A
"a.p"
Vieras
Ja nyt IHAN ITSENI takia ja OMAA elämääni helpottaen haluan päästä yli tästä.
En tiedä edes mistä olen kaikista katkerin, on niin paljon asioita joiden takia en kertakaikkiaan osaa olla äitini seurassa tiuskimatta ja ärsyyntymättä.
Lapsena hän käytti isäni ja omia välejä jatkuvasti hyväkseen, teki kiusaa minun kustannuksella niin että kärsin siitä pahasti. Haukkui isäni uutta (ihanaa!) vaimoa, isää, ystäviäni ja sukulaisiani varkaiksi, huoriksi, kusipäiksi, ääliöiksi ja ihan millä tahansa nimityksillä.
Kertoi pettämisjuttuja pienelle lapselleen jolle asiat (jos edes ovat totta) EIVÄT kuulu.
Heitteli suuttuessaan minua päin kaapin ovia ja muistan kuinka taju kankaalla makasin välillä lattialla niin ettei henkeä meinannut saada kivulta.
Muistan aina sen äidin hampaat irvessä päättömän kiljumisen suuttuessaan ja saattoi heittäytyä esim lattialle parkumaan täydellä äänellänsä.
Riidellessään poikaystävien kanssa saattoi tulla itkemään lapsensa vierelle ja ulisemaan nimeäni jotta poikaystävästänsä tuntisi jotain syyllisyyttä, eli tässäkin käytti minua hyväkseen ja arvatenkin minua ahdisti todella kovasti.
Jankutti kiittämättömyyttäni ja pakotti kirjoittamaan usein hyviä asioita itsestään ja jos olin lähdössä muualle RAUHOITTUMAAN vaikka kaverin kanssa puistoon riidan jälkeen, uhkasi soittaa eri ihmisille ja kertoa salaisuuksiani tai muuta.
Teini-iässä mulle riitti, olin äidin kokoinen ja aloin pistää hanttiin, huomionkipeä äitini toki lopetti mun lyömisen kun huomasi kuinka paljon sai huomiota mun töniessä häntä ja ärsyttikin mua aina niin pitkään että napsahti, saattoi mm koputella oveen tunnin putkeen pieniä hermostuneita koputuksia ja toisti nimeäni. Lällätti tai nauroi tekonaurua. Erään kerran mulla napsahti pahasti ja vedin äitini tukasta maahan ja sanoin tappavani hänet veitsellä, päästin irti ja menin ulos kävelylle rauhoittuakseni ja takaisin tullessa poliisit veivät mut mielisairaalaan.
Siellä äitini joka ulospäin näyttää maailman mukavimmalta ja ystävällisimmältä sai osakseen paljon huomiota uhrina, kun lapsi on niin ilkeä. Lällätti toki tästä minulle myöhemmin ja kertoi että kyllä isän lähteminen oli syynä sekoamiselleni.
Myöhemmin yritin itsemurhaa kun päässä sumeni tosi pahasti, tuntui kuin olisin halunut repiä nahkani irti, en enää jaksanut. Jouduin mielisairaalaan ja siitä toiseen nuorisokotiin muutamaksi kuukaudeksi.
Nykyään minun tulisi koko ajan auttaa häntä, majoittaa hänet kun on taloussongelmissa ja arvatkaa vaan ettei huvita auttaa. Toki joudun tuntemaan huonoa omatuntoa joka kerta kun pyytää uutta asiaa enkä kertakaikkiaan halua enää auttaa. Uhkaillut itsemurhalla mm raskausaikana, pilasi lapsemme ensimmöisen joulun ja muuta mukavaa.
On tosi paha olla enkä jaksa enää velloa tässä katkeruudessa äitiä kohtaan, mutta miten ihmeessä siitä pääsee yli. Äiti ei myönnä tehneensä noita asioita eikä koskaan suostuisi vilpittömästi pyytämään anteeksi, jos se edes auttaisi.
Välejä yritin rikkoa lopullisesti mutta tuo on niin hyvä syyllistäjä että jostain vitun typerästä syystä välit lämpenivät. Yritän olla äidin seurassa ystävällinen, mutta se on todella työlästä ja ahdistaa joka kerta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, tässä oli vain pintaraapaisu kaikesta, mutta edes jotain.
En tiedä edes mistä olen kaikista katkerin, on niin paljon asioita joiden takia en kertakaikkiaan osaa olla äitini seurassa tiuskimatta ja ärsyyntymättä.
Lapsena hän käytti isäni ja omia välejä jatkuvasti hyväkseen, teki kiusaa minun kustannuksella niin että kärsin siitä pahasti. Haukkui isäni uutta (ihanaa!) vaimoa, isää, ystäviäni ja sukulaisiani varkaiksi, huoriksi, kusipäiksi, ääliöiksi ja ihan millä tahansa nimityksillä.
Kertoi pettämisjuttuja pienelle lapselleen jolle asiat (jos edes ovat totta) EIVÄT kuulu.
Heitteli suuttuessaan minua päin kaapin ovia ja muistan kuinka taju kankaalla makasin välillä lattialla niin ettei henkeä meinannut saada kivulta.
Muistan aina sen äidin hampaat irvessä päättömän kiljumisen suuttuessaan ja saattoi heittäytyä esim lattialle parkumaan täydellä äänellänsä.
Riidellessään poikaystävien kanssa saattoi tulla itkemään lapsensa vierelle ja ulisemaan nimeäni jotta poikaystävästänsä tuntisi jotain syyllisyyttä, eli tässäkin käytti minua hyväkseen ja arvatenkin minua ahdisti todella kovasti.
Jankutti kiittämättömyyttäni ja pakotti kirjoittamaan usein hyviä asioita itsestään ja jos olin lähdössä muualle RAUHOITTUMAAN vaikka kaverin kanssa puistoon riidan jälkeen, uhkasi soittaa eri ihmisille ja kertoa salaisuuksiani tai muuta.
Teini-iässä mulle riitti, olin äidin kokoinen ja aloin pistää hanttiin, huomionkipeä äitini toki lopetti mun lyömisen kun huomasi kuinka paljon sai huomiota mun töniessä häntä ja ärsyttikin mua aina niin pitkään että napsahti, saattoi mm koputella oveen tunnin putkeen pieniä hermostuneita koputuksia ja toisti nimeäni. Lällätti tai nauroi tekonaurua. Erään kerran mulla napsahti pahasti ja vedin äitini tukasta maahan ja sanoin tappavani hänet veitsellä, päästin irti ja menin ulos kävelylle rauhoittuakseni ja takaisin tullessa poliisit veivät mut mielisairaalaan.
Siellä äitini joka ulospäin näyttää maailman mukavimmalta ja ystävällisimmältä sai osakseen paljon huomiota uhrina, kun lapsi on niin ilkeä. Lällätti toki tästä minulle myöhemmin ja kertoi että kyllä isän lähteminen oli syynä sekoamiselleni.
Myöhemmin yritin itsemurhaa kun päässä sumeni tosi pahasti, tuntui kuin olisin halunut repiä nahkani irti, en enää jaksanut. Jouduin mielisairaalaan ja siitä toiseen nuorisokotiin muutamaksi kuukaudeksi.
Nykyään minun tulisi koko ajan auttaa häntä, majoittaa hänet kun on taloussongelmissa ja arvatkaa vaan ettei huvita auttaa. Toki joudun tuntemaan huonoa omatuntoa joka kerta kun pyytää uutta asiaa enkä kertakaikkiaan halua enää auttaa. Uhkaillut itsemurhalla mm raskausaikana, pilasi lapsemme ensimmöisen joulun ja muuta mukavaa.
On tosi paha olla enkä jaksa enää velloa tässä katkeruudessa äitiä kohtaan, mutta miten ihmeessä siitä pääsee yli. Äiti ei myönnä tehneensä noita asioita eikä koskaan suostuisi vilpittömästi pyytämään anteeksi, jos se edes auttaisi.
Välejä yritin rikkoa lopullisesti mutta tuo on niin hyvä syyllistäjä että jostain vitun typerästä syystä välit lämpenivät. Yritän olla äidin seurassa ystävällinen, mutta se on todella työlästä ja ahdistaa joka kerta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, tässä oli vain pintaraapaisu kaikesta, mutta edes jotain.
