Miten saada erityislapsen raivokohtaukset kuriin?

[tuli ja leimahdus]

Tuntuu, että lapsella (täyttää loppusyksystä 9v) on keväästä alkaen raivarit vain lisääntyneet ja pahentuneet.

Lapsella on ADHD ja epätyypillinen autismi.

Raivareita esiintyy lähinnä silloin, kun ei asiat mene täysin hänen mielensä mukaan. Silloin hän karjuu lujalla äänellä, potkii, huitoo, lyö ja usein myös puree. Isällä on jo 2 kamalannäköistä purujälkeä kädessä. Itse en halua lapsen "tulilinjalle" joutua, vaan poistun tilanteesta pienemmän sisaruksen kanssa.

Mutta harmin paikka, kun lapsi on muuttunut tuollaiseksi. Yritän kyllä nähdä hyviäkin puolia lapsessa, mutta haastavaa se välillä on, kun lapsi siis yks'kaks saattaa tuollaiseksi raivopääksi ryhtyä. Ensin käyttäytyy ihan suht'fiksusti, mutta sitten saattaa äkkiarvaamatta olla täysin pitelemättömissä.

 

["hmm"]

Ei ole asiantuntemusta eikä kokemusta erityislapsista, mutta kuvittelisin että ihan samat keinot voisivat tepsiä kuin mitä "normaalienkin" temperamenttisten lasten kanssa

Koita pysyä rauhallisena. Juttele. Kuuntele. Ymmärrä mistä kenkä puristaa. Vakuuta että maailma ei kaadu tähän ja asiat järjestyy. Ja älä lähde pois tilanteesta vaan ota se haltuun. Löydä oma auktoriteettisi vanhempana. Laita rajat ja rakasta.

Uskoisin että jokainen lapsi kiukustuessaan kaipaa nimenomaan turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sitä että häntä ymmärretään vaikeista tunteista huolimatta.

Olisiko jokin keino joka erityisesti rauhoittaa lastasi josta voisi tehdä kiukkukohtauksissa rutiinin? Joku rauhallinen musiikki tai pelkkä hiljaisuus?

Ja ehdoton EI toisten vahingoittamiselle, ihan sama onko erityislapsi vai ei.

 

[alkuperäinen]

hmm, sehän se onkin, että ei toisten vahingoittamiselle, mutta minusta lapsi on semmoinen äkäkimppu käsillä huitoessaan ja yrittäessään puraista meitä vanhempia käsivarsiin, että mieluiten lähden tilanteesta siksi pois. En halua todellakaan joutua hänen "tulilinjalleen". Hänelle ei myöskään mitkään juttelut auta, kun tilanne on pahimmillaan päällä. Hän on niin kiukun ja raivon vallassa, kuin olla ja voi.

 

[eevamummi:)]

jätä se sika

 

[alkuperäinen]

nosto

 

[Moraalinvartija]

Ennakointi on tietysti ensisijaisen tärkeää, mutta tuskin poistaa raivareita kokonaan.

Valitettavasti pakeneminen ei ainakaan ole ratkaisu. Itse vien vaikka kantaen omaan huoneeseen rauhoittumaan. Tilanteesta riippuen toki, mutta jos on jo ihan överiksi menossa ei sitä muulla pysäytetä.

 

["vieras"]

Meidän raivopää on vielä pienempi, mutta joo tuntuu että raivarit pahenee sitämukaa kun ikää tulee. Meillä auttaa parhaiten huomiotta jättäminen pahimman raivon yli. Jos satuttaa muita tai rupeaa paikat hajoamaan, niin sitten omaan huoneesee rauhoittumaan. Meillä yritetään sanoittaa tunteita ja lapsi tietää ettei saa satuttaa, mutta ei ole muita keinoja ilmaista pahaa mieltä.
Autistille ei mene mitkään perustelut tunteiden käsittelystä läpi. Autisti ei usein hahmota sitä miksi hänen pitäisi välittää miltä muista tuntuu, vaan käyttäytymismallit opitaan ihan erikautta.
Kehoittaisin kuitenkin olemaan yhteydessä hoitavaan tahoon, jos lapsi saisi apua pettymysten käsittelyyn, se voi olla autistille paljon vaikeampaa kuin normilapselle.