Isoäitini on sairastanut pitkään ja ollut liikuntakyvyttömänä vanhustenkodissa. Kuulin tänään, että nyt kaikkien muiden vaivojen lisäksi hänelle on tullut mahaan syöpä. Se on siis menoa nyt. Olen käynyt häntä katsomassa usein, mutta nyt ensiviikolla (mikäli ehdin ennen kuin on liian myöhäistä) kun menen, se todennäköisesti jää viimeiseksi kerraksi. Mitä minun pitäisi sanoa? Mitä jos alan itkeä? Mitä jos mummu sanookin pelkäävänsä kuolemaa? Olen tästä asiasta todella surullinen, vaikka toisaalta on hyvä, ettei hänen tarvisi enää kärsiä voimattomana potilasvuoteessa yksin. Mietin vain näitä asioita ja pelkään alkavani itkemään heti kun hänet nään. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa?