Miten suhtautuisit, jos kuuluisit lähipiiriini? (Nuoren raskaus)

Hei!
Mä olen oikeasti aika hämmentynyt ja peloissani. Oon 16-vuotias tyttö, ja oon raskaana. Viikkoja ei ole paljoa mitään, tänä aamuna tein positiivisen testin.

Ei tässä muuten sinänsä mitään, mutta mulla oli yksi lapsi ennestään. Kesäkuun alussa viime vuonna syntyi mun pikkuprinsessa ja marraskuulla jätti mulle tyhjän sylin, ehec-bakteeri oli vauvaa vahvempi.

Mä olen itse sinänsä aika onnellinen raskaudesta, vaikka muiden reaktiot pelottaakin. Mä tiedän pärjääväni lapsen kanssa, mulla on asiat melkeinpä niin vakaalla pohjalla kuin 16-vuotiaalla nuorella, hiljattain lapsensa menettäneellä voi olla. Mulla on poikaystävä, jonka kanssa olen seurustellut kohta neljä vuotta, suorittelen pikkuhiljaa lukiota pois alta, kaikista kursseista mitä olen tähän mennessä suorittanut on tullut oikein hyviä numeroita, mun poikaystävä suorittaa kaksoistutkintoa ja käy viikonloppuisin lisäksi töissä ja mun vanhemmat on melko varakkaita ja ne on ostaneet mulle jo oman asunnon, joka vain odottaa että muutan sinne.

Kuitenkin, jos kuuluisitte jotenkin mun lähipiiriin, olisitte vaikka mun äidin ystävä tai jotain vastaavaa, ajattelisitteko musta kovin pahasti? Mä tiedän saavani tästä paskat niskaani, mutta oon jo onneksi tottunut siihen.

 

Kiva tarina

 

Kiva tarina

Mä jotenkin arvasin, ettei mua oteta vakavasti. Ei toi äkkiseltään kovin uskottavalta kuulosta, mutta kyllä mulla onneksi on parempaakin tekemistä kuin trollailla jossain mammapalstalla.

 

Itse en "kannata" teiniäitiyttä monestakaan syystä mutta en myöskään hyväksy aborttia ennen kuin on TODELLA superpainava syy. Tyypilliseen mustavalkoiseen tapaani ajattelisin että voivoi eikö se ole huolehtinut ehkäisystä jne... mutta minä olen minä ja hiukan ahdasmielinen sen myönnän.
Jos olisit tuttu, toki olisit tuttu persoona ja ajattelisin varmaan erilailla, ymmärtäisin paremmin.
Tilanteesi kuulostaa sinällään todella hyvältä kaikkineen ja kuten sanottu: jos lapsi on jo mahassa niin eiku eteenpäin vaan nokka pystyssä ja ONNEA!

 

Miten vanhempasi ja poikaystäväsi suhtautuivat edelliseen raskauteesi ja lapsen kuolemaan?

 

Itse en "kannata" teiniäitiyttä monestakaan syystä mutta en myöskään hyväksy aborttia ennen kuin on TODELLA superpainava syy. Tyypilliseen mustavalkoiseen tapaani ajattelisin että voivoi eikö se ole huolehtinut ehkäisystä jne... mutta minä olen minä ja hiukan ahdasmielinen sen myönnän.
Jos olisit tuttu, toki olisit tuttu persoona ja ajattelisin varmaan erilailla, ymmärtäisin paremmin.
Tilanteesi kuulostaa sinällään todella hyvältä kaikkineen ja kuten sanottu: jos lapsi on jo mahassa niin eiku eteenpäin vaan nokka pystyssä ja ONNEA!

Ei se teiniäitiys todellakaan ole parasta, mitä elämällään voi tehdä, mutta mua ei kaduta lainkaan se päätös, minkä tein mun ensimmäisen lapsen kanssa. Olin ehkä onnellisin ikinä, kun sain mun tytön ensimmäisen kerran syliin ja väsymyksestä huolimatta 'hehkuin' koko syksyn kain olla mun rakkaan kanssa.

Ensimmäinen raskaus oli ihan puhdas vahinko. Mulla petti e-pillerit, vaikka olin niitä hyvin tunnollisesti syönyt. Nyt oon ollut jonkin aikaa ilman ehkäisyä, satunnaisesti kortsua käytetty, mikä ei ehkä ollut kaikkein järkevin veto. Olisi pitänyt miettiä enemmän, mutta tehty mikä tehty.

Abortti tuntuu niin väärältä etenkin nyt mun tilanteessa, ihan itse olen itseni tähän tilanteeseen saattanut, joten vastuukin on kyllä mulla. Olen todella onnellinen, että näin kävi, vaikka muiden reaktiot hieman huolettavatkin. Kiitos onnitteluista

 

Miten vanhempasi ja poikaystäväsi suhtautuivat edelliseen raskauteesi ja lapsen kuolemaan?

Raskaus oli etenkin mun vanhemmille tosi kova pala. Olin se perheen ylpeys, tyttö, joka sai todistukseensa suoria rivejä kymppejä, pärjäsi harrastuksessaan ja omasi laajan kaveripiirin. Ne oli todella pettyneitä muhun kun kerroin miten oli käynyt. Sain vuoroin huudot ja mykkäkoulut. Äiti rauhoittui ensin ja jopa yllättävän pian se alkoi vaan kantamaan kotiin vauvanvaatetta ja kehysti ultrakuvia seinälle. Myöhemmin isäkin oli asian kanssa ihan sujut ja synnärillä pikkulikka sit sulatti molempien sydämet.

Poikaystävä oli aika järkyttynyt, se ei voinut uskoa, että mä voisin olla raskaana, kun kerroin epäilyksestäni. Yhdessä sitten tehtiin raskaustesti ja siihen ilmestyi se toinenkin viiva, se näytti aika epätoivoiselta. Se yritti miettiä vaihtoehtoja, aborttia sekin vähän karsasti, mutta adoptio olisi ollut ihan okei. Mun päätettäväksi se asian kuitenkin antoi ja lupasi olla isä lapselle, jos sen päättäisin pitää. Aika monet pojathan saattaa noin luvata, mutta meillä onneksi lupauksensa myös piti.

Koska vauva oli meille kaikille todella rakas, tärkeä perheenjäsen, oli pienen todella äkillinen kuolema meille kova pala. Se on vielä niin tuore juttu, että mun on jotenkin vaikea purkaa näitä tunteita, etenkin muiden kuin omiani, mutta kyllä tässä taloudessa kaikki on itkenyt ja surrut kovasti.

 

Et ole sitten ehkäisystä kuullut.

 

Et ole sitten ehkäisystä kuullut.

Kuullut olen, mutta myönnettäköön, että olin todella typerä käyttäessäni sitä hälläväliä-asenteella.

 

[QUOTE="Aada";29434664]Kuullut olen, mutta myönnettäköön, että olin todella typerä käyttäessäni sitä hälläväliä-asenteella.[/QUOTE]

Etkä oppinut ekasta vahinkoraskaudesta mitään. Pakko tämän on olla provo. Muka kympin oppilas eikä tuon vertaa tajua niinkään helppoa ja yksinkertaista asiaa kuin ehkäisy.

 

Etkä oppinut ekasta vahinkoraskaudesta mitään. Pakko tämän on olla provo. Muka kympin oppilas eikä tuon vertaa tajua niinkään helppoa ja yksinkertaista asiaa kuin ehkäisy.

Ahaa. Hyvähän että joku tietää musta enemmän kuin minä itte. Mä kyllä tiedän, miten ehkäisyä käytetään, mutta kai mä vaan oletin, ettei mitään tapahdu. Se ei ehkä anna musta kovin järkevää kuvaa, mutta minkäs teet.

 

Miten te voitte olla noin ilkeitä?? Nuori tyttö keroo avoimesti ja rehllisesti sellaisesta surusta elämässä, josta suurin osa palstamammoista ei tajua mitään. Sitten siihen päälle uusi raskaus. Varmsti on kova myllerrys päässä.

Olet kokemustesi kautta muuttunut varmasti kyyniseksi. Luulet, pelkäät että kaikki arvostelevat ja haukkuvat. Älä silti ikinä kadota sydäntäsi ja avoimuuttasi. Löydät varmasti parempaa vertaistukea muualta kuin tältä katkerien 27+ yh-mammojen palstalta. sulla on kulta elämä edessä! Nauti itsestäsi, raskuadesta ja lapsesta ja elämästäsi!

Oma tyttäreni sai vauvan 17- vuotiaana,, ja alkushokin jälkeen mä olin niin ylmepä mummo ettei mitään rajaa. anna niiden katkerien jäädä omaan arvoonsa. Etsi kunnon vertaistukea äläkä ota tätä paskaa vastaan mitä täältä tulee (katkerilta mammoilta)

 

mitä väliä, mitä jotkut idiootit ajattelee? sun elämä. ja sitten oot ylpeä lapsestasi, ja onnellinen, ja sitä tunnetta ei voi kukaan viedä pois

 

Itse pitäisin vauvan enkä välittäisi pätkääkään mitä muut ajattelee musta. Sä oot ihan hetki sitten menettänyt pienen tyttövauvasi ja sitä ei tietenkään korvaa toinen vauva, mutta se voi helpottaa sun surua kun opit sisäistämään sen surun minkä tyttösi kuolema sinulle aiheutti. Tiedän edes jotakin suuresta surusta. Olin 16-vuotias kun mun pitkäaikainen poikaystävä kuoli auto-onnettomuudessa ja puoli vuotta meni ennen kuin opin sen asian kanssa elämään ja selvisin siitä. Nyt on asiat onneksi toisin. Kolme lasta ja mies. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Antaa niiden toisten ajatella mitä huvittaa ja tehdään niin kuin sydän sanoo. Jokaisella on vain yksi elämä. Toivon että tämä uusi raskaus tuo paljon iloa sun elämään. Onnea kovasti ja toivon että kaikki menisi hyvin.

 

Siis minkäikäinen olit ekalla kerralla raskautuessasi. Sori mulla ei pää toimi. 14?

 

moni 16v aloittelee vasta lukiota ja olet jo yhden lapsen saanut ja suorittanut peruskoulun normaalisti? Jokin tässä nyt ei ihan täsmää..

 

En nyt jaksa jäädä oottelee vastausta. Osanottoni jokatapauksessa siitä esikoisestasi ja onnea ja kaikkea hyvää tulevaan sulle, vauvalle ja sen isille.

 

Aika kaunis, provoksi.

 

Aika kaunis, provoksi.

Niin, tota ikää on jotenkin niin vähän kaikkeen tohon tapahtuneeseen, mutta niin ne lapset aina vaan aikasemmin tuntuu "vanhenevan", etten tiedä mitä ajattelisin.

Semmosta pohdiskelin tässä vähän teoriaa, että jos 14 v tyttö ja 17v poika alkaa seukkaa ja tyttö tulee raskaaksi ja synnyttää vaikka sitten täytettyään 15v. Sitten poika täyttääkin jo pian 18v... Niin onko se suhde sitten seuraavan vuoden ajan niinku rikollinen, kun toinen on täysikänen ja toinen vasta sen 15v?

 

Semmosta pohdiskelin tässä vähän teoriaa, että jos 14 v tyttö ja 17v poika alkaa seukkaa ja tyttö tulee raskaaksi ja synnyttää vaikka sitten täytettyään 15v. Sitten poika täyttääkin jo pian 18v... Niin onko se suhde sitten seuraavan vuoden ajan niinku rikollinen, kun toinen on täysikänen ja toinen vasta sen 15v?

Tai vaikka peräti iät toisinpäin niin saadaan äidille kohtuullisempi ikä..?!

 

Jos nyt ylipäätään jotakin miettisin tuttavani lapsesta vastaavassa tilanteessa, että toivottavasti lapsi olisi tyytyväinen ratkaisuunsa myös kymmenen vuoden päästä. Tällä hetkellä ei ole niin suurta merkitystä, koska 16 vuotias ei perusta päätöksiään elämänkokemukseen ja elää vielä voimakasta identiteettinsä kasvun aikaa.Oma tahto menee kaiken edelle. Mutta jotkut ovat vastaavassa iässä tosi fiksuja, jotkut eivät. Ap:n tapauksessa toivon olevan fiksu; koulunumeroilla kun ei ole fiksuuden kanssa mitään tekemistä.

 

Sori mutta aika huono provo. Varmaan tuli mieleen eilisen uutisen ehec-jutusta.

 

tyttö täyttää kesällä 16 ja on ysiluokkalainen, eli sun olis pitänyt olla viime syksynä(jos aloitit lukion) 15v ja ripariikäinen? jokin ei nyt täsmää.

 

[QUOTE="Aada";29434637] kehysti ultrakuvia seinälle.[/QUOTE]

WHAT?!?
Tekeekö joku oikeasti noin?

 

WHAT?!?
Tekeekö joku oikeasti noin?

Aika moni laittaa jääkaapin oveen