Miten päästä eroon itseäni ahdistavasta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta?

  • Viestiketjun aloittaja "mustis"
  • Ensimmäinen viesti
"mustis"
Siis olen itse aivan älyttömän mustasukkainen miehestä, tuntuu jopa että ihan päästäni sairas asian suhteen. Se ahdistaa järkyttävän paljon. Mitään syytä tähän ei ole, mies ei ole mustasukkaisuudelle antanut mitään aihetta koskaan, eikä hän ole pettänyt, sen kyllä tiedän. En vaan jaksa näitä tunteitani enää. Enkä oikeastaan ole niinkään mustasukkainen ja pelokas minkään pettämisen suhteen. Vaan lähinnä sen suhteen, että mies voisi kokea kuuluvansa johonkin muualle (opiskelee nyt, joten kuuluu tietysti sinne kouluun ja luokkayhteisöönsä) enemmän kuin tänne, ja että ne asiat olisivat hänelle tärkeämpiä kuin perhe (koen että perheen yhteisistä asioista on helpompi luistaa, mutta koulutehtävät ja jutut ovat pakko tehdä, tiedän toki että näin on). Ja tiedän todella, että on riski että käytökselläni ja ajatuksillani ajankin pian mieheni pois, sempä takia haluaisinkin jotain apua...

Onko kukaan muu kärsinyt samasta, miten pääsit eroon siitä?
 
Mep
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta voisitko keksiä itsellesikin jotain muutakin sisältöä elämään kuin kotiasiat? Joku uusi harrastus tai ystävien tapaamista enemmän?

Silloin sinullakin olisi "omia juttuja" kuten miehelläsikin ja vähemmän aikaa pohtia höpsöjä...
 
..........
Minä jätin mieheni mustasukkaisuuden takia. En ikinä pettänyt, mutta silti jatkuva epäily ja ikävä käytös :(
En enää jaksanut ja jätin miehen. Oli vapauttavaa asua yksin. Nyt minulla on ihana mies, joka ei ole mustasukkainen.

Jos miehesi pettää, hän ei ole sinun arvoinen. Jos on uskollinen, tapat suhteen mustasukkaisuudella. Yritä hakea esim. perheneuvolasta apua.
 
"mustis"
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta voisitko keksiä itsellesikin jotain muutakin sisältöä elämään kuin kotiasiat? Joku uusi harrastus tai ystävien tapaamista enemmän?

Silloin sinullakin olisi "omia juttuja" kuten miehelläsikin ja vähemmän aikaa pohtia höpsöjä...
Niin, se olisi ehkä hyvä ratkaisu. Toisaalta, on mulla nytkin sen verran "omaa" puuhaa mihin aika riittää (sillon tällön iltaisin, päivisin en pääse kun hoidan pieniä lapsia kotona). Mutta nimenomaan päivisin, miehen ollessa koulussa mulla on hyvää aikaa märehtiä mustasukkaisuudessa. Koen niin ikäväksi, että mies pitää siellä hauskaa kavereidensa kanssa, mä "mätänen" kotona. Siis hoidan toki lapsia mielelläni, puuhaan heidän kanssaan ja se on kivaa ja sitä mitä haluan tehdä, mutta aikuista seuraa minulla ei ole. Tunnit ovat pitkiä, kun koko ajan odotan miestä kotiin, vaikka tiedän päivien pituuden etukäteen. :( Tää on niin syövyttävää, etten oikeen tiedä, kauanko jaksan, ennenkun päässä napsahtaa. Ja sitten miehen tullessa kotiin kiukuttelen kuin pieni lapsi, jonka mieheni ottaa kyllä hyvin, saa minut lepytettyä nopeasti, ilta menee hyvin, mutta aamulla taas sama helvetti alkaa. kaipaan kovasti seuraa päivisin, hellyyttä ym.

Ennen opintoja mies teki yötyötä, oli päivisin kotona, mulla oli ihanaa. nyt en oikein sopudu näihin klo 8-17 koulupäiviin... :(
 
"Jep"
Sillä, että muutat ajatusmaailmasi. Sä et omista sun miestä, kuten et lapsiasikaan, ne on sulla vaan lainassa :) Sun mies haluaa olla sun kanssa, omasta tahdostaan, vielä? Älä pilaa sitä itse. Mitä sitä nyt suotta mustia sukkia pitää, jos menee menojaan niin menkööt, ei ollu sit tarkoitettu niin. Mutta itse voit vaikuttaa asiaan omilla tekemisilläsi :)
 
Mep
Muistan kyllä vielä, miten puuduttavaa oli olla 3 vuotta kotona lapsen kanssa, vaikka se oli oma valinta ja yhteinen päätös. Tuntui että miehellä oli hauskempaa töissä ja helpompaa työmatkoilla (ja olikin varmaan kuin kitisevän vauvan ja myöh. uhmaikäisen kanssa kotona...)

En kokenut mustasukkaisuutta, mutta kateellinen olin välillä työillallisista yms. Hän oli myös usein matkoilla, joten tuo 8-17 on ihan ihanteellista normityöaikaa......

Ajattele tätä aikaa tilapäisenä. Menet varmaan itsekin vielä töihin? Tai sitten pitää etsiä niitä kahvittelumenoja (olisko muita päivä-vapaa-äitejä?) tai iltaisin leffaan/ syömään. Tai menette yhdessä, lapsille vahti siksi aikaa.
 
"mustis"
Mullakin varmaan osa tunteista on juuri sitä kateutta. Ja koen myös, että mies todellakin pääsee helpommalla kuin minä, vaikkei hänen opiskelut mitään helppoja olekaan. Mutta silti... Empä tiedä, jotenkin on niin huono ja paha mieli. En voi omistaa miestäni, mutta haluaisin että yhteistä aikaa jäisi enemmän kuin muutama tunti päivässä. ja ennen kaikkea haluaisin, että osaisin käyttäytyä ne muutamat tunnit niin kuin aikuisen naisen kuuluu käyttäytyä... :( Mutta vaikka kuinka yritän, mieli on niin surkea pitkän päivän jälkeen miehen kotiuduttua, että päästelen suustani sammakoita, ja kiukuttelen ja märisen.
 
"vieras"
Jos se on oikeasti sairaalloista, niin et pääse eroon irti ammattiapua. Sinulla on hurjasti etuja puolellasi: tiedostat tilanteen ja haluat siitä eroon. Se on jo puolet ja toivon, että ymmärrät sen ja olet jo siitä ylpeä. Osa kun ei edes huomaa koko ongelmaa.

Perheneuvola, Perhasiainneuvottelukeskus PANK, mielenterveystoimisto. Näiden kautta voit alkaa työstää ongelmaasi, ja se työstäminen kertoo suuresta rakkaudesta puolisoasi ja perhettäsi kohtaan ja kunnioitan sitä valtavasti.
 
"mustis"
[QUOTE="vieras";25626586]Jos se on oikeasti sairaalloista, niin et pääse eroon irti ammattiapua. Sinulla on hurjasti etuja puolellasi: tiedostat tilanteen ja haluat siitä eroon. Se on jo puolet ja toivon, että ymmärrät sen ja olet jo siitä ylpeä. Osa kun ei edes huomaa koko ongelmaa.

Perheneuvola, Perhasiainneuvottelukeskus PANK, mielenterveystoimisto. Näiden kautta voit alkaa työstää ongelmaasi, ja se työstäminen kertoo suuresta rakkaudesta puolisoasi ja perhettäsi kohtaan ja kunnioitan sitä valtavasti.[/QUOTE]

Kiitos kannustavista sanoistasi! :) Olen miettinytkin, että haluaisin purkaa ajatuksiani jollekin, ehkä ulkopuoliselle. Eli hakea apua. mutta pelkään, ymmärtäisivätkö he minua? Jotenkin on niin paha mieli, etten osaa edes itkemättä kertoa siitä kellekään. Pitävätkö sitten minua ihan hulluna ja vajaana, kenties jopa kykenettömänä äidiksi, vievät pian lapsenikin. :( Kun eihän sitä tiedä, miltä ajatukseni ulkopuolisen korvissa kuulostavat... Luulevat pian, että meillä on jotenkin huono parisuhde ja koti, kun olen tällainen pimpo. vaikka olemmekin ihan normaali perhe, mulle vaan tuottaa niin paljon vaikeuksia olla kaiket päivät yksin (siis ilman aikuista seuraa) ja märehtiä kaikkee paskaa yksin. :(
 
"vieras"
[QUOTE="mustis";25626626]Kiitos kannustavista sanoistasi! :) Olen miettinytkin, että haluaisin purkaa ajatuksiani jollekin, ehkä ulkopuoliselle. Eli hakea apua. mutta pelkään, ymmärtäisivätkö he minua? Jotenkin on niin paha mieli, etten osaa edes itkemättä kertoa siitä kellekään. Pitävätkö sitten minua ihan hulluna ja vajaana, kenties jopa kykenettömänä äidiksi, vievät pian lapsenikin. :( Kun eihän sitä tiedä, miltä ajatukseni ulkopuolisen korvissa kuulostavat... Luulevat pian, että meillä on jotenkin huono parisuhde ja koti, kun olen tällainen pimpo. vaikka olemmekin ihan normaali perhe, mulle vaan tuottaa niin paljon vaikeuksia olla kaiket päivät yksin (siis ilman aikuista seuraa) ja märehtiä kaikkee paskaa yksin. :([/QUOTE]

He pitävät sinua luultavasti hyvin vastuullisena ihmisenä kun otat vastuun tilanteesta ja alat työstää ongelmaasi ennen kuin parisuhteenne muuttuu mustasukkaisuutesi takia vaikeasksi.

Yleensä tähän tilanteeseen tullaan vasta parisuhteen ollessa suurissa vaikeuksissa kun toinen osapuoli antaa ainoaksi eron vaihtoehdoksi ammattiavun hakemisen.

Ja voin taata että et ole yksin ongelman kanssa. Ja senkin takaan, että sinua ei pidetä vajaana eikä lastasi viedä tämän takia.
 
Kyllä tosiaan kannattaa lähteä juttelemaan jonkun kanssa asiasta ja selvittää mistä tuo johtuu. Mustasukkaisuus muodossa tai toisessa, eli joko suorana parisuhdemustasukkaisuutena tai mustasukkaisuutena toisen tekemisistä johtuu melko usein jo lapsena syntyneistä tunnevammoista. Jonkinlaisesta omasta riittämättömyydentunteesta, tunteesta, että en ole kyllin hyvä ja rakastamisen arvoinen.
Mustasukkaisuusjohtuu oikeastaan aina itsestä; jos toinen antaa aihetta mustasukkaisuuteen, on oma valinta jatkaa suhteessa, jossa luottamus ei voi rakentua (ja pitäisi lähteä etsimään sitä syytä itsestään, miksi haluaa, eli mihin tarvitsee, sellaista suhdetta) ja jos taas toinen ei anna siihen aihetta ja mustasukkaisuutta silti on, on hodettava itseään ja etsittävä sen mustasukkaisuuden syyt itsestään.
 
Hae apua
Hae apua! Jos olet niin kypsä, että tiedostat tilanteesi niin nyt pikaisesti vaikka neuvolan kautta psykologille tai mihin vaan! Itse olen kärsinyt lähipiirissä sairaalloisen mustasukkaisesta ihmisestä ja se on jotain niin pelottavaa, ahdistavaa ja toista mitätöivää, että ajaa toisen pois jo sinällään.
Itse olen myöhemmin liittänyt henkilön huonoon itsetuntoon.
AHDISTAVAA! Nykyään, jos huomaan miehessä merkkejäkin mustasukkaisuudesta, se on ehdoton goodbye ja seurustelusuhteen turn off!
 
"mustis"
Kyllä tosiaan kannattaa lähteä juttelemaan jonkun kanssa asiasta ja selvittää mistä tuo johtuu. Mustasukkaisuus muodossa tai toisessa, eli joko suorana parisuhdemustasukkaisuutena tai mustasukkaisuutena toisen tekemisistä johtuu melko usein jo lapsena syntyneistä tunnevammoista. Jonkinlaisesta omasta riittämättömyydentunteesta, tunteesta, että en ole kyllin hyvä ja rakastamisen arvoinen.
Mustasukkaisuusjohtuu oikeastaan aina itsestä; jos toinen antaa aihetta mustasukkaisuuteen, on oma valinta jatkaa suhteessa, jossa luottamus ei voi rakentua (ja pitäisi lähteä etsimään sitä syytä itsestään, miksi haluaa, eli mihin tarvitsee, sellaista suhdetta) ja jos taas toinen ei anna siihen aihetta ja mustasukkaisuutta silti on, on hodettava itseään ja etsittävä sen mustasukkaisuuden syyt itsestään.
Näin mä oon aatellutkin, että kyllä syy on mussa itsessä. Mies ei tosiaan varsinaiseen mustasukkaisuuteen ole koskaan antanut aihetta, mutta tosiaan tuo että hänellä on milekästä elämää kodin ulkopuolella, saa mut ihan sekopäiseksi. Mä haluan olla miehelle se tärkein (ja olenkin, ei ole senkään suhteen antanut muuta ymmärtää), enkä siedä sitä muuta elämää. Hyväskyn miehen kaverit ja niiden kanssa vietetyn vapaa-ajan ilman mua, mutta en nyt vaan tota koulua enkä pitkiä päiviä. Ja sitä että mies kuuluu johonkin muuhunkin yhteisöön kuin meidän perheeseen, mä taas en. :(

En mielestäni ole kokenut lapsuudessani mitään pahaa, päinvastoin. Tosin äitini oli mua kohtaan omistushaluinen. Vanhempani erosivat, mutta se oli lähinnä helpotus. Nyt tosin tässä hieman teille avauduttuani pohdin, olenko mieheni jutuista oikeasti mustasukkainen, vai kateellinen. Joka tapauksessa tunne on raastava. Ja maalaan semmosia piruja seinille päässäni, että mun on ihan hiton paha olla, sitä en voi kieltää. Nään unia kuinka mies tulee sanoo ettei jaksa enää, ja mun maailma ortuu. Vaikkei siis ole koskaan antanut aihetta edes pohtia moisia, ei ole koskaan uhannut erolla (toisin kun mä, viimeksi tänään), ja ollaan oltu sentään yhdessä 15 vuotta.
 
"vieras"
Minulla on myös samanlaisia ajatuksia aina välillä. Mieheni asuu viikot työpaikkakunnallaan ja näemme vain viikonloppuisin. Harmittaa, vaikka olen koko viikon häntä kaivannut ja odottanut viikonloppua, niin sitten kun nähdään niin enkös pilaa sitä perjantai alkuiltaa aina kiukuttelullani. Yleensä en edes suoraan kehtaa myöntää mikä pohjimmiltaan mättää (tuskin tunnistan sitä aina itsekkään), kunhan alan riidellä jostakin asiasta.

Minua on petetty edellisessä suhteessa aika ikävästi ja taustalla on aina pelko siitä, että se tapahtuu uudestaan. Eli ei sinkkuudessa ja yksinolossa olisi mitään ikävää, mutta se pettämisen tuska on kamalaa, se todellakin rikkoo jotain sisimmässä.
 
kjgasgf
Itselläni aikoinaan oli sama homma. Olin kotona pitkään kolmen pienen lapsen kanssa. En tajunnut silloin sairastavani myös masennusta. Minulla auttoi paljon tuo ammattiauttajalle puhuminen. Laitoin myös lapset hoitoon ja lähdin itse opiskelemaan. N. 2 kertaa viikossa käyn koulussa. Sain sitä omaa tekemistä itselleni. Pikkuhiljaa mustasukkaisuus jäi.

Ihan sinun omaksi parhaaksi niin lähde puhumaan asiasta. Soita vaikka ihan aluksi tk:hon. Kyllä he sieltä ohjaavat oikealle ihmiselle.
 
nainen 87
Alkuperäinen kirjoittaja Kflgöh;25627489:
Mulla samankaltaisia ajatuksia jos tulee joku hyvännäköinen tai kroppaunen nainen vastaan tai alastomia naisten kuvia :( ärsyttää, heti katson miestä että katsooko

ihan sama juttu minullakin,ollut jo varmaan 8-vuotta. Vaik jos katotaan yhdessä elokuvaa ja näkyy mielestäni tosi ihana nainen,rupeaa sydän hakkaamaan ja ajattelen että kumpa minäkin olisi noin upea ja että tuollaisen mieheni varmaan haluasisi minun tilalleni. Pelkään,että jos mies menee kauppaan tai mihin tahansa kotoa pois,että hän näkee ja katselee muita kauniimpia naisia sillä silmällä ja ei pidä minua enään kauniina!
Tämän tunteen takia,meille on syntynyt kamalia riitoja.Ollaan lukemattomia kertoja meinattu erota,yhteiseloa takan siis 11-vuotta.Olin 16,5 vuotias kun alettiin seurustella. En ollut alkuvuosina mustis.On myös tullut tilanteita,että mies on humalapäissään pussaillut,hivellyt tai kehunut muita naisia,jopa silloisen parhaan ystäväni luokse meni ehdottamaan sänkypuuhia. Nyt taasen eroasiat pinnassa.
meillä siis 5-ja 8vuotiaat pojat.
 
perheneuvola
Minä hain apua perheneuvolan kautta. Mutta homma kääntyi päälaelleen! Yritin painottaa minun olevan se ongelma kun olen niin mustasukkainen. Mutta parin kerran jälkeen halusi terapeutti vai mikä nyt olikaan haastatella miestä ja mies oli ihan ihmeissään siellä käydystä keskustelusta. Sitä seuraavalla kerralla oltiin yhdessä ja siellä rouva esittää miestä psykologille ja että minulle pitäisi antaa lisää aikaa aikaa!?!

Siinä vaiheessa kun uudelleen sanoin, että minä tässä olen sitä apua hakemassa, minkä hiton takia te miestä arvioitte niin sitten meni jakeluun. Mies oli ihan pihalla kun hän oli ymmärtänyt täysin olevansa niin painostava osapuoli ja nimen omaan minä olen meidän suhteessa se joka kyttää ja en kestä ilman murahdusta edes kassan sanovan miehelle päivää.

Olipahan miten oli, suhde on kuihtunut tuon jälkeen totaalisesti ja molemmat elää omaa elämäänsä meillä, mutta saman katon alla.