Meillä alettiin harjoittelu niin, että ensin sai puhtaan lusikan, mitä ei laitettu ruokaan, millä siis leikki ja mitä heitteli aika roimasti.. sai sen joskus hiukan ennen 1v ikää. siinä sitten opetteli että miten se luska laitetaan suuhun yms. Seuraava etappi oli, että laitettiin ruokaa siihen lusikalle hiukan, ja sitten koitettiin pikkusen auttaa samalla kun neiti laittoi lusikan suuhun, lopulta se menikin siihen, että kun kysyi "syökö Sini itse2 niin otti lusikan ja laittoi suuhun, oikeinpäinkin peräti. Nyt on seuraava vaihe taas menossa, ikää on reilu 1v3kk. ELi tällä hetkellä on oma lusikka (tai se Emman ensihaarukka) ja sillä sitten hakkaa ja sohii ruokaa, ja välillä sotkee suuhun astikin jopa
Toisinaan, varsinkin silloin jos on jonkun isomman pikkulapsen nähnyt syövän itse, menee oikein hyvin, auttaa tosin toisella kädellä, laittaa lusikan suuhun työntäen samalla toisella kädellä sitä lusikkaosaa, toisinaan taas kaikki löytyy lattialta. Edelleen siis pääasiassa syötetään, mutta saa kokoaika olla mukana ja kokeilla "omia siipiään". Tänään oli eka kerta kun lautanen päätyi lattialle, tosin sekin johtui enempi siitä, että repäisi alustabletin alta pois, samalla kun riehui lusikan kanssa lautasella. Yleensä siinä käy niin että lusikka lentää, ja silloin ei ihan heti sitä takasin saa..
Pakko kai se on siihen sotkuun tottua, jos tahtoo "ajoissa" lapsen alkavan opettelee, vaikka raivostuttavaa se kyllä on..
Meillä neiti aloittaa tammikuussa hoidossa, ja ajattelin että josko hiukan opettelisi jo itse syömään nyt, mutta saas nähdä onnistuuko.....