Miten selvisit erosta pikkulapsen kanssa? Te, jotka olette eronneet ja jääneet pienen kanssa yksin?

[Sadness]

Meillä ilmeisesti ero edessä. Tilanne alkaa olla sietämätön. Ei alkoholia eikä fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä sitäkin enemmän. Eristämistä, lyttäämistä, taloudellisella ylivallalla pelaamista... Mies esim. käyttäytyy niin huonosti, kun meille tulee vieraita, etten voi semmoisia enää kutsua. Mietin lähtemistä yksivuotiaan kanssa. Puristava tunne, mutta vielä puristavampaa olis jäädä tähän syljettäväksi. Eilen illalla mies raivosi jotain mielipahaansa niin, että herätti vauvan. Se oli hänestä ihan ok, kun oli niin paha mieli. Kalastelee jatkuvia kehuja, minun pitäisi nöyrästi kiitellä ja kehua, mutta viikonloppuna esimerkiksi tölväisi minua ulkonäkööni liittyen.

Miten olette selvinneet erosta pienten kanssa? Taloudellisesti? Muuten? Hirveä ajatus tuosta pienestä avioerolapsena... riipaisee syvältä

 

["Anne"]

Hyvin selvisin. Taloudellisesti aloin tulla paremmin toimeen ja jaksoin arjessa paremmin senkin takia. Lisäksi kun ei tarvinnut edes yrittää luottaa kehenkään kuin itseensä niin epävarmuus arjesta poistui.

 

[riiviöiden äiti]

Minulla oli aikoinaan yksin jäädessäni vastasyntynyt, 2-vuotias, iso koira ja kissa. Kävin perhekerhoissa lasten kanssa pysyäkseni järjissäni, vietin aikaa solmimalla ystävyyssuhteita (=verkostoa), hoidin muiden lapsia jotta pystyin saamaan vastapalveluksia jne. Tosin olin äitiys- ja vanhempainvapaalla, eli aikaa oli, mutta taloudellisesti en olisi selvinnyt ilman asumistukea. Olin kyllä uupunut , mutta onnellinenkin.

 

["provo"]

pyydät jumalattomat elarit, haukut ukkos kaikille, etit ittelles mustan miehen

 

[astrolabe]

Monenlaisesta selviää, kun on pakko. Itselläni oli parempi eronneena kuin kehnossa liitossa.

 

[jösses]

Hirveä ajatus tuosta pienestä avioerolapsena... riipaisee syvältä

että mua sitte riipasee ajatus siitä että se pieni lapsi kärsii siellä tollasista väleistä! kamalaa, avioerolapsi!! hyihyi

 

[miltsu76]

Narsisti mies! Lähde! Kyllä pärjää lapsen kanssa mutta välillä haastavaa, itse olin yh ihan omasta tahdosta, emme siis seurustelleet lapseni isän kanssa missään vaiheessa..nyt neiti 17v ja hyvin menee

 

["kahden lapsen äiti"]

Me erottiin kun lapset oli 3-ja 4 vuotiaat. Rankkaahan se alussa oli enkä väitä se ikinä helppoa olisi ollut. Mulla oli kans narsisti mies ja kun erottiin, teki elämästäni täydellisen helvetin. Välillä tekee sitä vieläkin. Hoitaa kyllä lapsia mutta tekee kaikkensa etten ikinä saa jatkettua elämää.

Nyt lapset ovat 5-ja 6 vuotiaat ja olen onnellinen, etten joudu enää kuuntelemaan omassa kodissani haukkumista, tönimistä, karjumista, kaikkea. Meillä on nyt rauha Kyllä ihminen selviää jos on pakko. Jostain sitä voimaa aina saa. En ikinä palaisi enää samaan takaisin.

 

[Moraalinvartija]

Minä jäin yksin 1-, 2- ja 5-vuotiaiden kanssa. Tein töitä ja opiskelin, tiukkaa oli mutta se nyt on aika toissijaista kuitenkin jos on katto pään päällä ja jotain järsittävää. Tietysti on ollut rankkaa, mutta selvitty on. Ja vaikka arki on hurjan raskasta välillä, on kuitenkin henkisesti helpompi olla tietyiltä osin.

Kyllä ihminen on loppujen lopuksi aika sitkeä otus, usko itseesi.