Miten saatte vauvat syömään soseita???

  • Viestiketjun aloittaja neuvoton
  • Ensimmäinen viesti
neuvoton
Meillä ollaan pari kk harjoiteltu ja suu ei tahdo millään aueta. Muutama lusikka menee, toisinaan jopa purkillinen. Joskus tulee katsottua muita samanikäisiä kateellisina, kun oottavat ruokaa suu ammollaan.
 
mammina

meillä toimii se, että annan vauvalle oman lusikan käteen. vauvan oma lusikka lähtee välittömästi suuta kohti, suu aukeaa ja ennen kuin vauva ehtii tuikata oman lusikkansa sinne, mamma laittaa ruokalastin suuhun. :) vähän huijausta, myönnetään.
 
En huolestuisi, kyllä hän joskus oppii. Kaverillani on 8kk ikäinen topakassa kunnossa oleva vauva ja ihan rintamaidolla kasvanut. Soseita menee pävittäin vain pari lusikallista. Ja opeteltu on pari kuukautta.
 
Tuo lienee ihan normaalia.

ja jos multa kysytään, niin vika on niissä soseissa. 5 vuotta sitten ne oli ihan hyviä. 3 vuotta sitten ne oli jo aika happamia. Ja nykyisin ne on niin törkeän pahoja, ettei mikään ihme, ettei lapsi niitä huoli. Syynä on tietenkin (ruotsalaisten keksimä) täydellinen sokerittomuus. Niinkuin se pienenpieni sokerimäärä olisi kasvavalle lapselle yhtäänmitenkään vaaraksi. Eihän niitä nyt ämpäreittäin syödä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mammina:
meillä toimii se, että annan vauvalle oman lusikan käteen. vauvan oma lusikka lähtee välittömästi suuta kohti, suu aukeaa ja ennen kuin vauva ehtii tuikata oman lusikkansa sinne, mamma laittaa ruokalastin suuhun. :) vähän huijausta, myönnetään.
Mä muuten käytän tuota kikkaa kanssa. Ja lelut on joo käytössä ruokaaikana 5.5kk ikäisellä tytöllä myös.
 
vieras
Meillä harjoiteltiin tuota soseiden syömistä ensin puoli vuotta eli 6kk-12kk. Tänä aikana maito oli ehdottomasti pääravinto! Hyvässä lykyssä meni pari lusikallista. TODELLA harvoin enemmän! Sitten vuoden jälkeen alkoi määrät vähitellen lisääntyä ja parivuotiaana sitten alkoi syömään vasta sillä tavalla, ettei äiti ollut koko ajan huolissaan. Eli tsemppiä vaan ja jaksamista siihen, että aina vaan tarjoat...ja tarjoat...ja tarjoat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
Tuo lienee ihan normaalia.

ja jos multa kysytään, niin vika on niissä soseissa. 5 vuotta sitten ne oli ihan hyviä. 3 vuotta sitten ne oli jo aika happamia. Ja nykyisin ne on niin törkeän pahoja, ettei mikään ihme, ettei lapsi niitä huoli. Syynä on tietenkin (ruotsalaisten keksimä) täydellinen sokerittomuus. Niinkuin se pienenpieni sokerimäärä olisi kasvavalle lapselle yhtäänmitenkään vaaraksi. Eihän niitä nyt ämpäreittäin syödä.
Tuota, minä ainakin teen soseen itse...
 
ap
pitää koittaa tehdä ite ne soseet, hedelmä kelpaa jotenkuten. Musta tuntuu, että tuolla meidän natiaisella ei ole koskaan nälkä, syötä 3-4 tunnin välein, ei pahemmin ilmoittele nälkäänsä.
 
Meillä aukeaa suu heti kun ruokalappu saadaan kaulalle ja lusikka näköpiiriin. Määrällisesti menisi enemmän kuin uskallan antaa. Uudet mautkin menee samantien -tosin on syöty vasta eri kasviksia sekä mustikkaa. Ihanaa kun joku osa tästä ruokailusta toimii: imetys meillä on aina ollut taistelua alusta alkaen. Tietysti nyt ollaan vasta alkutaipaleella, mutta parasta toivoen.

Soseet teen itse. Keitän kasviksen ja soseutan sauvasekoittimella, tuttuihin makuihin lisään oliiviöljyä, kun kasviksista saa muuten niin vähän energiaa. Uuden maun annan aian sellaisenaan. Sokeriin en todellakaan aio lasta opettaa. Se on ihan tarpeetonta. Joillekin tepsii, että soseita ohennetaan äidinmaidolla/korvikkeella, mutta meillä on syöty ihan paksua tavaraa.
 
Jos ap se sun poikas kasvaa hyvin ni ei kannata huolestuu. Jotkut ei vaan tarvi niin paljon ruokaa. Toi kolmen tunnin välein on kuitenkin aika usein, jos pidentäisit väliä vähän? Miten muuten yösyöpöttely, onko loppunut?
 
Esikoinen oli hankala tapaus, söi 10 kk iässä sellaisen pikkupurkin verran hyvinä kertoina... Tein itse enimmäkseen soseet. Meillä auttoi, kun sekoitin hiukan esim. persikkasosetta ruokiin (sopii possun ja kanan kanssa ihan hyvin). Makea siis auttoi. Oppi syömään hyvin vasta lähemmäs vuoden ikää, kun sai "tavallista" ruokaa. Se maistui heti hyvin.

Lusikkatekniikkakin vaikuttaa. Älä laita lusikkaa yläsuunnasta vaan alasuunnasta (vrt. miten itse syöt, koitas laittaa lusikka suuhun yläviistosta... :x )
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
tuntuu vaan, että kaikki tän ikäiset syö jo kauheita määriä. paljonkohan tuota maitoa pitää mennä, jos soseita ei mene paljoa?
Vuoden ikäiseksi ainakin tarvii maitoa n. litran vuorokaudessa (voi heitellä parilla sadalla millilitralla molemmin puolin, yli 1,5l ei kuitenkaan).
 
Meidän poika on vähän yli puolivuotias ja syö 4-5 tunnin välein. Jos sun lapses ei vaikuta nälkäseltä niin pidennät vaan ruokailun väliä, kyllä se ilmottaa sitten jos nälkäkuolema meinaa uhata. ;) Aamulla saattaisi mennä sose paremmin kun on kuitenkin yön jäljiltä nälkä.

Miks ne neuvolassa käski syöttää niin usein, onko kasvussa jotain häikkää?

Kannaatta kokeilla myös niin ettei anna samaan aikaan maitoa ja sosetta. Jotkut syö paremmin sosetta ensin, meillä ei esim maito ja hedelmä uppoo samaan aikaan, pitää olla pieni väli. Sitte kokeilet vaan eri makuja, eri karkeutta jne.
 
ap
meillä on pitkä ja hoikka poika, niin kuin isänsä. 7 kuukauden neuvolassa ja 8,3 kg. Millä rytmillä kannattaa syöttää? nytten aamupuuro kahdelsalta, 11 olemme syöneet lounasta, kahdelta välipalaa, viideltä päivällistä ja puol kasilta iltapalaa.
 
Meillä aloitettiin soseet todellä löysällä perunasoseella, jossa oli enemmän tissimaitoa kuin perunaa ja siitä sitten vähitellen lisättiin makuja ja muutettiin vellimäistä koostumusta sosemaisemmaksi.

Minusta teidän rytmi kuullostaa hyvältä.
 

Yhteistyössä