Miten olla masentuneen ystävä?

["neuvoton"]

Ystäväni on siis masentunut (diagnosoitu, ja hoidossa käy ja on lääkkeet jne. Silti vaan aina alakuloinen).

Tuntuu etten voi kertoa mitään omia (iloisia) kuulumisiani tai edes olla iloinen.

Miten te muut koette jos ootte vastavassa tilanteessa. Toisaalta yritän ajatella, että omat iloiset asiani voisivat piristää tätä ihmistä mutta en toisaalta usko...

Tuntuu että olen hälle toinen terapeutti, sen virallisen lisäksi

 

[vaavi9.7.]

sano että vaihtaa lääkitystä..sillee nätisti ilmesesti ei vaikuta..

 

["neuvoton"]

sano että vaihtaa lääkitystä..sillee nätisti ilmesesti ei vaikuta..

On kyl syöny niin kauan (vuosikausia päivittäin nukahtamislääkkeitäkin) että parempi olisi jo yrittää eroon kokonaan. Olen huolissani mutta auttaa en osaa

 

[tytsi-89]

Ole ihan normaalisti ystävä, kuuntele, jos toinen haluaa puhua, mutta älä painosta puhumaan mistään. Juttele tavallisista asioista ja yritä vaikka piristää, keksi mukavaa tekemistä jne. Ole aktiivisempi osapuoli yhteydenotoissa. Masentunut ihminen ei aina jaksa itse ottaa yhteyttä. Mä olen kokenut, että se on usein vain haitaksi, jos alkaa itsekin liikaa synkistellä.

 

["pop"]

Ei sun tarvii häntä osata auttaa sen kummemmin. Muistat vaan että yhteydenpito voi olla enemmän sun vastuulla, samoin kuin minkään hauskan järjestäminen, koska kaikki tuntuu vaan huonolta idealta masentuneen mielestä.
Älä ota sellasta roolia jossa et viihdy. Kun juttu alkaa menemään liian synkäksi, sano se, ja vaihda aihetta.

 

["Mä"]

No mä olen se masentunut, enkä kyllä halua kenenkään alkavan synkistellä kanssani. Siis haluan tietysti kuulla niitä iloisia asioita, hauskoja juttuja jne. En halua enempää märehtiä omia murheitani, mitä nyt saatan mainita, että nyt on näin ja näin, mutta kamalinta olisi, jos niitä sitten jäätäisiin porukalla surkuttelemaan. Toivon vain ymmärrystä ehkä. Ja että ystävä sitten ymmärtäisi, etten ehkä aina jaksa olla iloinen hänen puolestaan, vaikka yritänkin.
Ja sellainen tekopirteys, että teepäs nyt ne asiat, ja lähdepäs lenkille, ja kyllä se siitä, ärsyttää.
Toivoisi vain, että toinen yrittäisi ymmärtää, etten vain pysty, mutta se tuntuu olevan hyvin harvinaista.
Surullista on, jos masentunutta aletaan vältellä sen vuoksi, ettei hänen seurassaan voi olla iloinen.