Toggle sidebar

miten opin elämään hetkessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sitten kun
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

sitten kun

Vieras
Olen lasten kanssa kotosalla. Asutaan aika ahtaasti ja piha on pieni. Kulutan jatkuvasti energiaa siihen että sitten kun me asutaan omakotitalossa ja pihaa on enemmän, niin sitten olen onnellisempi ja teen sitä ja tätä ja tota.

Havahduin oikeen tähän yksi päivä ja nyt haluisin alkaa oikeesti elämään hetkessä enkä sitten kun elämässä.
 
Lukaisepa Eckhart Tollen kirjoittama kirja Läsnäolon voima... siitä saat ainakin hyviä vinkkejä :) Asiahan on niin, että eilinen on mennyt, huomisesta et tiedä vielä mitään joten elä tätä päivää...
 
Toi on ongelma joka on mut ajanut jonkinlaiseen ahdistukseen. Olen lähes koko aikuisikäni haaveillut aina jostain joka tapahtuu "sit kun". Haaveilin miehestä. Sit yhteisestä kämpästä. Sit omasta itsetehdystä talosta. Sit lapsista. Olen kaikki nuo saanut mutta en ole onnellinen. Nyt haaveilen toisesta miehestä.......... Ja ajattelen et eroan nykyisestä kunhan.... mitä? En tiedä.
 
Tuo sit kun-ongelma taitaa olla nykyään monen muunkin ongelma kuin aloittajan. Villinä veikkauksena syyksi on se, että nykymaailma korostaa tätä "enemmän, parempaa, nopeammin"... siitä seurauksena mikään ei riitä, mihinkään ei olla tyytyväisiä. Kokeilepa, sitten jossain välissä kun lasten hälinältä on hiljainen hetki, sitä, että olet ihan itseksesi ja ihan todella kuuntelet itseäsi. Älä tartu johonkin ajatukseen vaan anna sen mennä ohi sitä sen kummemmin tarkastelematta ja tuomitsematta. Jos huomaat että ajatus jää pyörimään, niin keskity jälleen sisäiseen itseesi...
 
Mitä voisit tehdä asunnon ahtaudelle? Myy ja lahjoita pois turhaa tavaraa. Vuokraa varasto. Mieti perheen asumisjärjestelyjä? Miten nukutaan, missä leikitään yms. Meidän vinkki on muuten ollut laittaa hyllyjä ihan katonrajaan. Sinne saa joko ovelliseen tai avohyllyyn kirjoja yms. tavaraa eikä vie lattiapintaa eikä mene seinät ihan umpeen.

Ahdas piha: laajentakaa reviiriänne. Ulkoilkaa, liikkukaa, retkeilkää. Pieneenkin pihaan saa vaikka leikkimökin. Jos haluat puutarhahommia, laita ruukkupuutarha ja ruukkuja telineisiin ja hyllyihin.

Nämä oli siis käytännön vinkkejä. Mä osasin kyllä ahtaasti asuessamme järkeillä, että ei se onni ole kiinni ulkoisista puitteista, mutta ei ole kiva kaikkea aikaa viettää järjestellen ja tavaroita paikasta toiseen siirrellen.
 
[QUOTE="harmaana";22276330]Otat itseäsi niskasta kiinni ja lähdette jonnekin leikkipuistoon ettekä pyöri vaan siinä pihalla.[/QUOTE]

Kyllä me lasten kanssa käydään päivittäin puistossa ettei tässä pihassa pyöritä. Silti mietin että olis kiva kun olis iso piha.
 
Ja tämä on muuten ylipäänsä hyvä kysymys, voi kun muutkin ihmiset havahtuisivat kysymään samaa. Ja pakko on peesata tuota Lilan vinkkiä tuosta "Havahtuminen"-kirjasta, siitä selviää aika älyttömän hyvin miksi suurin osa ihmisistä niin sanotusti nukkuu... :)
 
Taidan lukaista nuo molemmat kirjat ja alkaa oikeesti elämään tässä hetkessä. Toki ihmisellä kuuluu haaveita olla, mutta rajansa kaikella. Tuli heti jotenkin levollinen olo kun havahduin tähän, tästä on hyvä jatkaa ja elää tätä päivää, onnellisena.
 
Siihen varmaan tarvitaan tietyllä elämänmyönteisellä tavalla kevytmielinen ja mukautuvainen luonne.
Itselläni on aina ollut sellainen, "Mummon perintönä", sanovat siskoni.

Ja vakavan sairauden jälkeen olen ollut tosi hyvä elämään hetkessä ja pitämään arvokkaana lähellä, iholla ja sylissä olevaa nykyisyyttä.
 
[QUOTE="Piika-äiti";22276543]Siihen varmaan tarvitaan tietyllä elämänmyönteisellä tavalla kevytmielinen ja mukautuvainen luonne.
Itselläni on aina ollut sellainen, "Mummon perintönä", sanovat siskoni.

Ja vakavan sairauden jälkeen olen ollut tosi hyvä elämään hetkessä ja pitämään arvokkaana lähellä, iholla ja sylissä olevaa nykyisyyttä.[/QUOTE]

Mä luulen kans, että tietyllä tasolla pitää olla valmis luopumaan monista asioista, siis mukautumaan. Pitää myös olla hyvä arjensietokyky. Kun elämä on 90-prosenttisesti sitä arkea, niin sen kanssa pitää osata elää.

Myös karsiminen on taito. Kaikenlainen karsiminen. Ehkä myös jonkinlainen alistuminen, sellaisella buddhamunkkitasolla: mikä tulee, tulee. Ei tietenkään kannata passiivisesti vain odottaa että taivas putoaa niskaan, mutta pitä osata tunnistaa taistelun ja luovuttamisen paikat. Kaikkeen ei voi suhtautua yhtä intohimoisesti.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa