrastukset,muttei ne auta tähän yksinäisyyteen,ainakaan vielä.
tuntuu pahalta kun eksä hilluu paljon joka paikassa ja näyttää päässeen hyvin eteenpäin ja minä olen tämmönen onneton yksinäinen...

 

[QUOTE="alkup.";25744131]mullakin on kavereita ja säännölliset harrastukset,muttei ne auta tähän yksinäisyyteen,ainakaan vielä.
tuntuu pahalta kun eksä hilluu paljon joka paikassa ja näyttää päässeen hyvin eteenpäin ja minä olen tämmönen onneton yksinäinen...[/QUOTE]

Älä jää yksin murheinesi, temmo itselle aikaa ja lähde sinäkin tuulettumaan. En nyt tarkoita että hirveesti pitäisi bilettää, pelkkä kahvilla käynti tai ulkona syömässä ystävän kanssa tekee ihmeitä. Ja tosiaan, aika auttaa ja kun totut olemaan yksiksesi, et edes muista millaista juuri nyt olikaan.

 

Älä vertaa itseäsi eksään ja sen menemisiin.

Keskity nauttimaan lapsesi seurasta.

 

En ole koskaan jäänyt yhooksi vaan halusin olla sitä. En ole kyllä koskaan tuntenut oloani yksinäiseksi silloin. Nauti vain elämästäsi ja rakenna se sellaiseksi kuin itse haluat Aika unohtaa menneet.

 

exän tekemiset on viimeinen mistä pitää välittää! mie nautin oikeastaan yksinäisistä viikonlopuista kun lapset ovat isällään, välillä yksinäisyys kyllä painaa todella pahasti, mulla ei ole yhtään ystävää tällä paikkakunnalla jos sattuisi menojalkaa vipattamaan ja yksin ei osaa lähteä mihinkään! Vaan elämä muuttuu vuosien saatossa, eihän sitä tiedä missä on vaikka vuoden päästä, pitäis osata nauttia niistä tämänhetkisen elämän positiivisista puolista

 

Varmaankin aikaa myöten tosiaan totut. Mulla on niin monta lasta, etten tunne oloani käytännössä yksinäiseksi. Ainoat omat hetket on arkisin, kun herään puoli kuudelta. Aikuista juttukaveria tosin silloin tällöin kaipaa.
Olisiko sinulla ystäviä tai sukulaisia, joita kutsuisit vaikka viikonloppukylään. Ja voihan jossakin olla joku toinen yh, joka painiskelee saman asian kanssa.

 

Yksin 4 lapsen kanssa. En enää edes kaipaa ketään, lapset täyttävät päiväni. Nautin illasta kun pienimmät nukkuvat niin saan rauhassa lukea tai katsoa telkkaria...niitä pieniä arjen nautintoja

 

Tuttua on. Jotakin kivaa miettimistä vaan itselle, muutakin kuin lapsi. Ite luen naistenlehtiä, herkuttelen, kuuntelen musiikkia, olen netissä. Välillä myös kyllä tuskailen tätä tilannettani.

 

Miulla auttoi pahimman yli vertaistuki. Välillä kyläilyviikonloppuja puolin ja toisin muiden vastaavassa elämäntilanteissa olevien kanssa. Oli ihanaa jakaa arkea ystävän kanssa, kokkailla yhdessä ja hoitaa lapsia. Ja sitten taas välillä oli oikein mukavaa olla ihan vaan keskenäänkin lasten kanssa. Aika parantaa.

 

Aika tekee ihmeitä. En huolisi tähän ketään häiritsemään minua. Nautin omasta vapaa-ajastani ja varsinkin illoista kun lapset nukkuu. Entisestä elämästä en kaipaa mitään.

 

No jos meittii, että yksin minä parisuhteessakin olin kaikki viikonlopun illat, niin suorastaan nautin tästä olostani! Onpahan yksi huoli vähemmän, kun ei tarvi meittiä mitä tapahtuu, kun ukko reissuiltaan kotio palaa... Niin ja onhan se vähän asennekysymyskin...

 

Välillä ottaa päähän ihan suunnattomasti, ja sitä turhautuu, kun ei osaa tehdä tiettyjä juttuja.
Halipula on ihan mielettömän pahana, eikä niistä yhden illan jutuista saa mitään irti.
Eilen kävin työkavereiden kanssa vähän after work- meiningillä stadissa, ja tämä päivä on mennyt ihan yksin kotona.
Nautin yksin olemisesta yleensä, eipähän tarvitse miellyttää ketään.

 

Oi miten nautin tästä yksinäisyydestä tai siis siitä, että olen itse oman onneni tai onnettomuuteni "herra"!
Olin jo niin monen vuoden ajan avioliittomme aikana henkisesti yksin ja raunio, että kaikki tämä yksinvietetty aika on ollut eheyttävä kokemus.
Erosta ei ole kovin kauaa aikaa, mutta en varmasti ala ainakaan exää ikävöimään.
Asian tekee kovin helpoksi myös se, etteivät lapsetkaan ikävöi isäänsä.
Kun lapset nukahtaa saan itse määrittää tekemiseni ja tekemättä jättämiseni, on aikaa miettiä ja suunnitella tulevaisuutta ja eheyttää omaa minäkuvaansa.
Vielä kun saan kaikki käytännönasiat ja raha-asiat raiteilleen, niin mikäs tässä ollessa <3
Häikäisevä tulevaisuus edessä
Voimia Sinulle ja toivottavasti ikävä ja yksinäisyys helpottavat pian!

Kyllä minäkin ystäviäni kaipaan, tosin nyt eron jälkeen olen saanut heitäkin tavattua enemmän, kuin viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhteensä!

 

kaipa se aika parantaa.eksä ei oikein lapeemmekaan jaksa keskittyä niin jo sekin tuntuu pahalta,eikä ota enää öiksikään että minä johonkin pääsisin...
nää illat on aina vähän pahempia kun ei ketään kenen kainalossa olla.en ole koskaan nauttinut yksinolosta,nyt on sitten "harjoiteltava" sitäkin