Miten te naiset reagoitte miehenne lähtöön /lähtöaikeisiin?

[vieras]

Tuli mieleen tosta aloituksesta, jonka raskaana oleva oli laitanut miehensä tesktiviestiin ja jättöaikeisiin liittyen... Mulla kans mies sanoi pe kunnon riidan päätteeksi, että on onneton minun takiani ja ettei välitä musta enää. Lähti siis, osaksi mun pyynnöstä, vanhempiensa luokse ovet paukkuen.

Ensin olin vihainen ja yllytin, pe iltana jo tosi ikävissäni ja itkin. Eilen myös hirmunapealla mielellä ja sanoinkin hänelle, et ymmärrän jos on masentunut ja ollaan kyllä lapsien kanssa tukena täällä ja että on rakas meille, kaikesta huolimatta. Mut tänään on mullakin jo mieli muuttunut ja nyt olen taas vihainen, että kehtaa sanoo mulle noin... Onko tää ihan normaalia että tunteet heittelee näin laidasta laitaan? Ihan pelottaa miksen ole enää surullinen vaan ennemminkin vihainen kaikesta... Sekavaa, huoh.

Miten on siis oikea tapa reagoida ja käsitellä asioita, ettei ne mene enää pahemmaks? Auttaako ystävällisyys ja lupaus olla miehen tukena kaikesta huolimatta vaikka ilkeitä asioita sanookin vai pitääkö ajaa ulos ovet paukkuen, tyyliin että "mullehan et tommosia sano" jne.?

 

[Wide]

Mä ajaisin pihalle ja haukkuisin
Jos ei halua niin ei halua,varmasti olisin surullinen mutta ei ihmistä voi muuttaa

 

[dobberi]

tyyliin että "mullehan et tommosia sano" jne.?-tämä tapa mun mielestä on ainakin lapsellinen |O Jos on lapsia ja perheessä ei ole esim.väkivalat,pettämistä,dokaamista niin yrittäisin ainakin itse vielä.

 

[ViVa]

tyyliin että "mullehan et tommosia sano" jne.?-tämä tapa mun mielestä on ainakin lapsellinen |O Jos on lapsia ja perheessä ei ole esim.väkivalat,pettämistä,dokaamista niin yrittäisin ainakin itse vielä.

ai vaikka toinen sanoo ettei susta enää välitä???
Miten siinä muka voi jatkaa vaikka ei noita mainitsemias asioita oliskaan..

ja ap,varmasti on normaalia että tunteet heittelee. eikä sun tod. tartte tollasta ottaa vastaan!

 

[dobberi]

tyyliin että "mullehan et tommosia sano" jne.?-tämä tapa mun mielestä on ainakin lapsellinen |O Jos on lapsia ja perheessä ei ole esim.väkivalat,pettämistä,dokaamista niin yrittäisin ainakin itse vielä.

ai vaikka toinen sanoo ettei susta enää välitä???
Miten siinä muka voi jatkaa vaikka ei noita mainitsemias asioita oliskaan..

ja ap,varmasti on normaalia että tunteet heittelee. eikä sun tod. tartte tollasta ottaa vastaan!

Juu,välillä kun oikein pinna mennyt niin tulee sanottua vaikka mitä vaik ei sitä oikeesti tarkoita,et semmosta

 

Mä ajaisin pihalle ja haukkuisin
Jos ei halua niin ei halua,varmasti olisin surullinen mutta ei ihmistä voi muuttaa

Miksi aina miehen pitäisi lähteä?

 

[ap]

Miten teillä muilla on sitten ne tilanteet edenneet ja lopultä päättyneet? Auttaako parin viikon huilitauko eri osoitteissa jos ei yhdessä tulee vaan riitaa..?

 

[Wide]

Ei aina vaan silloin jos haluaa itse pois suhteesta niin eiköhän mene noin luonnollisimmin.

 

[NeitiNasu]

Mun mielestä näitä onnettomia tunteita kyllä tulee ja menee, mutta ei olisi ehkä ihan aiheellista sotkea siihen välittämisiä... Ainoa mistä suuttuisin, olisi ehkä se. En kertakaikkiaan usko että voi lakata välittämästä ihmisestä, jonka kanssa elää ja on tekemisissä päivittäin.

 

[ap]

Mun mielestä näitä onnettomia tunteita kyllä tulee ja menee, mutta ei olisi ehkä ihan aiheellista sotkea siihen välittämisiä... Ainoa mistä suuttuisin, olisi ehkä se. En kertakaikkiaan usko että voi lakata välittämästä ihmisestä, jonka kanssa elää ja on tekemisissä päivittäin.

Samaa mieltä. En ole itsekkään super-onnellinen ollut enää hetkeen mutta kyllä miehestä kuitenkin välitän paljon, tilanne on vaan nyt mikä on ja työtä tekemällä se siitä kyllä parantuisi. Niin on käynyt ennenkin, meillä on pitkähkö suhde takana ja monenlaisia vastoinkäymisiä tullut vastaan. Joskus on tuntunut ennenkin että ihan sama ja ei jaksa enää mutta kuitenkin ollaan sitten rakastuttu uudestaan...

 

[vieras]

Joskus ennen lapsia mies joka riiden päätteeksi keräsi kassin vaatteita ja lähti. Yleensä muutamaksi päiväksi vanhempiensa luo. Aluksi olin tosi surullinen ja ahdistunut noista tilanteista mutta loppujen lopuksi aina vilkutin iloisesti, että tervemenoa mut pliis, ÄLÄ tule takaisin. Ja takaisin se ryömi joka kerran anteeksipyydellen ja rakkauttaan vannoen. JOS olisin ollut fiksu nainen, olisin jo sen ekan lähdön jälkeen vaikka vaihdattanut lukot tai muuttanut itsekin jonnekin muualle. Mulla on tosi rankka lapsuus, takana henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Tunnen syyllisyyttä ja vastuuta kaikkien muiden tyytyväisyydestä. Ja itsekkyys purkautuu sitten lopulta väärällä tavalla. En osaa olla terveellä tavalla itsekäs ja ottaa omaa aikaani jne. Ja mieheni tietää tämän oikein hyvin.

Raskaaksi tulin vähän vahingossa erään jakson aikana kun hän taas oli lähtenyt. Jatkettiin yhdessä mutta... Fiksumpaa olisi ollut pitää lapsi yksin. Hän sanoo kiukuspäissään mitä sattuu (mulle) mutta minä en pysty heikon itsetuntoni kanssa niitä unohtamaan. Ihan huippuja ovat "sun luokses palaaminen oli elämäni suurin virhe" (kiitos, en pyytänyt sinua takaisin) ja "vttu kun lentokoneetkaan ikinä putoa sillon kun pitäis" (olin palannut siis koneella työmatkalta).

Olemme lähinnä lasten takia yhdessä, en pysty häneen ikinä enää täysin luottamaan. En pysty tässä suhteessa olemaan täysillä mukana. Erosta puhuttaessa hän sitten surkuttelee itseään miten tulee jossain vuokraluukussa ikuisesti unohdettuna lojumaan. Odotan ja toivon, että löytäisi edes jonkun muun. Edes pettäisi, silloin mulla olisi järkevästi perusteltu syy heittää se pihalle... Raukkamaista mutta odotan, että tuo tekee itse ratkaisunsa.