Miten te muut kotiäidit jaksatte noita n. 2,5-vuotiaita riviöitänne??

["Miisa"]

Siis olinhan mä toki kuullut uhmaiästä ja luulin sen alkaneen jo n. puoli vuotta sitten, mutta että tällaista... OMG! Koko päivä yhtä kinaamista ja rääkymistä; milloin syömisestä, milloin unille menosta, milloin ulos otettavista leluista, milloin mistäkin... Mä en millään meinaa jaksaa, ja kun hermostun (ja huudan), niin nykyään poika vaan nauraa sille!! Ja nyt on keksinyt viimeisimpänä mun nuolemisen (!), kun tietää että sillä saa mut raivon partaalle. Aamulla kun herää, niin tulee herättämään mut sillain et saattaa nuolla naamaa tai kättä, mutta isälleen ei koskaan näin tee. Siis ihan kuin joku koira, ja toi saa mut aina hermostumaan, niin ällöttävää se on. Ja sitten esim. tänään myös läpsi mua ja yritti tökätä sormella silmään kun vartavasten olen sen kieltänyt. Se ei vaan usko!! Vinkkejä, miten jaksaisin tuon kanssa vähän paremmin ja miten saisin pidettyä omat hermot kurissa vähän paremmin?

 

[ruttu]

Odotahan kun kultamurusesi on murrosikäinen, sitten muistelet tuota uhmaikää kaipauksella

 

[ashh]

Kun opettelee ymmärtämään kuinka pieni toinen vielä oikeati on, niin hyväksyy kiukuttelua paremmin. Eihän tuo vielä osaa kovinkaan hyvin itseään ilmaista. Sitten kun rauhoittuu itse, rauhoittuu lapsikin.. ainakin hieman

 

[Moraalinvartija]

Tätä on nyt vähän vaikeaa kuvailla, mutta voisin ehkä verrata sitä meditoimiseen. Olen vuosien varrella opetellut siirtymään sellaiseen tilaan, jossa ikään kuin en ole täysin läsnä, henkisesti. Hermo ei mene
Haittapuolena se, että arjen pyörityksessä ja nopeasti vaihtuvissa tilanteissa siihen ei vaan usein muista asettua, siihen mielentilaan. Mutta sellaisissa ....infernaalisissa tilanteissa toimiva

Ja toisaalta, mitä enemmän niitä lapsia on, niin sitä vähemmän jaksaa edes huomata vaikka joku vähän yrittäisikin härnätä ja epätoivottu käytös jää palkinnotta (=huomiotta).

 

[tytönjapoikienmamma]

Pienten lasten ääretön keskeneräisyys joskus koettelee...en tiedä miten sitä jaksaa, en osaa vastata , jaksaa vaan..

 

[jaksaminen tiukalla]

poika toukokuussa 3

-aamulla ruokapöytään pitää raahata
-pitää syöttää suurimmaksi osaksi kun minulle temppuilee (mummolassa syö itse kyllä)
-pukemisessa temppuilee
-puistosta lähdöstä temppuilee--karkaa, heittäytyy jne. (kukaan muu lapsi ei koskaan tee noin)
-lähikaupassa karkasi taas kärryjen kanssa (autossa avaaa turvavyön)
-sisälle saaminen sama heittäytymiskuvio
-raahata pitää käsienpesulle
-itkee kun otan vaipan ja sanon potalle
-itkee kun sanon et pue itse vaippa ja housut, äiti laittaa nyt ruuan
tänäänkin n. 25 min pelkkää kiukutteluitkua
-tilanne onneksi ruuan jälkeen rauhottui
-joka ruualla temppuilee juomisen suhteen . Äärimmäisyyksiin saakka venyttää ja vanuttaa juomista kunnes ärjäsen.
Muutenkin tuntuu et pitää olla itse tosi vihainne ja ärjyä että uskoo yhtään mitään. Olen ihan ylirasittunut tiukkana olemisesta jo.
Heittelee leluja ja kirjoja ..huomionhakua....tietää ettei saa niin tehdä
jne.

Rangaistusvinkkejä....


tekisi mieli sanoa ettei mennä puistoon jos ei lähde kiltisti , mutta ei kiinnosta koko pv sisällä olla.....

ennen kaikea karkuun juokseminen nyt jo vaarallista.

Mitään ei usko kertakiellolla.

Oikein ilkikurisesti vain katsoo (ihme ettei jo lällätä)....oikein vaahteramäen eemeli

Joka ikiseen asiaan vastaus on ei en halua jne.

Jäähyillä nauraa. Kyselee että voiko mennä itse. Ei pidä rangaistuksena.
Meno on pahentunut vaan puoli vuotta ollut taistoa.

 

["vieras"]

Mulla oli niiin ihanaa kun olin vielä kotona 2,5 veen kanssa...oli toki temppuilua ja kiukutteluakin,mutta enimmäkseen ihanaa. Töissä kiireen keskellä haikeana muistelen.

 

[Pikkuinen Jättiläinen]

Meillä on monesti huomion hakemista nuo "kiusanteot". Tekee tahallaan sellaisia asioita mitkä on kielletty ja varmistaa että vanhemmat huomaavat tilanteen. Tuntuu että oikein odottaa sitä että alan huutamaan ja saa rangaistuksen --> huomiota. Ihan aina ei hermot riitä täälläkään, mutta parhaiten on nyt tepsinyt se kun pysyy itse rauhallisena, ei tee asiasta numeroa (ja siivoan sotkut pois) ja jos mahdollista niin aletaan yhdessä tekemään jotakin muuta jolloin lapsi saa sitä haluamaansa huomiota mutta ei sillä keinolla kun alunperin yritti. Jos tuo onnistuu niin ne tahalliset kiusanteot jää siihen yhteen kertaan, muussa tapauksessa (esim. kun teen ruokaa) tekee uudestaan ja uudestaan niin kauan että minulta palaa käämi täysin.

Noihin heittäytymiseen en osaa sanoa mitään, samaa se on meilläkin kun lähdetään ulos, pitäisi tulla ulkoa sisälle, mennään kauppaan, mennään kaupasta pois jne. Ja nyt on saanut parit huutokohtaukset kaupassa, siinäkin hermoja koetellaan kun itsekin on väsynyt eikä huvittaisi mitään ruokaostoksia tehdä ja miljoona muutakin ihmistä on siinä ympärillä tönimässä kärryineen ja pakko jonottaa kassalle ja lapsi vaan huutaa.

 

["Miisa"]

No olihan joillakin muillakin siis tällaista... Ja tuohon yhteen viitaten: minäkin NAUTIN pojasta ja seurastaan suunnattomasti aina noiden kiukkukohtrausten välillä, mutta kun nyt alkaa tuntua, että se mukava aika on enää vain murto-osa kaikesta ajasta. Tuntuu et mä oon jatkuvasti vihainen ja koko ajan vaan "ei", "älä", "lopeta", "nyt", "RÄYHHH" jne. et harmittaa ihan itteäkin. Ihan kauhea äiti olen, mutta oin toi muksukin kyllä niin rasittava nyt etten tiiä miten jaksan.

 

["Tiina"]

[QUOTE="Miisa";26058002]Siis olinhan mä toki kuullut uhmaiästä ja luulin sen alkaneen jo n. puoli vuotta sitten, mutta että tällaista... OMG! Koko päivä yhtä kinaamista ja rääkymistä; milloin syömisestä, milloin unille menosta, milloin ulos otettavista leluista, milloin mistäkin... Mä en millään meinaa jaksaa, ja kun hermostun (ja huudan), niin nykyään poika vaan nauraa sille!! Ja nyt on keksinyt viimeisimpänä mun nuolemisen (!), kun tietää että sillä saa mut raivon partaalle. Aamulla kun herää, niin tulee herättämään mut sillain et saattaa nuolla naamaa tai kättä, mutta isälleen ei koskaan näin tee. Siis ihan kuin joku koira, ja toi saa mut aina hermostumaan, niin ällöttävää se on. Ja sitten esim. tänään myös läpsi mua ja yritti tökätä sormella silmään kun vartavasten olen sen kieltänyt. Se ei vaan usko!! Vinkkejä, miten jaksaisin tuon kanssa vähän paremmin ja miten saisin pidettyä omat hermot kurissa vähän paremmin?[/QUOTE]

No ku ne on vaan niin ihania <3...varsinkin ku nukkuvat !