Mä en oikeastaan halunnut keskustella siitä, että olisiko mun lapsellani tällä hetkellä parempi mun luona, vai sijaisperheessä. Tietenkin olen miettinyt asioita myös siltä kantilta, etta lapseni on tosiaan elänyt koko elämänsä tuossa perheessä, ja ymmärrän kyllä järjellä, että hän on kiintynyt perheeseensä. Ongelmani on lähinnä se, että lapseni ei tiedä totuutta sukutaustoistaan, ja se tulee pian "paljastumaan" vauvan syntymän myötä, ja tyttäreni tulee varmasti järkyttymään. Ei varmasti itse vauvasta, vaan ylipäänsä siitä, että hänen sijaisvanhemmat eivät olekaan "oikea" äiti ja isä, vaan hänellä on olemassa toisetkin vanhemmat, joista toinen vielä hänen tuttunsa.
Itse olen sitä mieltä, että on moraalisesti väärin, että lapseni on heillä edelleen, ja ollut kaikki nämä vuodet. Koska alkuperäinen huostaanottoperuste, eli masennus, on jo poistunut kauan sitten, olisi pitänyt aloittaa kotiuttamissuunnitelmat, kotilomat jne. mutta mua on vaan huijattu tässä touhussa nuoren ikäni takia vuosien aikana, kunnes lapseni oli tarpeeksi vanha, ja sitten alettiin vetoamaan siihe, että on kiintynyt perheeseen. Alunperinkin olisi pitänyt miettiä sekä sijaisvanhempien, että sosiaalityöntekijän motiiveja, kun perheeksi valitaan lapsettomaksi jäänyt pariskunta, joka ihan suoraan ja avoimesti kertoi alkaneensa sijaisperheeksi, koska adoptointi on suomessa niin vaikeaa. Tämän jälkeen kun sijaisäiti omii lapsen, kieltää tämän biologiset vanhemmat ja alkaa kutsumaan itseään äidiksi, ei pysty ajattelemaan kovin positiivisesti ks. ihmisistä.
Kuitenkin tiedän, että lapsellani on hyvä elää heidän kanssaan. Hänellä on ihana elinympäristö rauhallisessa maalaiskylässä, "pikkusisko", häntä rakastetaan varmasti, ja hän saa varmasti kaiken mitä tarvitsee. Ehkä kasvatuksen ja kurin suhteen olisin itse toiminut toisin, mutta yleisesti minulla ei ole moitittavaa heidän lapseni hoitamisestaan. Tiedän, että hän on kiintynyt sijaisperheeseensä, mutta eikö hänelle olisi alunperinkin antaa mahdollisuus kiintyä siihen vaikka tietäisikin totuuden biologisista vanhemmistaan? Kaikkihan tietävät kuitenkin, että hän olisi joka tapauksessa noin pienenä kiintynyt heihin.
En sitten tiedä olenko tullut itse jo vainoharhaiseksi, mutta vaikuttaa siltä, että lapseni vieminen oli jo alunperinkin tämän pariskunnan suunnitelma. Nyt kuitenkin on heidän vuoronsa tehdä siirtonsa asioiden kertomisen suhteen, joko kertovat tai sitten eivät. Sääli vaan lapsen kannalta jos saa jollain tylsällä tavalla tietää totuuden, ja järkyttyy sen takia vielä enemmän.