Miten kertoa 2-vuotiaalle lemmikkikissan poismenosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vielä kissallinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vielä kissallinen

Vieras

Hei,

Miten kertoa 2-vuotiaalle lemmikkikissan poismenosta?

Kokemuksia? Miten lapsi reagoi? Voiko vain sanoa, että kissa lähtee pois?

Lähipiirissämme on myös jo 3,5 vuotias, joten ymmärtääkö sen ikäinen jo paremmin? Kun hän kuitenkin sitten sanoo ääneen kaiken, mitä ymmärtää.

Apuja toivoen,


Vielä kissallinen
 
Meillä kuoli koira ja lapsi 2,5 v. Sanoin, että koira on kuollut. Sitä sitten ihmetteli muutamana päivänä, että miten voi kuolla ja missä se sitten on. Sanoin sitten, että koira tuli sairaaksi, kuoli ja meni taivaiseen. (ajattelin ensin, että en sotke taivasta tähän juttuun...) Lasta kuitenkin helpotti huomattavasti tieto siitä, että koira on "jossakin paikassa" ja sillä on siellä hyvä olla. Pelkkä "kuollut" voi olla liian hankala käsitellä. Puhuttiin myös siitä, että kun kuolee ja menee taivaaseen, ei voi tulla sieltä enää pois. Olipa sekavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huu:
Meillä kuoli koira ja lapsi 2,5 v. Sanoin, että koira on kuollut. Sitä sitten ihmetteli muutamana päivänä, että miten voi kuolla ja missä se sitten on. Sanoin sitten, että koira tuli sairaaksi, kuoli ja meni taivaiseen. (ajattelin ensin, että en sotke taivasta tähän juttuun...) Lasta kuitenkin helpotti huomattavasti tieto siitä, että koira on "jossakin paikassa" ja sillä on siellä hyvä olla. Pelkkä "kuollut" voi olla liian hankala käsitellä. Puhuttiin myös siitä, että kun kuolee ja menee taivaaseen, ei voi tulla sieltä enää pois. Olipa sekavaa.


Tuliko lapselle mitään pelkoja kuolemaa kohtaan? Alkoiko pelätä esim. läheisten kuolemaa yms? Tekisi niin mieleni vielä "säästää" lasta, kun hänellä on ikää vasta niin vähän.

Jos kerromme kuolemasta niin aion ihan samoin kertoa lemmikin menneen taivaaseen... varmasti lapsen on helpompi siten käsitellä asiaa.
Ja toivottavasti meneekin eläinten taivaaseen.
 
Ei noin pieni vielä kuolemaa tajua. Tyttöni oli 3,5 vuotias, kun isomummi kuoli, eikä vielä silloinkaan ymmärtänyt kuoleman käsitettä. Sanottiin tytölle vain, että mummi kuoli, kun hän näki minun itkevän ja hautajaisissakin olimme. Jälkeenpäin tyttö rallatteli iloisena, että äiti itki, kun mummi kuoli. Joskus taas sanoi, että sitten mummi herää. Muisteli viimeistä kertaa sairaalassa, kun näki isomummin nukkuvan siellä. Luulee varmaan, että mummi on vieläkin sairaalassa.
 
Meiltä kuoli lauantaina mun rakas 14 v 8 kk:n ikäinen koira. Tytär on 4 v.

Kertomisen jätimme siihen hetkeen kun lapsi itse kysyy koirasta. Tämä tapahtui tietysti ruokailun jälkeen, hän kun olisi koiralle herkkupalan antanut.

Tyttärelle sitten kerroimme, että koiramme on mennyt koirien taivaaseen. Huuli hieman väpätti hänen sanoessaan olevansa surullinen. Yritimme sitten kertoa koiralla olevan kaikki nyt hyvin (oli jonkun aikaa sairas).

Illalla nukkumaan käydessään hän pohti kovasti Jeesuksen ja Jumalan olemista ja tekemistä. Samaten kuolemaa ylipäänsä. Sunnuntaina ja tänään on toisinaan tullut koira jossain puheissa mukaan; emme voi enää ulkoiluttaa sitä, annetaan ruoka pois kun koiraa ei enää ole tms. asioita. Ehkä suurin mihin hän on reagoinut on minun ilmeeni, hänen mielestään olen ollut pari päivää niin vihaisen näköinen.

Loppupeleissä musta tuntuu että meidänkin neiti on vielä niin pieni, ettei hän oikein käsitä mistä on kysymys. Se mitä vältän on liiallinen puhe siitä, että vein koiran lääkäriin taikka sitä, että se oli jo niin ja niin vanha taikka sairas ( vaikka sen hän tiesi kyllä) jottei tulisi mitään mielleyhtymiä mummoihin taikka sairauksiin ylipäänsä.

Kyllä mä uskon että noin pieni ohittaa tuon asian huomattavasti helpommin kuin aikuinen. Mulle tää ainakin on pahuksen vaikeeta.
 
no noin pienelle voit sanoa että kissa nukkui/lähtee/ kuoli pois, eikä ole tulossa takaisin. lisäksi siihen voi lisätä jotain lohduttavaa, ettei jää pelkästään se kuolema siihen pääasialliseksi viestiksi
 
mun neljä vuotias oli mukana isomummon hautajaisissa. sille jäi oikeesti ihan kamalat pelot ja traumat kuolemaa kohtaan. pahin oli se kun näki kun arkku laskettiin maahan, olisi pitäny jättää ainakin se vaihe näkemättä. itkeny monta iltaa ja yötä kun pelkää koska äiti tai isi kuolee. ykski ilta sanoi että haluais että häntä ei olis olemassa, ei tarvisi sitten kuolla. on kyllä sydän huolesta syrjällään, oon jo miettiny josko tuo pitäis viedä juttelemaan johonki. pitää antaa nyt ajan vähän kulua jos tuo menis tosta ohi...
 

Yhteistyössä