Miten reagoida lapsensa kehujaan

[korvat savuaa]

Ehkä vähän huono otsikko, mutta onko muilla tällaisia "lapsineron" kasvattajia tuttavissa? Siis kun Taapero 1, 5-vee on tosi fiksu. Osaa nauraa ja kääntää päätä, kun kuulee lempparipiirretyn tunnarin, osaa ottaa itse tutin suusta, kun tuodaan ruokaa. Mitähän näitä nyt on ollut, vuoden vanhana kääntää päätä, kun kuulee oman nimen. Siis itselle tulee mieleen et helkkari, tossako on sen taidot.

Kyse ei ole mistään erityislapsesta, jos olisi niin oishan se hienoa, vaikka vasta neljävuotiaana oppisi avaamaan suun lusikalle. Mutta nää vanhemmat aina itse aloittaa että vähänkö meidän Taapero osaa ja on superälykäs. Minä luulisin kasvattavani ihan peruspulliaista, ihanaa sellaista toki, ja en kehtaa sanoa että ai, onpa hienoa, meidän lapsi osasi ton alle puolivuotiaana.

Ylipäätään en kehtaa jutella mitään lapsen opituista asioista, vaikka olisihan se ihana jakaa kokemuksia toisten kanssa. Mitä tollaseen ylipäätään kehtaa sanoa? Kukaan ei kai mitään ja ehkä ne on sokeita kun eivät muiden lapsia katsomalla huomaa ettei oma ehkä mikään Einstein olekaan. Ei se lapsi nyt jälkeenjääneeltäkään vaikuta, ehkä vähän ikätovereita hitaammin joitain juttuja omaksuu, mutta eikö ne keksi kehua taidoista joista ois jotain mainittavan arvoista. Ei sillä että mikään kilpailu olisi mutta ne tuntuu luulevan niin. Argh ja taas viikonlopulla tullaan kohtaamaan.

 

[astrolabe]

Ota sellainen asenne, että kyseessä vanhempi, joka välittää lapsestaan ja on ilmeisesti esikoisestaan hieman tohkeissaan. Eihän tuo ketään vahingoita ja voit aina ajatella, että jos lapsesta ei koskaan mitään sen ihmeellisempää tulekaan, että ainakin hänen vanhempansa arvostavat hänen saavutuksiaan siitä huolimatta.

 

["vieras"]

Mitäpä jos olisit ihan vaan ystävällinen ja hymyilet? Ei se satu, kokeile vaikka.

 

[Morrigan]

"Hienoa, minka ikainen itse olit oppiessasi tuon taidon?" :saint:

 

["-p-"]

Miksi tuo on sulta pois? Kuulostat tosi ikävältä ihmiseltä.

 

[riiviöiden äiti]

Ehkä vähän huono otsikko, mutta onko muilla tällaisia "lapsineron" kasvattajia tuttavissa? Siis kun Taapero 1, 5-vee on tosi fiksu. Osaa nauraa ja kääntää päätä, kun kuulee lempparipiirretyn tunnarin, osaa ottaa itse tutin suusta, kun tuodaan ruokaa. Mitähän näitä nyt on ollut, vuoden vanhana kääntää päätä, kun kuulee oman nimen. Siis itselle tulee mieleen et helkkari, tossako on sen taidot.

Kyse ei ole mistään erityislapsesta, jos olisi niin oishan se hienoa, vaikka vasta neljävuotiaana oppisi avaamaan suun lusikalle. Mutta nää vanhemmat aina itse aloittaa että vähänkö meidän Taapero osaa ja on superälykäs. Minä luulisin kasvattavani ihan peruspulliaista, ihanaa sellaista toki, ja en kehtaa sanoa että ai, onpa hienoa, meidän lapsi osasi ton alle puolivuotiaana.

Ylipäätään en kehtaa jutella mitään lapsen opituista asioista, vaikka olisihan se ihana jakaa kokemuksia toisten kanssa. Mitä tollaseen ylipäätään kehtaa sanoa? Kukaan ei kai mitään ja ehkä ne on sokeita kun eivät muiden lapsia katsomalla huomaa ettei oma ehkä mikään Einstein olekaan. Ei se lapsi nyt jälkeenjääneeltäkään vaikuta, ehkä vähän ikätovereita hitaammin joitain juttuja omaksuu, mutta eikö ne keksi kehua taidoista joista ois jotain mainittavan arvoista. Ei sillä että mikään kilpailu olisi mutta ne tuntuu luulevan niin. Argh ja taas viikonlopulla tullaan kohtaamaan.

Miksi ajattelet että he luulevat lapsen taitojen olevan parempia kuin muiden, eikös kaikki kehu lapsiaan? (ainakin kaikki lapset ansaitsisivat tulla kehutuksi, sinunkin). Joten rohkaise mielesi ja ota mallia.

 

[korvat savuaa]

Kyllä kaikki kehuvat lapsiaan ja onhan se hienoa kun aina oppii uutta vaikka sitten myöhemmin kuin joku muu. Mutta se kyrsii kun Taapero on se fiksuin ja filmaattisin lapsi ikinä. Ja perusteet on tuota luokkaa. Kivoja ihmisiä olivat ennen kuin alkoivat lisääntymään. Sen verran kiltti olen että tulee venytettyä järkyttyneen ilmeen tilalle tekohymy ja todettua "no sehän on kiva". Enkä tokaise että meidänpä ja kavereiden vauvat teki ton puolta nuorempana että onkohan tuo enää normaalia.

 

[yuckas]

Olen ihan samaa mieltä, että on vaivaannuttavaa olla omiin asioihinsa keskittyneiden ihmisten seurassa. Ensin kehutaan itseä, sitten lapsia, seuraavaksi maallista omaisuutta ja lopulta jauhetaan omista sairauksista. Näin se ihmisen elämänkaari vaan menee ja sellaisiin ihmisiin on lupa saada kyllästyä. Ei kyse ole mistään negativiisuudesta, vaan sosiaalisen älyn puutteesta. Toistenkin asioista voi edes vähän kiinnostua ja oivaltaa, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä.

Juttuja voi ohjata toiseen suuntaan. Minä kuuntelen, olen mukana jutuissa ja kun alkaa tuntumaan, että parin tunnin jälkeen tuttavaperheen yksityiskohtiin paneutuva paapatus esikoityttären häistä tulee toisesta korvastani ulos alan tekemään muuta. Aina voi tekosyyn varjolla "huolehtia" vieraille lisää jotakin ja jos ei muuta hakee vesikannun, jolloin yleensä mietin voisinko tunnettuun impulsiivisuuteeni nojaten hihkaista uudesta jutunaiheesta. Minulla on siinä mielessä helppoa, että minun oletetaan keksivän jotakin hauskaa ja jolle saa nauraa. Ja sillä tavoin vieras yleensä lopettaa sen monologinsa.

En jaksa ryhtyä kilpalaulantaan väittämällä itselläni olevan yhtä ihanaa kuin vieraillani, koska sitten se paapatus vasta yltyykin.

Ja yksi takuuvarma keino on kysyä ihan muusta eli ohjata toisen huomio muuhun asiaan. Siinä voi jo tykittää sitten omiakin mielipiteitä takaisin ja palautua siis hedelmällisempään vuorovaikutukseen.

 

["vieras"]

"Näin se ihmisen elämänkaari vaan menee ja sellaisiin ihmisiin on lupa saada kyllästyä. Ei kyse ole mistään negativiisuudesta, vaan sosiaalisen älyn puutteesta. Toistenkin asioista voi edes vähän kiinnostua ja oivaltaa, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä."


Siis kenellä tässä nyt ei ole sosiaalista älyä. Puhujalla vai kuulijalla???

 

["vieras"]

Minä sanoisin vaan, että pitäähän tuon ikäisen jo osatakin tai muuten se olisi jo jossain neuvolan tutkimuksissa. Ei juma

 

["mrn"]

Mä olen huomannut, että jotkut ihmiset äityvät huonossa seurassa tai keskustelukyvyttömien kanssa tuollaiseksi. Eli puhua paapattavat omista asioistaan, koska kokevat sen jatkuvan kyselyn vaivaannuttavaksi kun keskustelukumpani ei saa suuta auki...

 

["juupas"]

Musta paljon ärsyttävämpää on se, jos toinen kehuu koko ajan lastaan, kun se on kaikessa paljon kehittyneempi kuin muut. Synnytyssairaalastakin melkein jo itse käveli pois.

Mun serkku oli sellainen, sen lapset oli niiiiin aikaisin kehittyneitä kaikessa, että neuvolassakin oikein ihmeteltiin, että "ikinä eivät ole nähneet sellaista lasta, joka osaa sitä ja tätä tämän ikäisenä"...

 

["vieras"]

Vaikka lapsi oikeasti kehittyisikin tosi nopeasti, niin mitä sitten? Mikä on se konkreettinen hyöty tästä, että lapsi osaa kääntää päätään puoli vuotta ennen jotain toista? Tuleeko tästä päänsä kääntäjästä maapallon pelastava ydinfyysikko tai huippu-urheilija? Onko päänsä kääntäjällä tiedossa keskimääräistä onnellisempi aikuisuus, rutkasti rahaa tai vankkumaton terveys aikuisena?

Tämän takia en ole koskaan ymmärtänyt vanhempia, jotka jaksavat jankuttaa lapsensa nopeasta kehityksestä. Koska mitä sitten?!

 

["viiden äiti"]

Mun tuttu on just sellanen. Liiottelee ja valehtelee lapsien osaavan vaikka ja mitä. Facebookissa jatkuvasti päivittelee kuinka eteviä ja aina askeleen edellä muita hänen lapsensa ovat. Kun todellisuudessa lapsensa ovat tavallista arempia ja itkuisempia, sormet nenässä/suussa seisojia. Me muut mammat ihan ihmeissään luetaan niitä päivityksiä..että kenen lapsista se siellä taas vouhkaa!

Luulen, että tuon kehuskelun ja liioittelun takana on äidin huono itsetunto