Miten oppia pysähtymään ja elämään elämää täysillä eikä vain kulkea suoraan sen läpi sivuille vilkuilematta?

["neppa"]

Mä havahduin eräs päivä tässä siihen ajatukseen, että mun koko kohta 25-vuotias elämäni on ollut suorittamista päivästä toiseen. Koko ajan olen vain ajatellut, että "sitten, kun mulla on sitä ja sitä, olen tyytyväinen ja onnellinen ja elämä helpottaa". Kun se aika tulee, milloin on sitä ja sitä, en olekaan tyytyväinen vaan taas havittelen uutta ja koko ajan odotan tavallaan elämäni alkamista.

Mulla on:
-Luotettava ja hyvä ja osallistuva mies (tosin kuluttaa rahaa vähän liikaa harrastuksiinsa)
-Yksi ihana terve lapsi ja toinen vatsassa
-Työ, vaikka onkin määräaikainen ja yt-neuvottelut uhkaa
-Vuokra-asunto (ruma, mutta kuitenkin)
-Auto
-Perhe
-Terveys
-Ruokaa ja vaatetta

Mitä ihmettä ihminen vielä tarvitsee ollakseen onnellinen? Minä haaveilen isommasta asunnosta, pysyvämmästä paikkakunnasta, jotta muuttaa ei tarvitsisi joka välissä, enemmästä rahasta, menestyksestä. Ja en osaa olla onnellinen tämän hetkiseen..

Olen pessimistinen luonne ja tämä on todella uuvuttavaa. Kuinka positiivisen ajattelutavan voi oppia ja nauttimaan elämästä hetkessä eikä koko ajan suunnitella ja stressata? Tällä hetkellä en saa nautintoa oikeastaan mistään, kun odotan vain sitä "käännettä" elämässäni.. Huoh.

 

[hyvä kysymys]

Itsestäkin tuntui tuolta tosi tarkaan vielä 3 vuotta sitten, kun täytin 25. Silloin olin suorittanut koulut (valmistumassa), oltiin muutettu vuokra-asunnoista aina isompaan vähitellen, hankittiin tuolloin ekaa autoa ja omaa (pientä)asuntoa, ei ollut vakituista duunia, odotin lasta.

Nyt kun lapsi on 2,5-vuotias, asutaan edelleen pienessä omassa asunnossa ja olen saanut vakityön. Mulla on aika erilainen mieliala, sellainen tyytyväinen. Toki halutaan isompi asunto lähivuosina, vaihdetaan autoa uudempaan ja sellaista, mutta periaatteessa ei olla just NYT tavoittelemaasa mitään muutosta, joten nyt asiat on hyvin ja nautitaan vaan tästä.

Se tilanne, kun koko ajan jotain uutta on tulossa, on uuvuttava sinänsä ja tuntuu, että koko elämä on sitä suorittamista. Mutta tuosta sun listasta ainakin auto, terveys, ruoka- ja vaatehankinnat ovat lakanneet olemasta mulle suorituksia, ne ovat mitä ovat ja hoituvat kaiken muun ohessa. Olen tavallaan oppinut tekemään asioita niin, että myös nautin niistä - vaikea selittää.

 

["Mie"]

Niin tuttua...Aina jokin projekti meneillään, ja kun jotain saavuttaa, alkaa heti etsimään jotain vielä isompaa, parempaa ja suurempaa. Ei elämä saa olla vaan materiaalista haalimista, haluan löytää sen tarkoituksen ja arvon tästä olemisesta. Koitan muistaa toisinaan ajatella, että elämä ei tule koskaan olemaan "valmista", kaunista "elokuvaa" vaan arvokasta tällaisena, matkana, epätäydellisenä räpeltämisenä arjen kommelluksineen.. Olen lueskellut buddhalaisia ajatuksia ja koittanut saada sisältöä niistä.. Koitan keskittyä hetkiin, ihastella, pohdiskella ja pysähtyä rakastamaan..

 

[vv]

Mulla taas on päinvastoin: koko ajan vilkuilen sivuilleni asioissa enkä koskaan saa mitään valmiiksi

 

[tuli hännän alla]

pessimisti uskoo olevansa turvassa, koska tähyilee aina siihen mitä ei ole. optimisti tietää, että on helpompi löytää onni jos lakkaa tähyilemästä muualle ja keskittyy siihen mitä on. silloinkin kun ei ole oikeastaan mitään, on kuitenkin jotain.

ja lopulta onnellisuuden löytäminen on paras turva. kaikki muu voi kadota, mutta onni on asenne ja valintakysymys.