Miten lohduttaa?

Hyvä ystäväni koki kolmannen keskenmenonsa sunnuntaina. Olemme läheisiä, mutta tässä tilanteessa olen vähän neuvoton.

Tekisi niin kovasti mieli lohduttaa, mutta oikeiden sanojen/tapojen löytäminen tuntuu kerta kerralta vaikeammalta.

En ole itse kokenut keskenmenoa ja toivoisin nyt teiltä sen kokeneilta apua. Eli mikä voisi lohduttaa (jos mikään)? Mitä ei kannattaisi sanoa? Olisiko parasta antaa omaa rauhaa vai houkutella ulos vaikka kävelylle? Kannattaako lohduttaa tyyliin "kyllä se vielä onnistuu" tai että "kesti se lapsen saaminen meilläkin"?

Ulla

 

Se on mielestäni tärkeintä. Itseäni ärsyttivät ja loukkasivat sanonnat "kyllä se vielä onnistuu", "uutta matoa koukkuun vaan", jne. Näissä tilanteissa olin hyvin herkillä ja kerroin hieman vihaisena, että meille se ei ole niin helppoa, että tosta vaan. Tämäkin oli hoidoilla tehty. Ja jälkeenpäin kadutti muutaman ihmisen kohdalla, että tuli kerrottua hoidoista. Toisaalta, mitäs sen on väliä..
Se, mikä lohdutti eniten oli kuulijan suru meidän puolesta. Vaikkakin lähes sanaton, mutta sellainen ilmaus, että ymmärsi, kuinka pahoillaan kuulijakin oli. Kukaan ei tietysti voi tekemälllä tehdä kyyneltä silmänurkkaan, jos ei itketä, mutta sellainen rauhallinen, kiireetön ja lämpöinen katse ja olemus kunnon halauksen kera auttoivat enemmän kuin mitkään sanat. Myös esim. tekstiviesti ystävältä, jossa hän kertoi ajattelevansa minua tuntui hyvältä. Eräs ystävä halasi paljon ja laittoi vielä tekstarin, että on lähettänyt enkeleille toivomuksen meidän puolesta. Minua auttoi myös lukemani tarinat täältä netistä, joissa ihmiset on kokeneet samaan aikaan keskenmenon kuin itsekin, tai vielä rajumpia juttuja. Näinkin tulee tunne, ettei ole yksin. En tiedä onko näistä apua teille, mutta näin omalla kohdallani tänä keväänä.

Miikuli

 

Ihanaa kun välität ja kysyt täältä neuvoa!! Olet varmasti aivan korvaamaton ystävä!

Mulla asia on tuoreessa muistissa ja jopa vielä tilanne "päällä". Omalta kohdaltani voin sanoa että en olisi selvinnyt tästä helvetistä ilman rakkaiden ystävien tukea:

Keskenmeno todettiin pe 1.6 (rv 5+5), lääkkeellistä tyhjennystä yritettiin viime viikolla 2 kertaa ja kaavinta jouduttiin tekemään viime la. Kaiken päälle mulla oli vielä alkava kohtutulehdus, johon sain antibiotit. Eilen vuodon takia kävin uudelleen lääkärillä kun vuotoa. Sanoi että joudutaan ehkä kaavintaan toistamiseen. Tänään oman lapsettomuusklinikan lääkärillä ja hän sanoi että hänen mielestään kaavintaa ei tarvittaisi, kontrolliultra on ens ke.

Kerroin tämän "hoitohistoriani" sen vuoksi, että tämä viimeiset 2 viikkoa on ollut suoraan sanoen yhtä helvettiä, aivan niinkuin pahinta painajaista joka tuntuu ettei lopu koskaan. Tässä tilanteessa olen tukeutunut tosi paljon ystäviini, he ovat laitelleet tekstiviestejä "Miten voit, ajattelen sinua ja olet iltarukouksissani" ja tulleet käymään (melkein joka ilta joku on käynyt täällä kotona ja se on piristänyt aivan mielettömästi ja antanut voimaa) ja ennen kaikkea KUUNNELLEET. Ystäväni erilaisissa elämäntilanteissa eikä kukaan heistä ole kokenut keskenmenoa (thank God!), mutta silti olen näiden kahden viikon ajan kokenut saavani heiltä aivan valtavasti tukea ja lohdutusta. Eli välittämistä, kuuntelemista, muistamista ja olkapäätä johon nojata ja itkeä. Tällaisessa tilanteessa myös huumori on ollut yksi selviytymiskeino (riippuu tietysti ihmisen huumorintajusta!), kun tän mun kokemuksen jälkeen ei ole välillä tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Ystävällesi kannattaa myös vinkata, että keskustelupalstoilta netistä saa korvaamatonta vertaistukea, jos hän ei jo näillä palstoilla ole käynyt.

Sinä varmasti tunnet ystäväsi parhaiten ja häneltähän voi kysyä suoraan että haluaako hän asiasta puhua vai haluaako puhua jostain aivan muusta, lähteä kävelylle tai saada aivan jotain muuta ajateltavaa. Toiset haluavat puhua, puhua ja puhua ja pääsevät siitä sillä "yli" (niinkuin minä), toiset taas eivät pysty puhumaan vaan haluavat jutella aivan muusta tai tehdä jotain joka saisi ajatukset muualle. Minun mielestäni voisit rohkeasti kysyä, mikä hänen tilanteessaan tuntuisi parhaalta tavalta. Tässä vielä linkki, jossa on mm. tietoa miten ystävää voi keskenmenon jälkeen lohduttaa. Vie kukkasia, suklaata, kortti jossa kerrot miten paljon ystävästäsi välität.
metku.net/~pesu/keskenmeno.php

Voimia ja halauksia sinulle ja ennen kaikkea ystävällesi!

 

 

On hienoa että välität ja haluat auttaa ja tukea. Vaikea sanoa mitä ystäväsi tässä tilanteessa kaipaa. Parempi olisi kysyä ehkä, että haluatko puhua asiasta ja jos ei halua, niin puhua sitten jostain muusta tai tehdä jotain yhdessä, vaikka lähteä kävelylle, leffaan jne.

Itseäni ainakin ärsytti, suututti ja suretti sellaiset kommentit kuin "keskenmenot on yleisiä, kaikille niitä sattuu", "nyt ei kun uutta yrittämään", "en tiedä miltä susta tuntuu kun en ole itse keskenmenoa kokenut"..jne.. Et vaikka sinä et ole sitä kokenut niin älä sitä ääneen sano. Se tuntui ainakin minusta tosi pahalta. Tunsin itseni vialliseksi tähän ystävääni nähden joka sen lohkaisi ja hän kaiken lisäksi oli ja on itse raskaana..Ja tuokin "kyllä se vielä onnistuu", ei paljon lohduta siinä tilanteessa kun on kaipaamansa lapsen menettänyt..

Paras lohtu voi olla monesti vain se toisen läsnäolo ja se että tuntuu, että toinen välittää.

 

Höh,sain just kirjotettua viestin ja se hävis...uus yritys...

Mua loukkas eniten arvailut että mistä mun keskenmeno mahto johtua. Ja kaverin jutut omasta raskaudesta ja tulevaisuudesta, itteltä on just maailma romahtanu ympäriltä ni ei välttämättä jaksais kuunnella tommosia...km kohta pari viikkoo enkä halua vieläkään kuulla muitten odotusjuttuja, ehkä olen katkera ym. mutta pysyn mielummin omissa oloissani ja tulen sit ulos kolostani kun olen valmis =)

Yks ystäväni on ollu ihana, hän on potkinu mua persuuksiin että nyt tehdään sitä ja tätä...oon saanu itte alkaa jutteleen asiasta jos on mieli tehny ja hän jaksaa käydä sitä mun kanssa edelleen läpi.
Jotkut kaverit jotka tietää mun km, ovat aika hyvin pysyneet kaukana..mikä tuntuu aika pahalta.