Miten kohtaan mummuni (oletettavasti) viimeisen kerran?

Isoäitini on sairastanut pitkään ja ollut liikuntakyvyttömänä vanhustenkodissa. Kuulin tänään, että nyt kaikkien muiden vaivojen lisäksi hänelle on tullut mahaan syöpä. Se on siis menoa nyt. Olen käynyt häntä katsomassa usein, mutta nyt ensiviikolla (mikäli ehdin ennen kuin on liian myöhäistä) kun menen, se todennäköisesti jää viimeiseksi kerraksi. Mitä minun pitäisi sanoa? Mitä jos alan itkeä? Mitä jos mummu sanookin pelkäävänsä kuolemaa? Olen tästä asiasta todella surullinen, vaikka toisaalta on hyvä, ettei hänen tarvisi enää kärsiä voimattomana potilasvuoteessa yksin. Mietin vain näitä asioita ja pelkään alkavani itkemään heti kun hänet nään. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa?

 

Mene kuuntelu mielellä, ei tarvitse olla valmiita lauseita. Pääasia että menet. Miksi menet viimeistä kertaa? Diagnoosista huolimatta elo voi vielä jatkua pitkäänkin. Ellei siis jo muuten huono vointi. Mutta ole lähellä, silitä ja halaa. Ole oma itsesi, ei varmaan kyynelkään haittaa. Kysy onko mitään toiveita, esim voit lukea. Todennäköisesti mummosi on asian kanssa ihan sinut ja haluaa vain että olet läsnä. Tsemppiä.

 

Mä en usko, että mummo pelkää kuolemaa. Ehkä paremminkin odottaa sitä.

Sanot sen mikä tuntuu hyvältä. Älä suunnittele etukäteen hienoja lauseita. Ne sanat löytyy kyllä siinä tilanteessa sieltä sydämen sopukoista.

Itku ei ole pahasta.

 

Menet ihan omana itsenäsi. Ja kuka sanoo että on viimenen kerta kun näätte täällä ns. Annat kyyneleiden valua. Jos niin käy ja halaat mummua ja halaat sitten kunnolla ( täältä lisää voimaa). Voimia ja haleja sinulle.

 

Mene omana itsenäsi, se lohduttaa mummuasi varmasti eniten. Pääasia on läsnäolo, älä turhaan mieti, mitä tilanteessa "pitäisi" sanoa. Sanoja löytyy, tai sitten ei. Jos itku tulee, anna tulla vain. Kovasti voimia.

 

Sen takia on varmaan viimeinen kerta, että on todella sairas ja lääkärit sanoivat suoraan, että jos ja kun diagnoosi varmistetaan, aika on kutakuinkin lopussa. En pääse sairaalaan helposti lasten takia, joten en usko voivani montaa kertaa siellä enää käydä.

 

vanhuksen syöpä ei leviä samalla vauhdilla kuin nuoremmalla, on a mummuni eli vatsasyövöstä ja sen hoitamatta jättämisesta huolimatta 9 vuotta.

 

Laita korvatulpat ja maalaa nenä punaiseksi. Sano että nimesi on dechs, kyllä se siitä.

 

[QUOTE="vieras";29197408]Laita korvatulpat ja maalaa nenä punaiseksi. Sano että nimesi on dechs, kyllä se siitä.[/QUOTE]

Kyllä oot oikea huuliveikko! Sääliksi käy!

 

Minulla oli sama tilanne mummoni kanssa. Halasimme, mummoni halusi siunata minut ja sanoin vain kuinka paljon häntä rakastan. Itku tuli vasta yksin ollessa. Mummini ei enää kaivannut elämää, joten vanhuksen viime hetket saattavat olla myös vaikuttavan arvokkaita. Men siis mitään miettimättä katsomaan omaa mummiasi.Kyllä te tiedätte, mitä niin paljaassa hetkessä tehdää. Jos itku tulee anna itkun tulla.