Miten kertoa sukulaisille ja ystäville etten halua olla enää vanh. lestadiolainen?

[lähtenyt]

Olen jo pitkään tiennyt, etten ajattele enää niinkuin liikkeessä opetetaan. Olen jo pitkään tiennyt, etten halua elää niin kuin pitäisi. Olen liian liberaali, liian vaupaudenhaluinen, liian ulkonäkökeskeinen, liian kritisoiva, liian kaikkea.

Olen elänyt jo pitkään kaksoiselämää. Oma perhe (siis mies ja lapset) 'tietää' tilanteeni, vaikka asiasta ei olla ääneen puhuttu. Olen välttänyt asiasta puhumista miehen kanssa, koska olen yrittänyt ja yrittänyt, ttä jos voisin ola vielä vl, mutta en vaan voi.

"Merkitse mulle ei enää, mi muille
ei mulle se merkkitapaus.
Ei rikkaus, ei rakkaus,
ei armo, ei valta,
vain sieluni iäinen vapaus."

 

["vieras"]

täällä sama tilanne.. ei vaan kiinosta ja merkitse yhtään mitään koko homma..mietiny kovasti että miten sen tekis ja koko ajan siirtänyt asian sanomista muille..ja sen takia vaan ahistaa vielä enempi..

 

["vieras"]

Kerrot vaan neutraalisti, antaen itsellesi sen oikeuden. Huomaat oikeasti, että olet vaan normaali ihminen tässä maailmassa. Ja uskoa Jumalaan ei tarvitse jättää, sehän ei ole ulkoisista asioista kiinni.
Olen itse helluntailainen ja jos lafka alkaisi ahdistaa, jättäisin sen. Olen antanu itelleni vapauden ajatella oman itseni ajatuksia, ei muiden mukaisia. Totta kai haluan noudattaa Raamattua, ja Jumalankin tarkoitus on se, että ihmiset ois vapaita lain orjuudesta.

 

["ulla"]

Kun on syntyny uskovaiseen perheeseen on aina sitä. Ei se koskaan katoa kokonaan.. sen olen huomannut. vaikka elää miten elää niin silti on jotenkin aina uskovainen... en tiä ymmärsikkö? Ei siitä eroon pääse, lupaan sen näin vuosien päästä...

 

[lätenyt]

Kiitos viesteistä! Tiedän kyllä, että 'uskon kieltäminen' ei tarkoita sitä, että ei enää usko Jumalaan, Jeesukseen yms. Uskon kyllä noihin juttuihin, mitkä mielestäni ovatkin niitä uskon perusasioita.

'Ongelma' lienee siinä, että en pidä tiettyjä asioita uskon asioina, vaan mielipidekysymyksinä. Esimerkkinä vaikkapa naispappeus, homous sekä musiikki, meikit ym ulkoiset tavat.

Tiedän, etten tule pääsemään taustastani ikinä eroon. Toisaalta en kyllä koe minkäänlaista tarvetta päästäkään. Koen, että minun vl-taustani on olennainen osa minua, en vain halua enää elää niiden sääntöjen mukaan. (Enkä kyllä ole elänytkään aikoihin)

Olisiko kenelläkään mitään käytännön vinkkejä asiaan? Milla tavalla ilmoittaisin; tekstarilla, puhelimitse, päin naamaa? En halua mitään käännytyspuheita, olen sinut päätökseni kanssa; millä tavalla tämän voisi ystävällisesti ilmaista?

 

[sdfsd]

Olen jo pitkään tiennyt, etten ajattele enää niinkuin liikkeessä opetetaan. Olen jo pitkään tiennyt, etten halua elää niin kuin pitäisi. Olen liian liberaali, liian vaupaudenhaluinen, liian ulkonäkökeskeinen, liian kritisoiva, liian kaikkea.

Olen elänyt jo pitkään kaksoiselämää. Oma perhe (siis mies ja lapset) 'tietää' tilanteeni, vaikka asiasta ei olla ääneen puhuttu. Olen välttänyt asiasta puhumista miehen kanssa, koska olen yrittänyt ja yrittänyt, ttä jos voisin ola vielä vl, mutta en vaan voi.

"Merkitse mulle ei enää, mi muille
ei mulle se merkkitapaus.
Ei rikkaus, ei rakkaus,
ei armo, ei valta,
vain sieluni iäinen vapaus."

No esimerkiksi sanomalla:" En halua olla enää vanh. lestadiolainen, moro, homot."

 

["vieras"]

itse ilmoitin tekstiviestillä, kun en pystynyt soittamaan, olisin murtunut... suljin myös kännykän pariksi päivää, ja sen jälkeen vasta otin vastaan vastausviestit ja puhelut. Sposti on kans ihan hyvä. IHan miten vaan saa ite ilmoitettua, ite koin parhaaksi tollasen hiukan "viivästetyn" tavan, niin ei tarvinnut kohdata sitä alkushokkia.

 

[lähtenyt]

Nostan.

 

[Orion-]

Suoraan ja selvästi. Tuntus ainaki että jos yhtään on epäröintiä ilmoituksessa havaittavissa, ni käännytystäki tulee enemmän.

Mieti valmiiksi mitä vastaat kun kysellään miksi ja yritetään käännyttää. Ihan varmasti joku yrittää puhutella.
Hakomajassa tais muuten olla joku keskustelu jossa mietittiinki valmiita helppoja vastauksia yleisiin kysymyksiin...

Mun mielestä ei välttämättä tarvi kertoa ollenkaan, paitsi omalle perheelle. Sanoo sitte asian laidan kun joku alkaa kyselemään.

 

[lähtenyt]

Suoraan ja selvästi. Tuntus ainaki että jos yhtään on epäröintiä ilmoituksessa havaittavissa, ni käännytystäki tulee enemmän.

Mieti valmiiksi mitä vastaat kun kysellään miksi ja yritetään käännyttää. Ihan varmasti joku yrittää puhutella.
Hakomajassa tais muuten olla joku keskustelu jossa mietittiinki valmiita helppoja vastauksia yleisiin kysymyksiin...

Mun mielestä ei välttämättä tarvi kertoa ollenkaan, paitsi omalle perheelle. Sanoo sitte asian laidan kun joku alkaa kyselemään.

Tiedän jo varmaksi ainakin yhden veljen, joka uutisen kuullessaan soittaa varmasti ja yrittää käännyttää. Hassua sinänsä, kun ei ole moneen vuoteen ollut muuten tekemisissä. Ja yhden siskon, joka uutisen kuultuaan alkaa levittämään juttua ympäriinsä höystäen sitä omilla juoruillaan ja muka-ennakkoaavistuksillaan.

Olen ajatellut ottaa vähän väriä päähän; selitänkö ennen vai jälkeen?

 

["vieras"]

vittu miten avuttomia te ootte!

Jätätte vain liikkeen ja piste!

Alatte elämään niinku normaalit ihmiset, niin minäki olen aikoinani tehnyt.

 

[ekavekara3]

vedät tukkas punaseksi täydet meikit naamaan faceen poseerauskuva uuden taulutelkkarin vieressä.eipä tarvihe kertoa ja sitten asiaan onnittelut! olet pääsemässä irti aivopesusta ja ajattelet omilla aivoillasi etkä niin kuin johtajat käskevät. vielä epäröintiä ilmassa ole rohke ole oma itsesi ja näytä se muille jos epäröitkin sitä älä näytä tai ne hyökkää kimppuun kuin susilauma ja uhkaillen ja maanitellen yrittävät saada sinut muuttamaan mielesi.

 

[ekavekara3]

vaan varaudu AP henkisesti siihen että sulla ei välttämäti ole niitä ystäviä ton ilmotuksen jälkeen tai sukulaisetkin voi sut "kieltää" tommosta toimintaa olen nähnyt muitten lahkojen kanssa kun "vanhimmat" käskevät eristää pois yrittävän ja saada näin murtumaan ja tulemaan takaisin. vaan kyllä ne luovuttaa ja ystäviä löytyy ihan selvä järkisiäkin. voimia sinulle koitokseesi

 

[viedras]

ulla, mä en ymmärtänyt, olen eronnut liikkeestä ollessani n 15 vee ja en todellakaan ajattele että olen aina uskovainen... pah!
Zemppiä ap:lle, niinkuin joku kirjoitti, laittoi textarin, ja perään puhelimen pariksi päivää kiinni. ihan jees, jos pystyy olemaan niin.
Mä en itse ymmärrä että mitä niin vaikeata siinä on. Sinä olet aikuinen ihminen ja itse päätöksesi teet. Sanot vain niinkuin asiat on ja perään että et halua keneltäkään käännytysyrityksiä.PISTE.

 

["harmaana"]

Itse olen syntynyt esikoislestadiolaiseen perheeseen, ja aikuisikään asti menin virran mukana. Kymmenen vuotta sitten löysin miehen, joka ei ole el ja sitä kautta pääsin ikään kuin eroon myös uskosta. Tai siis en uskosta Jumalaan ja Jeesukseen vaan tuosta lestadiolaisuudesta. En sitä mitenkään ole erikseen kenellekään kertonut, mutta en ole vaan enää mennyt seuroihin enkä muihin el:n rientoihin. On ihmisiä, jotka eivät enää pidä yhteyttä tuon takia, mutta onneksi on myös ystäviä, jotka silti erosta huolimatta ovat pysyneet rinnallani. Käyn kyllä kylässä lestadiolaisilla ja tietysti oma perheeni on yhä uskossa.

 

[lähtenyt]

Kyllähän sitä itsekin ajattelee olevansa luuseri, kun ei uskalla tehdä asiasta julkista, vaikka ratkaisu on omassa päässä ollut selkeä jo kauan.

Seuroissa meidän perhe on käynyt vuoden aikana kerran, plus kesällä suvareissa. Mihinkään leipomisporukoihin tms. ei olla osallistuttu useampaan vuoteen. Siltikin tuntuu, että on vaikeaa irtaantua julkisesti.

 

["vieras"]

Eikö asiaa voisi hoitaa hienovaraisesti ja alkaa puhumaan epäilevästi, kyselemällä saarna miehiltä tolkuttomasti kysymyskiä ja epäilemällä. Lopuksi vaan sanoisi että en mä enää usko tuohon juttuun niin voimakkaastiu että voisin olla mukana näissä herätyliikkeissä.

 

[lähtenyt]

[QUOTE="vieras";27316858]Eikö asiaa voisi hoitaa hienovaraisesti ja alkaa puhumaan epäilevästi, kyselemällä saarna miehiltä tolkuttomasti kysymyskiä ja epäilemällä. Lopuksi vaan sanoisi että en mä enää usko tuohon juttuun niin voimakkaastiu että voisin olla mukana näissä herätyliikkeissä.[/QUOTE]

Muuten hyvä idea, mutta kun en tunne henk. koht. yhtään saarnamiestä. Eikä kyllä kiinnosta niiden kanssa alkaa, kun ovat niinkuin myyntimiehiä; osaavat kyllä kaiken niin perusteellisesti selittää ja kääntää, että menen varmasti sanattomaksi.


Toivon, että saisin vaan voimaa ilmoittaa etten enää halua olla mukana. Ja etten halua mitään käännytysyrityksiä.

 

[Vapaa]

Kun kumppanini ja ex-vaimonsa (siihen aikaan vielä vaimonsa) aikoikaan lähtivät vl-lahkosta, he vain jättäytyivät pois seuroista ja vastaavista kissanristiäisistä. Vissiin sieltä jotain kyselyjä tuli perään, lähinnä lahkolaisilta ystäviltä ja sisaruksilta, mutta he jättivät kyselyt omaan arvoonsa. Joidenkin tiukkapipoisimpien tuttujen kanssa heiltä taisi mennä välit poikki, vaan se oli loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä vapaudesta, jonka kumppanini ja exänsä saivat lahkosta lähdettyään. Kumppanini on sittemmin eronnut kirkosta kokonaan.

 

["vieras"]

Me ilmoitimme kuta kuinkin näin: Me ei enää käydä seuroissa, eikä lapsemmekaan käy.

Siitähän tuli heti kysymyksiä, joihin emme vastanneet. Kerroimme, että syitä on monia, emmekä halua niitä eritellä ja että tämä on vuosien pähkäilyn tulos, eikä tilanne tule muuttumaan ikinä.

Annan erittäin toimivan vinkin: Älä selittele, älä keskustele. Hymyile vain ja kuuntele märinät ja ininät ja sano sitten painokkaasti, että minä olen onnellinen juuri näin.

 

["lissu"]

Mä soitin äidilleni ja kerroin. Kielsin käännytysyritykset ja pyysin häntä kertomaan asiasta muillekin sukulaisille ja välittämään toiveeni eteenpäin.

 

["vieras"]

No itse miettisin, että pelottaako ne käännytysyritykset juuri sen uskon pelottavuuden takia tai velvollisuudentunteen takia? Vai onko kysymyksessä rakkaus niitä ihmisiä kohtaan ja siksi halu olla loukkaamatta? Jos vastaus on nro ykkönen, silloin on parempi vaan tehdä selkeä pesäero välittämättä porukan tunteista. Jos vastaus on kakkonen, niin silloin hienovaraisuus kehiin ja mahdollisimman nätisti muotoillaan asia...

 

["Täysikuu"]

[QUOTE="vieras";27317546]Me ilmoitimme kuta kuinkin näin: Me ei enää käydä seuroissa, eikä lapsemmekaan käy.

Siitähän tuli heti kysymyksiä, joihin emme vastanneet. Kerroimme, että syitä on monia, emmekä halua niitä eritellä ja että tämä on vuosien pähkäilyn tulos, eikä tilanne tule muuttumaan ikinä.

Annan erittäin toimivan vinkin: Älä selittele, älä keskustele. Hymyile vain ja kuuntele märinät ja ininät ja sano sitten painokkaasti, että minä olen onnellinen juuri näin.[/QUOTE]

Tuo on fiksu ja kivuttomin tapa varmasti. Joillekin se onnistuu, ja joillakin tulee ihmissuhteisiin säröjä tai jopa joutuu suvussa eristyksiin.

Mutta niinhän se on että itselleen ei kannata valehdella. Jos ei opit enää tunnu omilta niin miksi jatkaa valheellista elämää!

 

[Saman kokenut]

[QUOTE="vieras";27317546]Me ilmoitimme kuta kuinkin näin: Me ei enää käydä seuroissa, eikä lapsemmekaan käy.

Siitähän tuli heti kysymyksiä, joihin emme vastanneet. Kerroimme, että syitä on monia, emmekä halua niitä eritellä ja että tämä on vuosien pähkäilyn tulos, eikä tilanne tule muuttumaan ikinä.

Annan erittäin toimivan vinkin: Älä selittele, älä keskustele. Hymyile vain ja kuuntele märinät ja ininät ja sano sitten painokkaasti, että minä olen onnellinen juuri näin.[/QUOTE]

Hyvät ohjeet. ei kannata tuhlata energiaa selittelyyn, sillä siitä ne saa aina jonkin tarttumakohdan, ja saarnaaminen jatkuu loputtomiin.