A
ap
Vieras
Halusin täysimettää, mutta se ei ole onnistunut menkkojen aikana.
Vauva tulee kohta 5kk ja alkuun täysimetin, mutta menkat alkoivat imetyksestä huolimatta kun vauva oli 2kk. Jouduin antamaan lisämaitoa koska vauva oli selkeästi nälkäinen "rinnalla asumisesta" huolimatta. Menkkojen loputtua täysimetin taas seuraaviin menkkoihin asti. Näin on mennyt joka kuukausi. Maito tuntuus silloin olevan tosi tiukassa.
Olen kokeillut seuraavia juttuja:
imetysteetä olen juonut koko imetysajan useita kupillisia päivässä, muutenkin juon paljon, etenkin hiilihapotettua vettä ja syön hyvin.
otan reilua kalsiumlisää päivittäin,
juon kotikaljaa silloin tällöin,
olen usein ihokontaktissa vauvan kanssa,
vaihdan syötön aikana rinnasta toiseen useita kertoja, imetysvälit ovat todella tiuhat koska vauva on nälkäinen usein. kasvu on kuitenkin ollut hyvää..
iso miinus on varmaankin se, ettei meillä ole yöimetyksiä, koska vauva nukkuu yöt. päivät siis syö todella tiheästi.
Onko kenelläkään samanlaista kokemusta? Oletko keksinyt ratkaisun?
Haluaisin imettää ainakin vuoden ikään tätä nuorimmaista.