Miten katkaista riitakierre?

["väsynyt"]

Kuukausi tapeltu miehen kanssa ihan joka asiasta, ja jos ei tapella niin mökötetään tai vältellään toisiamme. Ei oikein osaa puhua enää mistään ja silmiinkin on hankala katsoa,lapsille vaan jutellaan toki molemmat mutta ei toisillemme.

Joka riita menee nykyään siihen, että ilkeillään toisillemme ja kärjistyy siihen, kumpi täältä lähtee jne. Kaikki alkoi super-uupumuksesta pienen vauvan, talon rakennuksen yms. jälkeen ja nyt ei päästä tuolta montusta pois. Tunteet viilentynyt molemmilla ja tuntuu vaan että kaikki helpottaa kun pääsis pois yhteisestä elämästä. Joka on tietysti ihan väärä ajattelumalli. Perheneuvolaan jo soitin ja hieman usko vahvistui että ulospääsy tästä tunnelista voisi olla olemassa mutta konkreettisia neuvoja en saanut MILLÄ tämä riitakierre nyt katkaistaan ja saavutetaan sellainen rauha että suhteen jatkaminen tuntuu millään lailla mahdolliselta?? Hetki erillään (esim. toinen mökillä)? Vai mitä?

Mitkään elokuvista tutut sopimiset ja pussailut ja kaikki hyvin sen jälkeen ei onnistu ja niitä en jaksa enää odottaakkaan. Mies on vähäpuheinen ja mun tunteiden vuodatus ei saa aikaan minkäänlaisia reaktioita. Eilen järkkäsin yhteistä aikaa hääpäivän kunniaksi mutta tappeluksihan se meni, jäi illalliset sun muut väliin ja ilta päättyi itkuun ja loukkauksiin. Nyt mies on mökillä ainakin viikonlopun, tuntui aikalisä olevan kummallekkin paras...

 

[Leukistinen aksolotli]

Pyytämällä anteeksi, mutta vielä tärkeämpi ja myös vaikeampi, on antaa anteeksi IHAN kaikki. Teidän täytyy pitää yhtä ja taistella kaikkea sellaista vastaan, joka hajottaa teidän liittoa. Ilman anteeksiantamista ei tule onnistumaan.

 

[me]

Suosittelisin parisuhdeneuvojaa, ihan siis paikan päällä, ei puhelimessa. Parasta tehdä jotain asialle nyt, kun vielä jotain haluja on lähentyä. Meillä meni kahden lapsen kanssa valvoessa asiat niin pitkälle, että enää ei varmaan "tavoiteta" toinen toistamme. Ollaan yhdessä tavan ja lasten vuoksi vain, mutta suhde on ohi. Eli nyt siis parisuhdeterapiaan.

 

[ap]

Pyytämällä anteeksi, mutta vielä tärkeämpi ja myös vaikeampi, on antaa anteeksi IHAN kaikki. Teidän täytyy pitää yhtä ja taistella kaikkea sellaista vastaan, joka hajottaa teidän liittoa. Ilman anteeksiantamista ei tule onnistumaan.

Ollaan me anteeksi pyydeltykin, minä etenkin kun syytän itseäni lopulta ihan kaikesta. Mies on huonompi pyytelee anteeksi. Anteeksi antaminen onkin hankalampaa, varsinkin sen muistaminen pitässä juoksussa... Nythän voi toki luvata mitä vaan mutta miten se onnistuu sitten käytännössä, sen näyttää aika.

 

[ap]

Meillä on menossa ihan samaan jamaan.
En viitsi edes katsoa toista, on vaan asuinkumppani, ja toisessa huomaa vaan ärsyttäviä piirteitä. On mielestäni laiskistunut koko ajan. ei saa kotona aikaiseksi mitään.

Minusta olisi kiva että jos on yksin kotona monta tuntia, niin tekisi vähän enemmän kuin laittaisi muutaman lautasen astianpesukoneeseen ja pyykkinarulta ottaisi muutaman paidan (kun muut olivat muka kosteita).

No kun täällä on aina niin pölyä, romua tasoilla , remonttihommaa jne jne jne.

siis oikeesti tosi ärsyttävää, kun laiskistuu vaan koko ajan. joka asiassa.

kai se töissä vielä tekee jotain.

 

[Leukistinen aksolotli]

Ollaan me anteeksi pyydeltykin, minä etenkin kun syytän itseäni lopulta ihan kaikesta. Mies on huonompi pyytelee anteeksi. Anteeksi antaminen onkin hankalampaa, varsinkin sen muistaminen pitässä juoksussa... Nythän voi toki luvata mitä vaan mutta miten se onnistuu sitten käytännössä, sen näyttää aika.

Niin, se on hankalinta, että sitten riidan tullessa malttaa olla kaivamatta niitä vanhoja juttuja esiin, kun ne pitäisi olla annettu jo anteeksi.

 

[ap]

Suosittelisin parisuhdeneuvojaa, ihan siis paikan päällä, ei puhelimessa. Parasta tehdä jotain asialle nyt, kun vielä jotain haluja on lähentyä. Meillä meni kahden lapsen kanssa valvoessa asiat niin pitkälle, että enää ei varmaan "tavoiteta" toinen toistamme. Ollaan yhdessä tavan ja lasten vuoksi vain, mutta suhde on ohi. Eli nyt siis parisuhdeterapiaan.

Voi ei! Juu sinne pitää mennäkkin mutta juuri nyt ei ole edes haluja lähentyä kun kaikki kanssakäyminen päättyy riitoihin... Miten siis katkaista tuo kierre, sillä neuvontaanhan joutuu odottamaankin jopa viikkoja/kuukausia joten jotain tässä on alettava tehdä heti?!

 

[Saraldo]

Järjestäkää uudelleen yhteistä, lapsivapaata aikaa. Mielellään yön yli. Lähtekää pois kotoa, jottei se yhteinen aika mene remonttiin tai siivoilemiseen. Muistelkaa sitä, millaista teillä oli ennen lapsia. Mitä tykkäsitte tehdä, mistä juttelitte, mikä toisessa ihastutti... Joku jo sanoikin, että ensin pitää antaa toiselle anteeksi ja myös itse pyytää anteeksi. Sitten puhutte siitä, mikä toisessa ärsyttää, mitä haluaisi toisen tekevä, onko jotain muuta mikä ketuttaa jne.

Meillä on vähän samanlaista meneillään. Tosin meidän riidat johtuu siitä, että meidän elämäntilanne on sairauden ja työttömyyden vuoksi muuttunut aika lailla viimeisen kolmen vuoden aikana ja etenkin mieheni on muuttunut tänä aikana todella paljon. Tätä nyt sitten yritetään työstää, pikku hiljaa... Olen monesti sanonutkin, että jos meillä ei olisi lasta, olisimme eronneet aikoja sitten. Mutta lapsen takia pitää vielä yrittää.

Mun mielestäni pienten lasten vanhemmat eroaa liian hätäisesti. Ymmärrän, jos kyse on väkivallasta, päihteistä tai jatkuvasta pettämisestä. Mutta jos asiat on muuten periaatteessa ok ja kyse on vain siitä, ettei jaksa toista tai tunteet alkaa hiipua, niin kehottaisin malttamaan sen eron kanssa. Pikkulapsiaika on rankkaa ja tuplaten rankempaa, jos siihen liittyy muutakin stressiä (kuten esim. talonrakennusta tms). Pitää vaan jaksaa yrittää ja puhua.

 

[ap]

Järjestäkää uudelleen yhteistä, lapsivapaata aikaa. Mielellään yön yli. Lähtekää pois kotoa, jottei se yhteinen aika mene remonttiin tai siivoilemiseen. Muistelkaa sitä, millaista teillä oli ennen lapsia. Mitä tykkäsitte tehdä, mistä juttelitte, mikä toisessa ihastutti... Joku jo sanoikin, että ensin pitää antaa toiselle anteeksi ja myös itse pyytää anteeksi. Sitten puhutte siitä, mikä toisessa ärsyttää, mitä haluaisi toisen tekevä, onko jotain muuta mikä ketuttaa jne.

Meillä on vähän samanlaista meneillään. Tosin meidän riidat johtuu siitä, että meidän elämäntilanne on sairauden ja työttömyyden vuoksi muuttunut aika lailla viimeisen kolmen vuoden aikana ja etenkin mieheni on muuttunut tänä aikana todella paljon. Tätä nyt sitten yritetään työstää, pikku hiljaa... Olen monesti sanonutkin, että jos meillä ei olisi lasta, olisimme eronneet aikoja sitten. Mutta lapsen takia pitää vielä yrittää.

Mun mielestäni pienten lasten vanhemmat eroaa liian hätäisesti. Ymmärrän, jos kyse on väkivallasta, päihteistä tai jatkuvasta pettämisestä. Mutta jos asiat on muuten periaatteessa ok ja kyse on vain siitä, ettei jaksa toista tai tunteet alkaa hiipua, niin kehottaisin malttamaan sen eron kanssa. Pikkulapsiaika on rankkaa ja tuplaten rankempaa, jos siihen liittyy muutakin stressiä (kuten esim. talonrakennusta tms). Pitää vaan jaksaa yrittää ja puhua.

Ei mekään ilman lapsia yhdessä enää oltais. meistä minä olen se joka on puhunu ja puhunu, kertonut mikä ärsyttä yms yms. Mies ei puhu eikä oikeastaan minunkaan puhuminen, kirjeen kirjoittaminen tai mikään auta mitään kun ei hän niihin reagoi, käytös ei muutu. Hän on myös jotenkin niin solmussa ettei pysty vastaamaan minun tarpeisiin yhtään. Mutta kun ei tiedä miten tästä suosta ylös...

Minä en haluais erota mut yksinhän ei voi yrittää ja alkaa tämä tappelu jo muakin niin väsyttää että alan olla eron kannalla jo ihan oikeasti... Harmi, on meillä ollut niin paljon hyvääkin muttei sitä muista tämän nahistelun jälkeen...

 

["vieras"]

AP:

Mekin jouduttiin odottamaan terapiaan pääsyä muistaakseni puoltoista kuukautta. Meidän ongelmat oli sellaisia, että niitä ei olisi mitenkään pystynyt kaksi mattimeikäläistä keskenään ratkaisemaan, vaikka puhekykyisiä oltaisiin oltukin. (Mies melko hiljainen, ja ei auttanut että minä halusin puhua, kun toisesta ei saanut mitään irti. Ja en tiennyt, mihin ongelmiin olisin tarttunut, tuli aika yllätyksenä terapiassa monet asiat! En olisi arvannut, että mies tuollaisia ajatuksia on päässään hautonut.)

Itseäni ainakin helpotti kovasti jo pelkkä tieto, että kohta päästään ammattiauttajalle. Koska arki oli jatkunut niin huonona jo jonkin aikaa, niin siinä ei enää yks puoltoista kuukautta tuntunut missään. Jotenkin mieskin "piristyi" siitä tiedosta, että kohta terapia alkaa. Taisi sisimmässään olla helpottunut siitä, että vihdoinkin pääsee sanomaan ilmoille kaikki asiat jotka (lähinnä minussa) vaivaa.

Tietysti on inhottavaa, että arki on yhtä naaman nyrpistelyä, tiedän tunteen.

En tiedä, saitko tästä nyt mitään irti. Mutta siis pointti on, että ainakin meillä jo tieto terapiasta poisti jännitystä kuin itsestään edes hieman. Ja koska ongelmat oli niin syvällä, en usko että tuona odotteluaikana olisi auttanut mitkään poppaskonstit.

Voimia terapiaan! Se on erittäin raskasta, mutta silmät avaava kokemus. Itse kävimme vuoden ajan joka toinen viikko.

 

[Saraldo]

Munkaan mies ei ole mikään sanaseppo. Yleensä siitä saa pusertaa ulos, että mikä nyt vaivaa. Ja meidänkin keskustelut päättyy yleensä siihen, että jompi kumpi vetää herneet nenään ja riita on taas valmis.

Meillä alkoi hiukan yhteys aueta siinä kohtaa, kun aloin puhumaan mahdollisesta erosta.

 

[ap]

Munkaan mies ei ole mikään sanaseppo. Yleensä siitä saa pusertaa ulos, että mikä nyt vaivaa. Ja meidänkin keskustelut päättyy yleensä siihen, että jompi kumpi vetää herneet nenään ja riita on taas valmis.

Meillä alkoi hiukan yhteys aueta siinä kohtaa, kun aloin puhumaan mahdollisesta erosta.

Toivottavasti alkaa asiat nyt selvitä ja löytyy kipinää jatkaa yhdessä! Meillä on erosta puhuttu jo kyllästymiseen asti joten se ei enää hetkauta puolin eikä toisin... Liiankin helposti puhuttu, lähes joka riidan yhteydessä jo monta vuotta. huh huh.