K
Kaiskans
Vieras
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 16 vuotta. Tammikuussa mies meni johonkin Kristiina lakoi pohtia seksuaalisuuttaan, pohti että on homoseksuaali. Välillä sanoi, ettei voi elää kanssani ja välillä taas pohti, että voisikin elää kanssani. Hän myös pohti, ettei ole ikinä ehkä rakastanut minua. Meillä on kaksi lasta. Mieheni on ollut masentunut varmaan jo vuosia, kuormittunut. Hellyyttä, ihailua tms en ole saanut vuosiin, viimeksi syksyllä 2010 (en merkite muistiin...vaan se on vain suht harvinaisena asiana jäänyt mieleeni).
Maaliskuussa jätimme avioerohakemuksen, mutta mies on asunu vielä kanssammekun hänen asuntonsa vapautuu vasta toukokuussa. Ja tämän yhdessäolonkin aikana olemme välillä pohtineet, että joskus pitäisi sittenkin yrittää yhdessä.
Mies tutustui tammikuussa homoon, jonka kertoi olevan pelkkä kaveri. Sitten paljastui, ennen avioeron hakemista, että mies onkin ihastunut tähän ja tämä kaveri mieheeni. Mies kuitenkin myöhemmin kertoi kokeneensa olevansa ihastunut, mutta oikeasti ehkä vain halusi ihailua.
Ny sitten mies kertoi, että haluaisi meidän yrittävän yhdessä. Että on tajunnut rakastavansa minua. Ok, ihana asia ja itsekin haluaisin vielä kokeilla yhdessä, terapiassa käyden,. Mutta paljastui, että mies on harrastanut tämän kaverinsa kanssa suuseksiä viime viikolla. Mies kertoi, että se ei tuntunut hyvältä ja että ahdistui siitä. Pari viikkoa ennen tätä oli käyny kaverinsa pyynnöstä hiv-testissä varmuuden vuoksi.
Mutta en tiedä, miten pääsen tuon seksialan yli. Ainakin nyt se vainoaa ajatuksissani...tosin onhan siitä vasta muutama päivä, kun asia selvisi minulle (ei mieheni kautta, mies yritti valehdella asiasta koska häpesi sitä). En tiedä, pystynkö koskaan suutelemaan miestäni kun tiedän, että hänen kaverinsa kyrpä on ollut mieheni suussa.
Pääseekö toisen seksiseikkailuita yli ajan kanssa? Vai onko parempi vain jatkaa eteenpäin elämässään?