V
vieras äiti
Vieras
Pähkäilen täällä sellaista asiaa että miten suhtautuisitte seuraavaan tilanteeseen. Minulla on täällä kylillä tuttu, joka on ihan ok, lapset (2) samanikäisiä kuin meidän lapset. Hän on ihan mukavaa juttuseuraa ja lapset viihtyvät yleensä yhdessä. Olen kuitenkin jo pidempään seuraillut hänen kommenttejaan minulle milloin mistäkin (painosta, ulkonäöstä, kodista jne), jotka aluksi vaikuttivat ns "sammakoilta", mutta jossain vaiheessa tajusin ettei keneltäkään voi "sammakoitakaan" lähes joka tapaamis kerralla päästä. Eli sellaista jännää v....lua. No, en ole pitänyt tilannetta vakavana, välillä hiukan kiusallisena, mutta en merkittävänä, kun muuten ok tyyppi. No nyt sitten kävi niin että heillä oli lapsen syntymäpäivät, ihan siinä nurkilla kun oltiin siellä kyläilemässä. Ja tuollakin vierailulla kävi ilmi että meidän lapsilla, varsinkin vanhemmalla on menossa juuri tänä vuonna oikea synttärimania. Omista juhlista on puhuttu jo joulusta saakka, suunniteltu ketä kutsutaan ja mitä toivotaan lahjaksi jne. Myös muiden juhlat ovat erityisen merkittäviä, ilmeisesti juuri tässä iässä (5v). Niitä odotetaan ja niistä puhutaan. Mutta tuo eukkopa ei kutsunutkaan juuri tänä vuonna meidän lapsia kumpiinkaan järjestämiinsä juhliin. Vaikka siis ennen on olleet meidän lapset kutsuttuja ja vielä aivan varmasti kävi ilmi, kuinka kovasti meidän lapset olisivat kutsusta ilahtuneet.
Eli kuinka minun nyt tulee suhtautua? Olla kuin ei mitään? (Vaikka lapsi kyllä pahoittaisi kovasti mielensä jos tietäisi, mutta ei onneksi tajua että juhlat jo menivät). Katkaista välit? (Siitä lapsi ainakin pahoittaa mielensä, kun ei pääse kivan kaverin kanssa leikkimään). Minua voi kyllä moittia paksuksi tai kotiani epäsiistiksi, mutta lapsilleni ei käydä ilkeilemään. Mitä teen?