Miten saan poikani uskomaan minua!!

[Tiuna83]

poika on 1v3kk ja ei usko mitään... sanaa: ei ei ymmärrä millään..

Vaikka kuinka käskee jättämään kissanruoka kupit rauhaan niin ei. syö kissanhiekkaa, kiviä... jos jotain kieltää niin sama kun puhuisi seinille... moni sanoo että minun syytä kun ei usko.. :'(

huoh \|O

 

[hanne]

Sun pitää vaan joka kerta kieltää ja pistää poika pahanteosta pois, ei saa hyvitellä jos alkaa huutamaan siitä. Ei saa antaa periksi, jos kerran annat se on siinä. Meillä ainakin kielletään sata kertaa joka päivä samat asiat, kokeilee josko nyt saisi

 

[mama82]

meillä on ihan sama ongelma.poika on 1v.ja kaikki kiellot se pistää leikiksi ja nauraa vaan kun komentaa tai kantaa pois.ja kaikki kaapit ja laatikot pitää avata ja tavarat levitellä niistä lattialle. :headwall:

 

[Mummy Sunshine]

No ihan normaalia kai. Meillä sama juttu, mutta jos esim. keittiössä laittaa levyt päälle, vien heti pois keittiöstä. Johdonmukaisesti vaan pitää kieltää. Siksi mä kiellän valikoivasti, koska mun mielestä jos jonkun jutun keiltää joskus, se pitää jaksaa kieltää joka kerta. En oikein ton ikäiselle mitään rangaistuksia sen isommin lähtis laittamaan. Eiköhän se harjoittele sitä omaa tahtoa.

 

[hanne]

Jep, samaa mieltä että ei anna periksi niihin asioihin mitkä on kieltänyt. Meillä esim. keittiössä on yksi laatikko minkä saa levittää, olohuoneessa kanssa ja muihin ei satuta.

Neuvolan täti tänään koitti että kuinka hyvin tyttö 1v uskoo kiellot, eikä hänen tarvinnut kun kerran sanoa niin jäi roskis siihen paikkaan. Siihen mäki pyrin.

 

[sama homma]

Meillä 1v 2kk ikää ja mitään ei tunnu poika uskovan... Mutta näyttää olevan muilla sama ongelma, joten lienee ihan normaalia rajojen kokeilua. Vielä kun sais jollain konstilla ne kiellot menemään perillekkin

 

[Mummy Sunshine]

Mitäs ootte mieltä siitä, kun mä ajattelen niin, että lapsella on oikeus mennä laatikoille, koska koti on hänenkin? Siis sellaisille, missä ei ole särkyvää tai mistä ei tule sotkua eli esim. jauhoja ei saa levitellä ym. No, cd:itäkään ei saa ottaa, koska nehän voi naarmuuntua. Ehkä ymmärsitte idean eli että lapsi saa tutkia sellaset jutut, jotka ei hajoa. Tavarat on välillä (lue:jatkuvasti) siis ympäri lattioita, mutta sitten ne siivotaan. Niinhän ne tavarat jää iteltäkin aika usein paikkoihin, joihin ne ei kuulu.
Mutta kuten sanoin, ne jutut, mitkä kielletään, kielletään johdonmukaisesti.

 

[kaisu]

Meilläkin kuten edellisellä. Poika saa tutkia laatikoita, tiettyja. Siivoaa usein jopa ilman käskyä jälkensä, ikää 1,5 vuotta. Toki tekee kiellettyjäkin juttuja, silloin kielletään joka kerta päättäväisesti. Minäkin saan usein naurua ja välinpitämättömyyttä kohdalleni vaikka miestäni uskoo kerrasta. Mutta pointti oli se että ei kaikkea eikä edes ihan kaikkea kannata kieltää. =)

 

[ElliNoora]

Meidänkään poika ei tajua ei-sanaa, mutta usein onnistun saamaan jonkun jutun läpi hieman käänteisesti. Esim, jos kiellän että roskiksesta ei saa otta mitään, hän ei usko. Nyt olen sitten itse antanut hänelle jotain roskikseen vietävää, ja hän vie sitten jotain roskiskeen ja saa tyydytettyä utelisisuutensa roskiksen suhteen.

 

[taustalla]

Tuttua on :hug: Meillä saa cd-levyihinkin koskea, muttei ottaa levyjä ulos kotelosta -helpompaa niin. Roskiksille ja vessanpöntölle ei mennä.

Ymmärrän, et johdonmukainen on oltava, mut mites sit kun ei ehdi joka paikkaan perässä? Kun vessassa käy niin omille teilleen ehtii. *huoh*

 

[Surina74]

Toisto on voimaa Muistan, että meidänkin tytöllä oli tuossa iässä vaihe, että EI-sana ei mennyt perille...kuuluu varmaan ikään. ME karsittiin "ei-paikat" minimiin, eli kissaruuat, kissanhiekkis, stereot ja videot oli ei-paikkoja, muuten sai koluta esim. keittiön kaappeja joissa on muovikippoja.

Vähitellen EI-sana alkaa mennä perille, kun sitä muistaa käyttää johdonmukaisesti ja aina nostaa lapsen pois kielletystä paikasta. Eli reilu vuosikas ei vielä vältttämättä kiusallaan ole tottelematon, mutta silti sitä EI:tä on hyvä käyttää tarpen vaatiessa...usko pois, että joskus lapsi vielä tottelee...ainakin enimmäkseen

 

[minä vain]

Meillä ei-sanasta tuli leikki.Kun kiljaistiin ei ja juostiin perässä hakemaan tyttöä pois pahanteosta.Häntä vain nauratti.Otin käyttöön tyylin,jossa kyykistyn hänen tassolleen ja kerron että se on tuhmaa ja niin ei tehdä.Puhun hyvin vakavalla ja tasaisella,hieman matalalla äänellä.Toistelen tuota asiaa useamman kerran ja häntä jo alkaa kyllästyttää ja ehkä nolottaakin?Nyt hän uskoo ja tulee pois(poikkeus vahvistaa säännön) ja ikää tulee huomenna 1v!

 

[Lyyra]

Oletteko kaikki vastanneet esikoisen vanhempia?
Noin minä nimittäin ajattelin esikoisen kohdalla.
Oikeasti ei ole ollenkaan realistista olettaa 1vltä vielä järjestelmällistä tottelemista. 1v ja 1,5vkin on vielä kovin pieni. Älkää laittako niitä pikkuisia liian koville! Johdonmukainen täytyy olla eikä periksi saa antaa, mutta kannattaa ottaan tommoset 1vn sintturoinnit huumorilla...

 

[wanha äiti]

Kyllä meillä on rajojat laitettu jo ihan 1 v ja aikaisemminkin. Jos jokin paikka tai asia on kiellettyä, se sitä alusta alkaen. Esim. hellan luukussa ei roikuta, siinä ei roiku alle 1 v, ei 1,5 v eikä isompikaan.

Selitysten ja perustelujen määrä sekä kiellon "kovuus" on sitten ikätasoinen juttu. Siis se, miten kielto käytännössä totutetaan ja miten siitä käytäänössä pidetään kiinni.

Jossakin perheissä toden totta on lapsille kaikki paikat sallittuja. Keittiön kaapit ja äidin kirjanpito. Lapsi saa katsoa kun äitikin kerran saa.
Meillä on toisin.

Minä olen sitä mieltä, ettei lapsella ole mitään oikeutta minun kirjoituspöydän laatikoihin eikä kirjahyllyn laatikoihin. Siellä ei ole mitään mitä se lapsi tarvitsisi.

Vastaavasti kun lapsi kasvaa, hänellä on omat kaapit ja laatikot ja koulureput eikä minulla ole oikeutta mennä niitä tonkimaan ilman lupaa tai ilman, että hän on paikalla. Koulurepun pohjalle kadonneet muistilaput käydään yhdessä läpi eli en mene itsekseni etsimään edes niitä koulukuvia, vaikka miten sormia syyhyttäisi.

Kirjeitä en avaa, jos lapsen nimi on päällä, vaikka se sisätö itsessään olisikin aikuiselle tarkoitettu. Esim. joku tiedote joka tuleekin lapsen nimellä.

Mutta jokainen toimii tavallaan.
Me olemme ehkä vähän vanhanaikaisia, ja minä pidän vahvasti omasta reviiristäni kiinni ja olen siitä tarkka.
Eipä nuo isommatkaan lapset ole siitä kärsinyt, tosin murrkuikäisen huoneen olen salaa käynyt läpi, että löytyykö mitään ns. kiellettyä, tupakkaa, alkoholia tai muutakaan. Kirjeitä en lukenut enkä muutakaan.
:wave:

 

[Highlanderiina]

\

Oletteko kaikki vastanneet esikoisen vanhempia?
Noin minä nimittäin ajattelin esikoisen kohdalla.
Oikeasti ei ole ollenkaan realistista olettaa 1vltä vielä järjestelmällistä tottelemista. 1v ja 1,5vkin on vielä kovin pieni. Älkää laittako niitä pikkuisia liian koville! Johdonmukainen täytyy olla eikä periksi saa antaa, mutta kannattaa ottaan tommoset 1vn sintturoinnit huumorilla...

No, kyllä 1-vuotias OSAA totella ja pitääkin. Kolmen kokemuksella voin näin sanoa.
Muutaman ei-perille-menneen komennon jälkeen lapsi tosiaan pois pahan teosta, meillä 1v laitetaan matkasänkyyn.

 

[hippimamma]

minulla myös reilu vuoden ikäinen tyttö.
Ei tosiaan usko oikein ei sanaa. Roskikselta sain pois tonkimasta, kun annoin itse viedä roskia roskiin, Vessan pönttöön ei kosketa, koska se on likainen, irvistän ja sanon yäääk yök, ja kosken vaan sen veran pyttyyn että laitan sen kiinni parilla sormella (tiedän silti että pahin taisto on vielä edessä.)
Sanon aina pahan teosta EI ja vien lapsen muualle. Annan koskea ja tutkia melkein mitä vain. En kuitenkaan mihinkään tärkeisiin papereihin tai mihinkään vaaralliseen. Keittiössä olen järjestänyt alimmaiset kaapit ja laatikot niin ettei sieltä löydy ruokaa eikä teräaseita. Kupit ja kulhot kun voi aina pestä jos ne on levitetty pitkin lattioita.
En minäkään aina muista tätä lempeää kasvatustapaani ja saatan ärjäistä pahastikin... mutta sitten halitaan ja sovitaan.
Hyvä keino saada lapsi pois pahan teosta, on kiinnittää huomio muualle... esim. Oi katso mikä täällä on, ja kaivat vaikka vispilän esille...


Mieheni on vähän tiukempi... ei antaisi ottaa astioita tai ylipäätään mitään mitkä olisi enemmän isommille ihmisille.

Joistakin asioista täytyy vaan joustaa, kun mieheni on poissa ja teen ruokaa, niin lapsi huutaa jaloissa kokoajan, keksin ratkaisuksi sen että nostan tytön tiskipöydälle seuraamaan ruoan tekoa, saattaa hän itsekin sitten haluta pois keittiöstä kun on tarpeeksi seurannut.