Miten te reagoitte/mitä ajattelette, jos kuulette että uudella tuttavuudella on sairas lapsi?

[harmaana]

Tarkoitan siis tilannetta, jossa tutustutte uuteen ihmiseen ja ehkä myös hänen lapsiinsa, ja sitten kuulette että tämän ihminen lapsi on pitkäaikaissairas?

Meillä on sellainen tilanne, että meillä on myös sairas lapsi. Hän on ollut sairautensa vuoksi hengenvaarassa, ja varmaan tulee olemaan vielä monta kertaa elämänsä aikana. Mutta nyt hän voi ihan hyvin, eikä muut yleensä huomaa että hän ei ole perusterve. Eli kyse on kuitenkin vaikeasti sairaasta lapsesta, jolla nyt on oikein hyvä vaihe päällä ja toivon tietenkin, että se tulee kestämään pitkään.

Minulla on vaan ollut niin paljon hassuja tilanteita tähän liittyen. Olen tutustunut uusiin perheisiin, lähinnä äiteihin lapsineen. Joskus olen heti kertonut, että mikä meidän lapsen tilanne on, mutta silloin tuntuu siltä että ihmiset suhtautuvat meihin jotenkin kummallisesti. En tiedä, että ajatteleeko he että minä odotan jotain erityiskohtelua ja kerron siksi, vai mistä on kyse. En ole kehdannut itse kysyä heiltä, että miksi eivät halua olla sitten enää tekemisissä. Olen siis vaan ihan kertonut, että meidän lapsella on tälläinen tilanne, en ole sen kummemmin tilittänyt jos kukaan ei ole kysynyt tarkempaa, eikä kukaan yleensä ole kysynytkään.

Sitten ole tehnyt myös niin, että en kerro asiaa heti, vaan sitten kun se tulee jostain syystä muuten luontevasti esille. Jos vaikka minulta kysytään jotain, johon liittyy sitten tämä lapsen tilanne tai jotain vastaavaa. Silloin sitten olen sanonut esimerkiksi että ei lapsi ole aloittamassa päivähoitoa, kun hänellä on tälläinen ja tälläinen, tai että emme käy neuvolassa koska häntä tutkitaa muualla ja niin edelleen. Enkä minä oikein tiedä, että mitä ihmiset siitäkään ajattelevat, kenelläkään ei oikeastaan ikinä ilmekään värähdä, eikä kukaan vahingossakaan kysy yhtään mitään sen tarkempaa, ja kun kukaan ei kysy, niin en minä sitten viitsi alkaa heitä rasittaa kertomallakaan. Enkä kehtaa kysyäkään, että mitä heidän päässään liikkuu. Jotenkin itse kuvittelisin, että edes kulmakarvani nousisi jonkun kertoessa että lapsi on sairas tai että olisin niin utelias, että haluaisin tietää miten lapsi voi juuri silloin tai että miten se sitten elämään vaikuttaa.

Kukaan ei kuitenkaan ikinä kysy mitään, eikä kommentoi mitenkään, eikä ilmekään värähdä. Kumpi tapa teistä on parempi, että kerron heti suoraan vai että ajan kuluessa jos tulee jotain asiaan liittyvää puheeksi? Ja mitä te ajattelisitte kun joku uusi tuttavuus kertoisi teille tälläisestä?

 

[Surina74]

No mä en ajattele mitään, varmaan kyselisin kovasti. Olen hoitanut työkseni pitkäaikaissairaita lapsia, niin ei se ole mitään ihmeellistä, että lapsella voi olla jokin sairaus.

 

[XXS]

Meille tuli uusi työntekijä, joka heti eka päivänä kertoi minulle downin syndroomaa sairastavasta lapsestaan. Jonkin verran kyselin, miten hän poikkeaa ns. normaalista lapsesta ja miten erilaiset asiat ovat sujuneet. Mielestäni tilanne oli ihan mutkaton ja usein saamme vedet silmissä nauraa, kun työkaveri kertoo tämän lapsensa edesottamuksista. Toki yritämme tuke häntä silloin, kun on kyse jostain hankalasta asiasta kuten lapsen sydänleikkauksesta, joka on tulossa pikapuoliin.

 

[mami]

meilkin pitkäaikais sairas,eli henki kulkee nyt kun kaikki mahdollinen tehtiin... meil ainakin niin harvinainen juttu et kyl on olleet äimän käkenä kun olen uusille tutuille ruvennut sitten jossakin vaiheessa paljastamaan saloja...

 

[harmaana ap]

meilkin pitkäaikais sairas,eli henki kulkee nyt kun kaikki mahdollinen tehtiin... meil ainakin niin harvinainen juttu et kyl on olleet äimän käkenä kun olen uusille tutuille ruvennut sitten jossakin vaiheessa paljastamaan saloja...

Meilläkin on kyse harvinaisesta sairaudesta/tilanteesta, eli eipä sitä oikeastaan juuri kenelläkään ole mitään tietoa tavallisesti ellei jotain ihan utopistista. Mutta kukaan ei oikein kysele mitään koskaan, ja minä vaan mietin että eivätkö he kehtaa kysyä vai eivätkö he halua kysyä, ja että pitäisikö minun sitten itse kertoa enemmän vai vähemmän?

Ja että missä välissä minun kannattaa asia ottaa esille, kun yleensä sen joudun jossain vaiheessa kuitenkin ottamaan esille. Että onko oudompaa, jos kerron heti vai onko outoa, jos en ole vaikka kertonut sitä vielä kuukauden kestäneelle tuttavuudelle?

 

[vieras]

En ajattelisi ainakaan niin, etten voisi tekemisissä olla. Luultavasti kiinnostaisikin kuulla tilanteesta. Sitten olisi eri asia, jos kyseessä olisi mahdollinen tuleva miesystävä, joka siis olisi eronnut ja joutuisi kuitenkin sairaan lapsen vuoksi olemaan tiiviisti yhteydessä exäänsä ym.

 

[Kärsäpärstäinen]

Mä en ainakaan kerro enää kenellekään yhtään mitään |O
Kun joko teeskennellään että mä en ole sanonut yhtään mitään koko asiasta tai sitten töllötetään ja arvuutellaan omassa kuppikunnassa sitä mistä se sairaus johtuu.

 

[Dietorelle]

luulen etteivät kehtaa kysyä ettei sano mitään väärin ja loukkaa. ja siksi ehkä ne tapaamisetkin jää kun halutaan välttää ettei vaan päästä suustaan mitään sammakoita.

:hug: teille. minäkin varmaan kyllä kyselisin jotain taudista. ehkä silti ihan huomaamattaan käyttäytisi varsinkin lasta kohtaan erillailla. en tiedä. ei ole tuttuja joilla olisi sairas lapsi

 

[harmaana ap]

Minua alkaa vaan jo itseäni harmittaa, kun ei ole ystäviä joiden kanssa viettää aikaa Olemme siis muuttaneet uudelle paikkakunnalle, eikä minulla ole täällä tuttuja jotka tuntisin jo siltä ajalta, kun ei ole ollut lainkaan lapsia tai ainakaan tätä sairasta lasta. Vanhojen kavereiden luo taas on niin pitkä matka, että ei voida usein tavata :/

 

[Kreecher]

Minä varmaan kyselisin kyllä lapsen tilanteesta, jos näyttäisi siltä, että lapsen vanhemat haluavat siitä puhua. Tuleehan noita lasten kuulumisia vaihdettua muutenkin ja pitkäaikaissairaus on sellainen asia, joka vaikuttaa lapsen elämään. Jotenkin se puhumatta jättäminen sivuuttaisi ehkä muitakin juttuja...

Voi olla, että ap:n tapauksessa ihmiset ovat jääneet miettimään, onko asiasta sopivaa esittää kysymyksiä. Luontevinta on varmaan kertoa uudelle tuttavuudelle sairaudesta silloin, kun se jotenkin keskusteluun liittyy. Kannattaa ehkä kertoa ne "perusjutut" itse, jotta tuttava tietää, että sinusta on ok puhua asiasta.

 

[harmaana ap]

Mä en ainakaan kerro enää kenellekään yhtään mitään |O
Kun joko teeskennellään että mä en ole sanonut yhtään mitään koko asiasta tai sitten töllötetään ja arvuutellaan omassa kuppikunnassa sitä mistä se sairaus johtuu.

Onko sulla sitten sellainen tilanne, että pystytte olemaan ihan hyvin muiden ihmisten kanssa tekemisissä ilman että tarvii ottaa asiaa esille lainkaan? Kun tuntuu, että viimeistään siinä vaiheessa kun toiset sanoo, että olis nyt vesirokkoa siellä ja siellä tarjolla, niin pitää kertoa että meille sitä ei sais nyt tulla.

 

[PulttiBois]

Voi olla, että ap:n tapauksessa ihmiset ovat jääneet miettimään, onko asiasta sopivaa esittää kysymyksiä. Luontevinta on varmaan kertoa uudelle tuttavuudelle sairaudesta silloin, kun se jotenkin keskusteluun liittyy. Kannattaa ehkä kertoa ne "perusjutut" itse, jotta tuttava tietää, että sinusta on ok puhua asiasta.

samaa mietin myös. =)

 

[tytönjapojanmamma]

Meille on viimeaikoina selvinnyt, että kuopuksemme on erityislapsi (tietyllä tapaa) Ei ole ehkä varsinaisesti sairas, mutta kuitenkin. Asiaa ei huomaa päällepäin ihan heti, mutta sitten jos ollaan pitemmän aikaa tekemisissä niin huomiota herättää se että lapsi ei puhu ja on omissa oloissaan. Kyllä olen sitten kertonut, että lapsella on tämä ja tämä. kerron sitten kun on luontevaa, en ensimmäisenä. kaikki ovat tähän asti suhtautuneet hyvin ja kyselleet sen jälkeen paljon. Kerron sitten lisää niin paljon kun kiinnostaa. Mutta voi olla tietysti erilainen tilanne jos lapsen tila vaihtelee...

 

[Texas Flame]

Mä varmaan ja kyselisin kaikenlaista lapsen sairaudesta ja arjen sujumisesta. Luultavasti nämä ihmiset ei oo oikein osanneet kysyä mitää tai aatelleet, et se ei ehkä ole ns. sopivaa...

 

[harmaana ap]

Voi olla, että ap:n tapauksessa ihmiset ovat jääneet miettimään, onko asiasta sopivaa esittää kysymyksiä. Luontevinta on varmaan kertoa uudelle tuttavuudelle sairaudesta silloin, kun se jotenkin keskusteluun liittyy. Kannattaa ehkä kertoa ne "perusjutut" itse, jotta tuttava tietää, että sinusta on ok puhua asiasta.

samaa mietin myös. =)

Minusta vaan tuntuu, että kun olen kertonut että meidän lapsella on tälläinen tilanne, siis kertonut nimen asialle ja en sitten sen enempää, niin kukaan ei oikein näytä siltä että haluaisi tietää lisää. Ja tiedän, että tuo on varmaan kuitenkin sellainen juttu, että sitä varmaan mielessään miettii ehkä että hui, mitähän tuo meinaa ja pitääkö tuota lasta varoa. Mutta sitten minusta taas tuntuu, että kukaan ei halua että minä jatkan, että siinä sitten kysymättä kertoisin mitä se tarkoittaa meidän arjessa tai mitä se tarkoittaa lapsen kannalta :ashamed:

Voi kun oliskin ajatustenlukija, niin tietäis mitä pitäis sanoa :/ Tai kai se on varmaan niinkin, että jotkut ei halua kuulla, jotkut ei tiedä mitä sanoa, jotkut haluais kysyä mutta eivät uskalla...

 

[Kärsäpärstäinen]

Mä en ainakaan kerro enää kenellekään yhtään mitään |O
Kun joko teeskennellään että mä en ole sanonut yhtään mitään koko asiasta tai sitten töllötetään ja arvuutellaan omassa kuppikunnassa sitä mistä se sairaus johtuu.

Onko sulla sitten sellainen tilanne, että pystytte olemaan ihan hyvin muiden ihmisten kanssa tekemisissä ilman että tarvii ottaa asiaa esille lainkaan? Kun tuntuu, että viimeistään siinä vaiheessa kun toiset sanoo, että olis nyt vesirokkoa siellä ja siellä tarjolla, niin pitää kertoa että meille sitä ei sais nyt tulla.

Mä olen mielummin muiden silmissä hysteerinen pöpökammoinen neurootikko joka ylisuojelee lapsiaan kun selitän miljoonannen kerran sitä miksi sitä ja tätä tautia ei meille saa tartuttaa kun yleensä se ei kuitenkaan mene edes perille vaikka miten vääntäisi. Ja mieluummin mä olen laiska äiti jonka 2,5v lapsi ei osaa käydä potalla eikä syödä kuin mössöjä kuin yritän selitellä miksi em asiat ei ole ihan normaalilla tasolla.

Tietysti sitten jos jotenkin läheisempi tuttavuus on niin pakkohan mun on jotain kertoa, viimeistään siinä vaiheessa kun ipanainen päättää esitellä mahaansa tai mä puen sille korsetin.
Mutta millekään puistotutuille tai muskaritutuille mä en kerro yhtään mitään jos joku ei erikseen hoksaa kysyä.

 

[manta76]

Ihmisiähän ne pitkäaikaissairaatkin on. Ei sillä ainakaan mulle oo merkitystä jos esim pojan joku kaveri tai jonkun uuden tuttavan lapsi on pitkäaikaissairas. Itse varmaan saattaisin korrektisti kysyä jotain jos näyttäisi siltä että lapsen äiti haluaa kertoa asiasta.

 

[vieras]

Ehkä kuulisin sen mieluummin vasta vähän aikaa kestäneen tuttavuuden myötä, ettei heti lyö leimaa koko perheeseen. Varmasti ensin kauhistelisin ääneen ja kyselisin jotain, ja empaattisena ihmisenä surisin tilannetta, mutta eiköhän se siitä sitten ihan tavalliseksi tuttavuudeksi muodostuisi.

 

[harmaana ap]

No jos kerron asiasta uusille tuttavuuksille, niin olisko paras tapa teidän mielestä tehdä niin että sanon mikä lapsella on, ja sitten vaikka sanon, että saa ihan vapaasti kysellä jos haluaa? Vai onko se jotenkin tuputtavaa? Kun sekin tuntuu minusta niin kömpelöltä.

Jos ajattelette siis että itse olisitte siinä tilanteessa, että joku uusi tuttava kertoo teille, että lapsessa on jotain "erikoisuutta"

 

[Dietorelle]

No jos kerron asiasta uusille tuttavuuksille, niin olisko paras tapa teidän mielestä tehdä niin että sanon mikä lapsella on, ja sitten vaikka sanon, että saa ihan vapaasti kysellä jos haluaa? Vai onko se jotenkin tuputtavaa? Kun sekin tuntuu minusta niin kömpelöltä.

Jos ajattelette siis että itse olisitte siinä tilanteessa, että joku uusi tuttava kertoo teille, että lapsessa on jotain "erikoisuutta"

musta olis ihan hyvä sano että asiasta voi ihan vapaasti keskustella,ettei ole mikään tabu.

 

[melle]

Mä olen ihan avoimesti kertonut, koska vastikään viime viikolla mm. lastenlääkäri väitti minulle kivenkovaan, että minun lapseni hoito tehdään nukutuksessa ja lasta ei nyt flunssaisena saa nukuttaa... Siinähän minä sitten intin vastaan, että ei muuten nukuteta, kun ko. homma kestää 10 minuuttia ja joka kerta olen ollut paikan päällä. Eli jos näistä harvinaisista jutuista ei tiedä edes kaikki lääkärit, niin miten sitten tavan pulliaiset, jollei kerro. Tietenkin taas suhtautuminen on asia erikseen....

 

[Kärsäpärstäinen]

Jos ajattelette siis että itse olisitte siinä tilanteessa, että joku uusi tuttava kertoo teille, että lapsessa on jotain "erikoisuutta"

Mua se ei erityisemmin hetkauttaisi kun mä olen 15-vuotiaasta asti ollut tekemisissä lähinnä erityislasten kanssa jos ei satunnaisia päiväkoti ja leikkipuistotöitä lasketa.

 

[Minerva McGarmiwa]

Lähinnä toivoisin kuulevani asiasta suht pian ja riippuen sairaudesta niin jonku ohjeistuksen et miten pitää toimia jos esim sairauteen kuuluu kohtauksia tms. Samoin varmaan tarjoisin apua jos on tarvis esim lastenhoidossa jos yhden kans joutuu sairaalaan ja muille ei ole hoitajaa yms.

Ei se sairaus koko perhettä määritä eikä saa olla este ystävyydelle/tuttavuudelle jos sellaseks tilanne muutenkin kehittyis.

 

[Winnie the Pooh]

No ehkä olen vähän kummallinen, mutta en osaa kauhistua tmv. Toki toivoisin, että kaikki saisi olla terveitä, mutta jotenkin tunnen suurta välittämistä ja rakkauttakin sairaita ja vammaisia kohtaan. Etenkin jos kyse on lapsesta. :heart:

 

[ap]

Jos ajattelette siis että itse olisitte siinä tilanteessa, että joku uusi tuttava kertoo teille, että lapsessa on jotain "erikoisuutta"

Mua se ei erityisemmin hetkauttaisi kun mä olen 15-vuotiaasta asti ollut tekemisissä lähinnä erityislasten kanssa jos ei satunnaisia päiväkoti ja leikkipuistotöitä lasketa.

Mutta suurimmalla osalla ei ole mitään kokemusta erityislapsista, että useimmille se on jotenkin outo asia.

Itse asiassa silloin kun joku on jotain kommentoinut, niin ne on olleet sellaisia ihmisiä jotka on sitten sanoneet vaikka että mun naapurin lapsella on syöpä tai että mun miehen veljellä on kehitysvammainen lapsi.