K
kysyjä ei tieltä eksy
Vieras
Tilanne siis se, että mies tekee ilta ja aamuvuoroa vuoroviikoin. Itse teen myös vuorotyötä, mutta vuoroni ovat kaikkea maan ja tavaan väliltä.
Mies on aamuvuorossa (klo 6-14) kuin myös minäkin (10-15) ja lapsi menee päiväkotiin aamulla klo 9:30.
Milloin lapsi tulee hoidosta hakea?
Ongelma on nyt siinä, että mies treenaa 4 kertaa viikossa ja treenit olisi kätevintä vetää heti töiden jälkeen, sillä hänellä ei ole autoa (se kun on minulla, sillä olen toisessa kaupungissa töissä ja hän saa kortin vasta keväällä ajettua) ja hänen harrastuksensakin on toisessa kaupungissa. Linja-autoilla hän ehtisi hoitamaan treenit siten, että hän pääsisi vielä ihmisten aikaan kotiin, mikäli hän lähtisi suoraan töistä.
Kuuluuko/pitääkö miehen hakea lapsi, sillä hän pääsee minua ennen töistä vai voiko hän lähteä treeneihin ja minä haen lapsen, kuin töistä pääsen?
Teen lyhyttä päivää, eli hoitoaika ei koskaan ole edes kahdeksaa tuntia.
Mitä sanoo päiväkodin henkilökunta moisesta järjestelystä? Onko miehellä velvollisuus hakea lapsi vai voiko tässä kohtaa käyttää osittain subjektiivista päivähoito-oikeutta?
Sama pätee iltavuoroon. Mies hoitaisi tuolloin treenit ennen töihin menoa, jolloin hän siis ei vie lasta hoitoon klo 13 vaan minä vien jo aiemmin. Tuolloinkaan lapsen hoitopäivä ei pitkäksi silti veny.
Lapsella ikää 5v, eli pienestä "vauvasta" ei kyse. Olemme uusioperhe (avoliitossa), eli mies ei ole lapsen isä. Mies on silti valmis lapsen viemään/hakemaan päiväkodista mikäli ei muuta vaihtoehtoa ole. Mutta itsekin harrastavana ihmienä tiedän miten paljon harrastukset merkitsevät, enkä todellakaan halua hänen harrastuksiensa tiellä olla.
Osaako joku kertoa, miten kuuluu menetellä?