Miten sitä uskaltaa erota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pelkuri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"pelkuri"

Vieras
Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, pakata tavaransa, ottaa lapsi mukaan ja lähteä.

Mä oon miehelle ihan täyttä ilmaa. Valehtelee mulle koko ajan, lupaukset rikkoo sitä mukaa kun niitä antaa, en vaan merkitse miehelle mitään.

Oon koittanut tehdä kaikkeni, että miehen olisi hyvä olla. Mutta mitään en saa takaisin, paitsi pahan mielen ja jatkuvia pettymyksiä.
Perjantainakin piti viettää kiva ilta kahdestaan (tästä sovittu jo alkuviikosta), lapsi oli yökylässä. Mutta niinhän siinä taas kävi, että yksin kotona olin koko illan. Mies kun päättikin lähteä kavereiden kanssa baariin. "No eihän sitä nyt voi kieltäytyä, kun kaverit pyytää". Seuraavan päivän nukkui krapulaansa pois siihen asti kun lapsi tuli kotiin.
Kaikki kaverit on kyllä perheettömiä, että niille kävis kyllä ihan koska vaan. Meillä nää kahdenkeskiset illat on aika harvassa.

Lapsen kanssa mies kyllä tekee. Pulkkailee, käy uimassa, vie elokuviin, HopLoppiin, pelailee jne. Lapsi on ihan hulluna isäänsä. Ehkä juuri siksi pelottaakin ajatus erosta! Kun miehen ja lapsen suhde kuitenkin on täydellinen, minä vain kärsin tässä perheessä.

Katselin jo vuokrattavia asuntoja, muutama kiva olikin tarjolla. Lapsen hoitopaikka ja tuleva eskari ihan lähellä. Asunnot ihan keskustassa joten autoakaan en tarvitsisi.
En vaan uskalla soittaa niistä.

Monesti olen miehen kanssa koittanut puhua, että mun on paha olla. Pariterapiassakin ollaan muutama kerta käyty. Mutta mikään ei muutu. Miehen mielestä kaikki on ihan ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mä***;28141039:
Miehen olisi aika kasvaa aikuiseksi. Ikää hänellä????

Kolmekymppisiä ollaan. Että ei ihan mitään teinejä.
Senkään puolesta ei tässä kauaa enää viitsisi odottaa, muuttuuko mies.
 
Mihin sä sitä lasta olet isältään viemässä? Miehen mielestä kaikki on hyvin, lapsi ja isä tekevät ja touhuavat yhdessä ja sinä kärsit. Mikä logiikka on viedä lapsi pois kotoaan?
 
[QUOTE="vieras";28141132]Mihin sä sitä lasta olet isältään viemässä? Miehen mielestä kaikki on hyvin, lapsi ja isä tekevät ja touhuavat yhdessä ja sinä kärsit. Mikä logiikka on viedä lapsi pois kotoaan?[/QUOTE]

Jättäisin lapsen miehen kanssa asumaan ja muuttaisin itse pois? Ei onnistu, ikinä!
Mies kyllä touhuaa lapsen kanssa kaikkea kivaa, mutta arjenhallinta sillä on ihan tipotiessään. Tylsät, arkipäiväiset asiat ei miestä kiinnosta.
 
Kuulostaa aivan pilkulleen mun entiseltä suhteelta. Kaksi vuotta pyörittelin sitä eroa päässäni ja viime elokuussa sitten viimein lähdin. Olen nyt asunut "omillani" sen puolisen vuotta ja on tää kyllä kamalaa.... :ashamed:
Miehellä oli kuukausi mun poismuuton jälkeen uusi nainen, ovat edelleen yhdessä.
Mä itken iltaisin itseäni uneen, stressaan raha-asioista kun nykyään kaikki meneekin mun omasta palkasta, olen yksinäinen, kaipaan vanhaa kotia mihin mies jäi, kaipaan jopa entistä elämää jossa oli ilmaa. Mutta sentään nukuin yöni ja mulla oli elämää ympärilläni.

Odotan sitä maagista päivää mistä kaikki puhuu kun olen onnellinen ja itsenäinen sinkkunainen. Nyt ei tunnu siltä yhtään...

Tää ei nyt kannustanut ja tsempannut, mutta jos sä olisitkin vahvempi ihminen kun minä ja pärjäisitkin hyvin :)
TSEMPPIÄ, uskon tietäväni mitä käyt läpi.
 

Yhteistyössä